Meitähän riittää!

"Ihmisellä tulisi olla mahdollisuus elää yhteisössään itseään kunnioittaen ja ilman nöyryytystä."

Tähän tapaan on kuulemma jo Aristoteles ajatellut yli 2300 vuotta sitten, väitti vanhuustutkija Jari Pirhonen. Pirhonen puhui Vanhus kotinsa vankina - yleisötilaisuudessa pääkirjasto Metsossa tänään.

Tämän itsekunnioituksen ja nyöryyttäsen puuttumisen tulisi toteutua myös vanhuksilla.

Siinäpä sitä onkin hommaa.

Meitä ikääntyneitä kun on Suomessakin vuosi vuodelta yhä enemmän. Tässä vähän tilastoa Pirhosta lainaten:

Yli 75 vuotiaita
- vuonna 2012 oli 464.000
- vuoden 2020 arvio 558.000

Yli 90 vuotiaita
- vuonna 2012 oli 43.000
- vuonna 2040 arvioidaan olevan kolminkertainen määrä

Sitten kun tuohon vielä lisätään meidät nuoremmat, 65-75 vuotiaat eläkeläiset, niin yli miljoonahan meitä nyt jo on.

Lukumääriä enemmän itseäni yllätti se, että yli 65-vuotiaista yli 70% asuu yksin. Tampereella yli 90-vuotiaistakin noin puolet asuu yksin. Siitä ei tällä kertaa ollut puhe, moniko tarvitsee ulkopuolista apua.

Yksin asumiseen iäkkäänä vaikuttaa tietysti leskeytyminen, mutta myös se, että tilastojen mukaan eläkeikäiset eroavat nykyään aikaisempaa useammin. Kai sitä täytyy ajatella, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Hiukkasen tulee sellainen tunne, että ei sitten millään yhteiskunta kykene meistä kaikista huolehtimaan, sitten kun emme siihen itse täysin pysty. Jos säilyn hengissä, en ole vielä 2040 vuonna 75-vuotias. Kun olen suurinta ikäluokkaa, meitä on silloin vielä enemmän.

Tampereellakin kuulemma mietitään pää punaisena uudenlaisia vanhusten hoitotapoja. Kaupunki haki juuri lehti-ilmoituksella perheitä, jotka ottaisivat vanhuksia hoitoon. Apulaiskaupunginjohtaja Mikko Aaltonen vakuutti, että tällaisenkin hoidon hyvää toteutusta valvotaan.

"Millä resursseilla?" kysyi yksi rouva yleisöstä.

Samaa kysyn minä.

Ei taida olla vanhaksi tulemista.

Hohhoijaa.