Otsakkeen ajatuksen on aikoinaan sanonut Helsingin Yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas- Järvinen.
Näinhän juttu realistisesti on.
Eilisessä postauksessani kommentoin kolumnisti Timo Harakkaa. Hänen mielestään töissä pitää olla kivaa, eläkkeellä ei saa olla kivaa, että väki pysyisi kyllin vanhaksi töissä.
Väitin vastaan sanoen, että sekä töissä että eläkkeellä olisi hyvä olla kivaa.
Nyt yön yli nukuttuani, haluaisin vähän korjata aatoksiani.
Ollaan sitten töissä tai eläkkeellä ei kaikenaikaa voi olla kivaa. Jos nyt vielä jotakin muistan työelämästä kahden vuoden eläkeläisyyden jälkeen, niin olihan siellä toisinaan kivaa, välillä jopa hauskaa. Toisinaan taas oli innostavaa, kiireistä, turhauttavaa, stressaavaakin. Joskus jopa otti ankarasti ajatteluelimiin oma tai toisten toiminta. Eli kaikenlaisia tunteita liikkui, tilanteen ja oman mielialan mukaan.
Sama on eläkkeellä. En kyllä mitenkään voi sanoa, että olisi kaiken aikaa kivaa. Erlaisia harmeja ja suruja tulee vastaan tässäkin olotilassa.
Pari vuotta sitten luokkakokouksessa yksi eläkkeelle jäänyt kertoi, että hän on päättänyt, että nyt tekee vain kivoja asioita.
Jäin silloin jo miettimään, että jos minä tekisin vain kivoja asioita, aika vaikeaa se olisi. Missään tapauksessa en kävisi hammaslääkärissä. Siivoaminen ja pyykinpesukin saattaisi jäädä pois. Teen niitä, koska ne nyt on tehtävä, sen enenpää tunteilematta. On toki "kivaa", kun on siistiä ja puhtaita, silitettyjä vaatteita. En silti koskaan ajattele: "Onpa kivaa, kun saan ruveta siivoamaan, kun se on niin kivaa."
Koko kiva sana rupeaa maistumaan ällöltä, kun sitä tässä olen pyöritellyt. Mieleen tulee lähinnä lapsi, josta on kivaa saada tikkari, tai on kivaa kun saa valvoa myöhään.
Ehkä enemmänkin voisi olla kyse siitä, että työntekijä pohjimmiltaan tuntisi työnteon olevan mielekästä. Eläkeläinen tuntisi eläkeläiselämän mielekkääksi.
Monenlaiset tunteet voivat sitten seilata siellä laidasta laitaan. Elämään kuuluu monia sävyjä.
Välillä on varmasti kivaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti