Myönnetään.
Toistan itseäni.
Mutta minkäs voin, kun taas vappuaattona koin niin hyvää mieltä tuottavan kokemuksen.
Olen jo aikaisemmin hehkuttanut Tampereen Filharmonian kapellimestaria, Santtu-Matias Rouvalia. Hän on viime syksystä asti ollut tässä toimessa ja hurmannut minut ja monet, monet muut.
Hurmaantuminen näkyy siinä, että hänen aikanaan konsertit ovat jo hyvissä ajoin loppuunmyytyjä. Vappupäivän konsertti oli loppuunvarattu jo ennenkuin edes ohjelmistoa oli julkaistu. Aatolle järjestetty lisäkonsertti myytiin myös loppuun.
Siis noin neljä tuhatta oli meitä onnellisia, jotka saimme konsertista nauttia.
Eilen konsertissa villinä taputtaessani mietin Rouvalin suosion salaisuutta.
Asiantuntijat järjestää kehuvat hänen työskentelyään, ulkomaisia asiantuntijoita myöten.
Tavallisena musiikin kuuntelija en uskalla väittää, että nautintooni erityisesti vaikuttaisi kapellimestarin tyyli. Uskon lisäksi meitä olevan muitakin samanlaisia.
Ajattelen, että musiikin lisäksi viehtymyksemme syynä on nimenomaan nuoren, alle kolmikymppisen Santtu-Matiaksen olemisen tapa ja tyyli, jolla hän juontaa konsertteja.
Siinä on välitön, pönöttämätön naapurin poika. Meille senioreille hän voisi olla vaikka oma poika tai lapsen lapsi.
Kapellimestarin roolissaankin hän tuntuu juonnoissaan toimivan hyvin spontaanisti .
" On niin kuuma, kun on tämä hemmetin jakkupuku päällä."
Kun lapsen pientä itkua kuului konsertissa, Santtu-Matias sanoi kesken juontonsa: "Onko tuo meidän Oliver?"
Hän jutustelee ikäänkuin olisi joku meistä. Välillä tulee turhankin löysää juttua, sammakoita suusta. Taas ihan kuin meillä itse kullakin. Häneen on siis helppo samaistua.
Siltikin ajattelen, että tärkein juttu on hänen innostunut, utelias, positiivinen otteensa asioihin. Jo aikaisemmin kirjoitin kai jotakin sen tapaista, että hän energisoi koko salin.
Ja se on paljon se!
Uskallan väittää, että hyvän musiikin lisäksi nimenomaan siitä johtuivat eilisetkin piiiiiitkät aplodit, joita koko sali antoi seisomaan nousten.
Uskallanpa puhua jopa karismasta.
Mistään konsertista en ole tullut niin hyvillä mielin, niin voimaantuneena, niin paljon saaneena kuin Santtu-Matiaksen konserteista. En ainakaan muista.
Kiitos Santtu-Matias!
Saatan olla vähän höynähtänyt. Jos näinkin on, niin höynähtäneenä on hyvä olla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti