maanantai 24. marraskuuta 2014

Älä vain vahingossa istu!

Wimma makoilee paljon kaikessa rauhassa. Hän on silti ehtinyt jo elää 15,5 koiran vuotta.


Pitikin taas kuunnella radiota tänään!

Tokihan tässä on jo pitkän aikaa kerrottu tutkimustuloksista, joiden mukaan runsas istuminen on riskitekijä lähes kaikkiin sairauksiin.

Joopa joo. Tähän asti on esitelty vaikka millaisia piirakoita siitä, millaista liikuntaa ja kuinka paljon tulisi viikossa harrastaa. Ja minä pöljä olen luullut, että sitten on tuo terveyspuoli hoidettu, kun vähän vielä katsoo syömisiään.

Mitä vielä. Tänään tulin valistetuksi, että vaikka liikkuisi aktiivisesti esimerkiksi kolme kertaa viikossa, se ei kumoa istumisen haittoja.

Sinne meni sitten tunne liikunnan jälkeisestä hyvänä ihmisenä olosta! Olen luullut olevani tässä mielessä vallan erinomainen ihminen, kun harrastin liikuntaa seitsemän kertaa viikossa (siis ennen koipileikkausta).Keväisin ja syksyin vielä useimpina päivinä pyöräilin yli kymmenen kilometriä päivässä.

Parin tunnin liikunnan ja suihkun/saunan jälkeen suorastaan lösähdin petiin lukemaan päivän lehtiä, hyvä omatunto seuranani. Saattoi mennä siinä pari tuntiakin. Sitten olikin mukava mennä ISTUMAAN ja naputtelemaaan tietokoneella.

Makaamisestahan ei kukaan puhu mitään. Se on ilmeisesti niin paheksuttavaa ja haitallista, että siitä ei voi edes puhua. Varmaan kohta suositellaan, että yölläkin pitäisi välillä nousta seisomaan. Siinä mielessä olen etuajassa, että tänä toipilasaikana nousen usein useamman kerran yössä sängystä, kävelenkin, jopa käyn polkemassa kuntopyörää. Onneksi nyt ymmärrän, että se kaikki on varmaan vain omaksi hyväkseni.

Valtionrautatietkin saa uuden kilpailuvaltin: Tule seisomaan ruuhkajuniimme, hoidat terveyttäsi! Kohta seisomapaikat ovat varmaan istumapaikkoja kalliimpia. Kaupinkibusseissakaan ei kannata välittää ruuhkista. Iloinen ylläri on, jos ei ole istumapaikkoja. Ei pysty hairahtumaan istumaan.

Kyllä näin on, että kuka tietoa lisää, se tuskaa lisää.

Kuten vanha kansa jo tiesi!

Ei kommentteja: