tiistai 14. tammikuuta 2014

Onkohan kaikki muumit laaksossa?

On se hyvä, että meillä on tuo sanan vapaus! Ja vapaus saada jopa syvimmät huolenaiheemme sanomalehteen.

Yksi kansalainen pettyi pahasti, kun tietyssä kirkossa ei ollutkaan jouluaamun aikaista jumalanpalvelusta kuten aikaisempina vuosina, vaikka hän sinne meni.Hän päätti välittömästi erota kirkosta, mutta sekään ei sitten kuulemma onnistu joulupäivänä. Voi voi voi. Kovin on periaatteellista ja harkittua tuo kirkossa pysyminen ja eroaminen. Olen tosin luullut, että avuliaiden vapaa-ajattelijoiden ansiosta netin kautta eroaminen on mahdollista päivästä ja vuorokauden ajasta riippumatta. Ymmärrän toki häntä. Minäkin olen joskus mennyt repimään kaupan ovea, vaikka se on ollutkin kiinni. Mikä vahinko, kun kaupasta ei voi erota. Täytyy vaan varmaan laittaa se boikottiin. Eihän ole minun vikani, jos en ole tietoa ilmoituksista lukenut. Eihän?

Toinen kanssasisko kertoo käyttäneensä aikaa ja vaivaa valituskirjeiden lähettelyyn  monelle taholle, koska ei saa ilmaisjakelulehti Kirkkosanomia postiluukkuunsa. Lehden saantiin hänen mielestään ei pitäisi vaikuttaa se, että hän on kieltänyt itselleen ilmaisjakelun.Toki viimeistään jakelijan pitäisi seuloa hänelle lehti muiden ilmaislehtien sijasta ja pudottaa se hänen luukkuunsa. Eikö vain?

Kolmas, jonka purkaukseen olen huomioni kiinnittänyt, on kaltaiseni eläkeläinen, hiljakkoin eläkkeelle jäänyt. Perusterveenä ja terveydestään hyvää huolta pitävänä, kuten hän kertoo, hän on työterveydessä työaikana mittauttanut säännöllisesti kolesteroli- ja sokeriarvonsa. Niissä ei koskaan tosin ole ollut mitään vikaa. Nyt terveyskeskuslääkäri ei ole suostunut antamaan lähetettä laboratorioon, vaan kehottanut palaamaan asiaan vasta esimerkiksi vuoden päästä. Että näin estetään ihmisen perustuslaillinen oikeus huolehtia terveydestään! Hänelle nyt jo vastasi lehdessä valistunut kansalainen, joka kehotti tarvittaessa käyttämään omakustanteista laboratoriokoetta ja olemaan kuormittamatta ylityöllistettyjä terveyspalveluita. Näin olisin itsekin vastannut, jos luontaisesta mukavuudenhalustani johtuen olisin saanut aikaiseksi. Olisinpa voinut jopa kertoa, että itse olen käyttänyt tätäkin itse itselleen määräämääni ja itse maksamaani tutkimustapaa. Hyvin sujuu, eikä maksa paljon.

Eipä toisaalta voi kuin ihailla, että ihmiset jaksavat lähetellä näitä harmin aiheitaan. Suorastansa ihailtavan tarmokas oli se henkilö, joka monia vuosia sitten oli lähettänyt Aira Samulinille kortin, jonka sisältö oli jotenkin näin: "Lopeta se nauraminen televisiossa, vanha ihminen!" Oikein hehkutellen mielikuvittelen, miten hän on huolella valinnut kortin, hankkinut osoitteen, ostanut postimerkin ja vielä toimittanut sen postilaatikkoon. Silloin ei ole enää pikkuasiasta kyse, vaan todellisesta halusta parantaa maailmaa! Eläkööt maailmanparantajat!

Itse tässä olen paneutunut uuteen valitteluun: on liikaa pakkasta, kun aamullakin oli 18 astetta. On se kiva, kun meillä on nämä vuodenajat! Pitkään olen joutunutkin valittelemaan, kun on niin pimeää ja harmaata. Jahka kesä tulee, voin vaihdellen valitella: liian kuuma, liian  kylmä, liikaa sadetta. Kevät on siinä välissä ja nyt en heti muista, mistä silloin valittelen,. Mutta uskon, että se muistuu mieleeni, jahka kevääseen päästään. Jos vaikka silloin aktivoituisin  niin paljon, että saisin läheteltyä valituksiani lehden lukijapalstalle. Siinä toivossa eläen!



Ei kommentteja: