torstai 5. joulukuuta 2013

Luinpa lehtiä

Senioriopettajalehdessä 5/2013 kerrottiin Ikihyvä Päijät-Häme-tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksessa on seurattu kymmenen vuoden ajan kolmea tuhatta ihmistä keräten tietoa kolmen vuoden välein. Ilouutinen oli, että 55- vuotiaan ja 70-vuotiaan terveys, toimintakyky ja elämänlaatu eivät eroa olennaisesti toisistaan. Ikääntyneiden tyytyväisyys elämään on lisääntynyt. Ns kolmas ikä aktiivisine toimintoineen kestää eläkkellejäämisestä noin 75- vuotiaaksi. Tämä ikä koetaan yleensä hyväksi iäksi. Sen jälkeen terveyden heikkeneminen, oma tai läheisten(luulisin, että tulee lukea: kumppanin) alkaa vaikuttaa toimintoihin. Silloin elämässä valinnan mahdollisuudet alkavat kaventua johtuen fyysisistä, psyykkisistä tai sosiaalisista syistä.60- ja 70- vuotiaiden toimintakyky ja elämäntilanne on parantunut verrattuna samanikäisiin kymmenen vuotta sitten. Varjopuolina tuloksissa on koettu yksinäisyys, jota etenkin yli 80-vuotiaat kokevat. Ymmärrettävää, mikäli ystävät ovat olleet kutakuinkin saman ikäisiä. Viikatemiehen vierailun todennäköisyys kun tunnetusti lisääntyy ikääntyessä. Monasti sanotaankin, että ikääntyvälläkin tahi ikääntyneellä tulisi olla kaikenikäisiä ystäviä. Valitettavasti ystäviä ei voi valita kuten valintamyymälästä. Tosin jostakin muusta lehdestä luin, että ylipäänsä on lisääntynyt tietoinen ystäväpiirin valinta, huomioiden, että ystävät ovat oikeanlaisia ja monipuolisesti erilaisia. Ymmärsin jutun jotenkin niin, että ystäviä pitäisi olla joka tilanteeseen sopivia. Jotenkin tuntui hiukka laskelmoinnilta. Ja jos nyt haluaisin tietynlaisen ystävän, esimerkiksi vaikka shakin peluuta osaavan, niin mistähän minä sen tilaisin. Itsehän en shakkia pelaa, joten olletenkin tarvitsisin tämän ystävän ensin opettamaan minulle sitä.No, kaiketi netin kautta sekin onnistuisi. Ainakin Tampereella toimii nimenomaan ystävänhakupalvelu netissä. Kyse on kuulemma nimenomaan ystävästä ei seurustelukumppanista, jolle haulle on sitten omat kanavansa.Sitä en tosin tiedä, miten homma toimii. Iäkkäiden arvostuksen puutetta koki kaksi kolmasosaa, vielä useampi koki ikäihmisiä syrjittävän. Kymmenen vuoden aikana nämä tuntemukset ovat lisääntyneet. Itse arvelen, että syrjiviin asenteisiin on ainakin yhtenä syynä tiukentunut taloudellinen tilanne. Helposti kun ikääntyneet nähdään vain menoeränä, unohtaen, miten paljon monet isovanhemmat hoitavat esimerkiksi lapsenlapsiaan tai puolisoaan, sukulaisiaan. Tässäkin tutkimuksessa toki tuotiin esiin vanhenemisen yksilöllisyys. Kaikki eivät selviä 75-80-vuotiaiksi yhtä terveinä ja toimintakykyisinä, kaikki eivät edes hengissä. Ja vastapainoksi, osa todella iäkkäistä ovat rautaisessa iskussa. Juuri kuulin 90-vuotiaasta, joka ajelee vuosittain mopolla tuhansia kilometrejä ja on muutenkin omatoiminen, terve ja skarppi. Tutkittavat pitivät hyvinvoinnin kannalta tärkeimpinä terveyttä ja ihmissuhteita. Asia, joka on tuttu jo monista tutkimuksista ennen tätä, omasta kokemuksesta puhumattakaan. Terve Pirkanmaa 2/13 lehdessä näyttelijä Seela Sella, 77 v, antaa ikääntyneelle terveysvinkkejä: 1. Nauti elämästä joka päivä. 2. Nuku lyhyet päikkärit 3. Irrota arjesta ja mene teatteriin 4. Unelmoi. Elämästä nauttiminen edellyttää mielestäni sitä, että näkee ilon aiheita pienissäkin asioissa. Kun vielä muistaisi jonkun viisaan oivalluksen: Eivät asiat sinänsä saa meitä menettämään malttiamme, vaan meidän käsityksemme asioista. Eli tulkinta on avainasemassa. Itselläni ainakin tämän oppiminen on vielä vaiheessa. Vaikka olenkin teatterifani, ymmärrän, että arjesta voi irrottautua monella muullakin tavalla kuin teatterissa.Kaikki kun eivät siitäkään pidä. Juuripa pari päivää sitten olin seurassa, jossa parikin henkilöä kertoi inhoavansa teatteria ja kertoi myös huonoista teatterikokemuksistaan. Yksi kun tykkää tunnetusti äidistä ja toinen tyttärestä.Unelmointia me kaikki, iästä riippumatta, tarvitsemme. Ilman unelmia on toki hengissä, mutta elämisen kanssa on kiikun kaakun,lainaan taas vapaasti muotoillen jotakin sanojaa, jonka nimeä en muista, josko sitä olen kuullutkaan.

Ei kommentteja: