Viihdyin loppuviikon Psykologimessuilla alaa opiskelevan tyttäreni kanssa. Eräs ystäväni kysyi, miten viitsin osallistua yhdessä Kuopukseni kanssa. Olen siitä kysymyksestä vieläkin hämilläni. Minä kun näen asian niin, että parin päivän viettäminen Helsingissä Kuopuksen kanssa on minulle suuri ilo ja etuoikeus. Tällaisia kahdenkeskisiä hotelli- ja/tai messureissuja on nykyään enää niin harvoin. Jos joltakin, niin Kuopukselta pitäisi kysyä, miten viitsit reissata ja osallistua eläkkeellä olevan äitisi kanssa. Onnekseni hän sanoo mielellänsä lähtevänsä kanssani. Luentojen pohjalta oli mielenkiintoista käydä keskustelujakin hänen, saman alan ihmisen, mutta vuosikymmeniä nuoremman kanssa. Toivottavasti yhteisiä matkoja tulee vielä monia!
Meidän ikä-ihmisten asioita käsitteli luennossaan Vuoden psykologi Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutista.Hän ja hänen instituuttinsa haluavat murtaa homogeenisia ja stereotyyppisiä käsityksiä vanhuudesta. Siihen on varmasti aihetta! Olen hänen kanssaan täysin yhtä mieltä siitä, että jos joskus, niin vanhuudessa ihmiset erovat toisistaan esimerkiksi niin fyysisen kunnon kuin psyykkisen tilan ja mielenkiinnon kohteiden suhteen. Miljoonaan yli 65 vuotiaiden ryhmään mahtuu vaikka mitä, kun jo ikähaitarikin venyy yli sataan vuoteen asti. Ei siis pitäisikään puhua ikäihmisistä yhtenäisenä ryhmänä. Puhutaan elämänkokemuksenkin yhteydessä yksilöllisistä elämänpoluista. "Elämänkokemus on mielen hyvinvoinnin peruskivi ja voimavara" hän muun muassa sanoi.Kun ikäihmisiltä on kysytty, mistä elämänvoima arjessa muodostuu, vastaukseksi on saatu hyvin arkisia asioita, esimerkiksi sanomalehden lukeminen, siivoaminen, eläimet, ystävät. Mielenkiintoisimpia asioita tässä luettelossa olivat mielestäni surun torjunta ja unohtamisen lahja. Haluan ymmärtää tuon surun torjunnan niin, että ei jäisi suruun makaamaan, suruun kiinni. Toki suru on surtava, kun on menetyksiä tai muuta surettavaa. Joskus kuitenkin voi ehkä käydä niin, että ajan myötäkään suru ei anna tilaa muille tunteille. Silloin kai voinee käydä niin, että ei huomaa enää niitä hyviä ja iloa tuottavia asioita elämässään. Joku viisas on joskus sanonut: kun yksi onnen ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Ajattelen, että oven avautuminen voi kestää, sitä ei aina huomaa, joten sitä on etsittävä.- Unohtamisen lahjan liittäisin siihen, että tietyt ikävät tai hankalat kokemukset on hyvä unohtaa. Jonkun tuttavan sanoma pikkuikävä kommentti esimerkiksi. Joku luennoitsija lainasi Goethea jotensakin näin " Että et vain eläisi, vaan loisit itse". Upeasti sanottu ja sopii erityisen hyvin meille varttuneemmillekin. Itse ymmärrän lauseen niin, että eläminen on ikäänkuin vain ajan kuluttamista, mutta luominen on oman elämänsä ohjailua, päiviensä sisällön aktiivista suunnittelua.Opinpa senkin asian, että meneillään on Ray: rahoittama Eloisa ikä -projekti vuoteen 2017 asti. Mitä kaikkea pitää sisällään, sitäpä en tiedä, mutta nimi ainakin on hauska, etten sanoisi eloisa.
Edellä olevat asiat liittyvät siis siihen otsikkoni elämä-osaan. Kuolemasta puhui pappi radion jumalanpalveluksessa. Hän kertoi vaimonsa kanssa Pyhäinpäivänä keskustelevansa käytännön järjestelyistä kummankin kuoleman jälkeen. Mitä heistä kumpikin toivoo: millaiset hautajaiset, arkut, virret ynnä muut ja muut asioiden järjestelyt. Viisasta, säästää jäljelle jääneet paljolta mietinnältä kaiken surunsa keskellä. Kuolemisen tapaansa ja aikaansa kun kukaan terveenä ei voi etukäteen tietää. Ja silloin siitä nimenomaan pitäisi puhua. Sepä vain on niin, että sillloinkaan se ei ole helpoimpien puheenaiheiden listan kärjessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti