Olipa iloinen itsenäisyyspäivä!

Tampereella oli erityinen rooli itsenäisyyspäivänä tänä vuonna, kuten kaikki tiedämme. Sen kunniaksi päätin itsekin osallistua rientoihin täysin rinnoin. Soihtukulkueen tosin missasin väärän informaation takia. Mutta Marco Bjurströmin vetämiin tansseihin Manuela Boscon ja Matin kanssa torille ehdin juuri. Marco kehotti kaikkia tanssimaan, jos ei muuta, niin viereisen ihmisen kanssa. Muistinpa siinä, että rohkea rokan syö ja kaino ei saa kaaliakaan. Eli kysyin parikseni juuri kohdalle osuvan omaa ikääni lähentelevän naisen. Miehiin päin en katsonutkaan, ettei vain kukaan olisi luullut, että haen pitempäänkin seuralaista. Valssit sujuivat mallikkaasti. Nainen kertoi aikoinaan paljonkin tanssineensa, mutta ei viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen lainkaan, kun mies oli lähtenyt lipettiin.Voisinpa kuvitella, että hänestä oli yhtä hauska tanssia kuin minusta. Seuraavaa tangoa hän ei sanonutkaan osaavansa, mutta hyvä onneni jatkui! Luokseni pujotteli entinen työkaveti ja tanssit jatkuivat. Chat chat chaata, kuten tangoakin, taisimme mennä osaksi omalla tyylillä, mutta hauskaa oli! Torilla jaettiin tuhat sinistä ja valkoista kaasuilmapalloa, jotka yhtä aikaa laskettiin taivaan tuuliin pormestarin puheen ja eläköön-huutojen jälkeen. Näky oli vaikuttava! Vaikuttavat näyt jatkuivat, kun perinteinen ilotulitus alkoi. Sen jälkeen ehdinkin sopivasti telkkarin eteen katsomaan Tamperetalon juhlia. Tällaisena vanhan liiton naisena olin vallan täpinöissäni konsertti/runo- osuudesta! Peukuttaisin kovasti, jos olisin naamakirjalainen! Tästä ohjelmasta sai telkkarin ääressäkin nautintoa eri lailla kuin kuunnellessaan julkkisten haastatteluja siitä, mitä pitävät juhlasta ja mitä ajattelevat itsenäisyydestä. Netistä kylläkin katsoin, että jotkut olivat vallan pitkästyneet ja joku kaipasi ruumista, kun hautajaistunnelma jo juhlassa oli. Ennustinkin aivan oikein, että tulee tykkäämistä, mutta myös haukkuja. En kyllä tiedä, millaisissa hautajaisissa ihmiset käyvät, kun omat  hautajaiskokemukseni ovat toisenlaiset. En panisi pahakseni, vaikka perinteisiin linnan juhliin tehtäisiin jatkossakin muutoksia, edes välillä.Vaikka vähempi on niissä paikan päällä tullut oltua, kun ei kukaan pressa ole ymmärtänyt kutsua. Tämän vuoden juhlissa ihastelin sitäkin, että sotaveteraaneja oli kutsuttu tavallista enemmän ja ns. tavallisia ihmisiä myös, Tampereen roskienkerääjäpariskunta esimerkiksi. Tätä lisää. Iloisena veronmaksajana itsenäisyyspäiväni  päättyi. Kyllä minä ainakin kaipaan välillä sirkushuvejakin. Mellakoitsijoiden touhuihin en sitten sano yhtään mitään! Mitä nyt ihmettelen, miten yhteiskunnan tasa-arvoa edistää ikkunoiden rikkominen, autojen hakkaaminen ynnä muu vastaava. Ainahan sitä saa ihmetellä, mitä milloinkin.