![]() | |||
| "Arbeit macht frei. " Työ tekee vapaaksi, lukee portin yläpuolella. |
Olin Puolassa viiden päivän reissulla. Halusin matkallani ehdottomasti käydä Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleireissä, kun siihen oli tilaisuus.
Kaikki eivät halua. Joku sanoi tietävänsä, että paikka on hänelle liian ahdistava. Ymmärrän sen. Silloin on hyvä jättää käynti väliin.
Erään mielestä keskitysleirikäynnit ovat kauhulla mässäilyä. Tätä näkemystä en ymmärrä, enkä käyntikokemukseni jälkeenkään jaa. Tosiasiat puhuvat julmaa kieltään. Mutta mässäilyä? Enpä moista nähnyt, kuullut tai aistinut.
Hiljaiseksi nähty ja kuultu jättää. Ihmisen julmuudella ja siihen sisältyvällä kekseliäisyydellä ei ole rajoja. Olisi hyvä, jos voisi sanoa, että onneksi se on mennyttä aikaa. Tuskinpa näin on, kun maailman uutisia on seurannut. Natsisaksan teoista ei ole otettu opiksi.
Onko siis ihminen pohjimmiltaan paha? Haluan kuitenkin uskoa, että pääasiassa näin ei ole.
![]() | ||
| Junavaunu, jossa leiriin tulijat matkustivat, jo siellä epäinhimillisissä oloissa. Vartinan koppi on edessä. |
Opas kertoi, että matkustajat joutuivat itse maksamaan junalippunsa. Leirille päästyään heidän piti kirjoittaa kortti omaisilleen, että ovat perillä. Täten saksalaiset saivat selville uusien haettavien osoitteita.
Lasivitriineissä oli kasoittain vangittujen omaisuutta: matkalaukkuja, vaatteita, kenkiä, taloustavaroita ym.
![]() | |||
| Monen matkan pää oli kaasutuksen jälkeen krematorio. |







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti