Paransin eilen maailmaa usemman tunnin kahden ystävän seurassa. Possun poskien syömisen lomassa juttua riitti. Puheet liikkuivat omista kuulumisista maailman tapahtumiin. Puhuttiin välillä niin sanottuja vakavia ja välillä ihan hömppää, kuten tapanamme on.
"Kuusikymppiä täytettyäni tajusin, että tästä eteenpäin elän laina-aikaa."
Näin totesi toinen ystäväni, joka on nyt vuoden elänyt tätä laina-aikaansa.
Ymmärsimme hyvin, mitä hän tarkoittaa. Ikää kun tulee lisää, yhä useampi ystävä, tuttava siirtyy "tuon ilmaisiin". Millainen on oma tulevaisuus ja onko sitä, sitä meistä ei tiedä kukaan.
Jäin miettimään laina-ajatusta vielä kotiin tultuanikin.
Jos elämme laina-ajalla, keneltä se on lainattu? Laina pitäisi myös aina palauttaa, hyvien tapojen mukaan. Kenelle ja koska?
Koko elämän voi nähdä myös lahjana. Voisiko ajatella, että ikääntyvän/ikääntyneen elinvuodet ovat erityislahjaa? Jos vielä saa elää kutakuinkin terveenä, sehän on jo superlahja!
Kun lahja saadaan, joku sen antaa. Kuka on näiden lahjojen antaja, sen saanee jokainen päättää itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti