Olinpa eilen illalla Tampereen Tuomiokirkossa konsertissa, joka oli urkuri, musiikkineuvos Matti Hannulan läksiäiskonsertti. Kirkko oli melkein täynnä. Alkupuheessaan Hannula kertoi keskustelleensa vaimon kanssa kotona siitä, paljonko väkeä tulee. Hän itse arveli, että noin sata ja vaimo oli sanonut, että voi tulla enemmän.
No, tosiaankin tuli enemmän. Paljon pienempään määrään oli varauduttu, koska ohjelmiakin oli liian vähän. Itse olimme miehen kanssa ajatelleet, että väkeä on paljon ja menimme siksi ajoissa. Silloin jo jaettiin yhteistä ohjelmaa useammille. Koska yhtenä solistina oli Jorma Hynninen, ajattelimme, että sekin vetää väkeä. Mitä ilmeisimmin Hannula itse on ollut arvostettu ja rakastettu urkuri.
Ohjelma oli nautittavaa, joskin inasen liian pitkä. Kirkon penkit kun ovat epämukavia istua ja melkein kaksi tuntia niissä istumista tuntuu kyllä selässä. Oli viulistia, sellistiä ja useampi laulusolisti. Senioriteemaan liittyen voin sanoa, että yli seitsemänkymppinen Jorma Hynninen peittosi kyllä äänellään nuoremmat solistit Tommi Hakalan ja Tuomas Laadun. No, heillä on vielä aikaa kehittyä. Hannula itse lauloi lopuksi Herran siunauksen. Hänen äänensä oli minusta myös erittäin hyvä. Hannula on myös ikämiehiä, 70 v. Hän on siis esimerkki pitkän työuran tehneistä. Lehdestä luin, että on 46 vuotta ollut urkurina. Erityisluvalla sai olla töissä vielä kaksi vuotta yli enimmäisiän. Syksyksi on jo kuulemma sovittu esiintymisiä ulkomailla. Että sillä lailla.
Olen tässä joissain aikaisemmissa blogeissa todistellut, että en koe itseäni vanhaksi. No, eilen kyllä ajattelin, että taidan olla aika lailla vanhan liiton naisia. Nimittäin ennen konserttia melu kirkossa oli kuin hollituvassa. (Jaaha, enpä nyt oikein tiedä, mikä se hollitupa edes on.)Takananikin istuva nainen selosti kovaan ääneen ystävälleen häistään ja miehensä sairauksista ym. Joku heläytti ison naurunkin. Mitäs tuo nyt sitten, ketä se haittaa, jos itse konsertissa ollaan hiljaa, saattaa joku sanoa. No, siinähän se onkin se vanhan ihmisen näkemys. Ennen vanhaan kirkkoon mentiin hiljaa sipisten, jos tarvetta oli puhua. Jotenkin sitä jo ennen alkua asettui tunnelmaan. Muistini lokeroista noukin jonkun elokuvakäynnin, jossa oli paljon, paljon hiljaisempaa ennen kuvan alkua kuin mitä nyt kirkossa. Että tässä se vanhuus siis ainakin taitaa näkyä. On se kyllä niinkin, että en nyt mitenkään kaivannut takanaistuvan kertomia tietoja: mitä kampaaja sanoi, kuinka pitopalvelun kanssa kävi, kuinka kaaso sanoutui irti ym, ym. Itse konsertin aikana ei kyllä sitten kukaan häirinnyt kuuntelemista millään tavalla, sen tunnustan hyvillä mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti