sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tietoisuustaitoja

Loppuviikosta olin luennolla, jossa käsiteltiin tietoisuustaitoja eli mindfulnessia. Teimme runsaasti harjoituksia, jolloin sai asiasta omakohtaista kokemusta. Tällaisen tietoisen läsnäolon harjoittelu sopii meille varttuneemmillekin. Luennoitsija, psykologi Arto Pietikäinen kehotti välillä poistamaan autopilottiohjauksen käyttäytymisestä. Meillä kaikilla kun on arjessa asioita, joita teemme aina samalla tavalla, automaattisesti. Tietoisesti voisi tehdä välillä toisin. Itseäni on huvittanut, miten saman kaavan mukaan iltatouhuni menevät. Vielä enemmän tietysti huvittaa, kun seuraan miehen sänkyyn tulemista. Vaiheet ovat arvattavissa, mutta jätänpä ne nyt kuitenkin yksityisyydensuojalakiin vedoten julkaisematta. Oleellisempia toki ovat mielestäni esimerkiksi vuorovaikutukseen liittyvät reaktioiden autopilotit. "Ärsykkeen ja reaktion välissä on tyhjä tila. Tässä tyhjässä tilassa meillä on voima valita reaktiomme. Reaktioissa on kasvumme ja vapautemme." Näin Pietikäinen lainasi Viktor Franklia. Mielenkiintoista on suhtautuminen ajatuksiin. Ajattelemmeko ajatusten esimerkiksi olevan aina tosia ja noudatettavia. Mielikuvissa ajatukset voi sijoittaa joessa virtaavien lehtien päälle tai ilmapalloihin, jotka nousevat yläilmoihin. Nämä mielikuvat symboloivat sitä, miten ajatukset tulevat ja menevät, niihin ei tarvitse takertua. Merkittävä taito, etenkin itseä moittivien ja liian vaativien ajatusten suhteen. Voin vain havainnoida ajatuksen, tiedostaa sen ja antaa sen mennä. Harjoitustilanteessa homma sujui hyvin, mutta epäilenpä, että tositilanteissa ajatuksista luopuminen ei ole niin helppoa kuin heinän teko. Katsoin tänään televisiosta äänittämäni jutun rap-mummo Eila Nevanrannasta, joka on valittu vuoden isoäidiksi. Jos yli 70-vuotiaana tekee räppilaulun ja myöhemmin levynkin, voisi ajatella, että esteeksi olisivat saattaneet muodostua itseä vähättelevät ja epäonnistumista povaavat ajatukset. Mutta näin ei mitä ilmeisimmin ollut tällä Eilalla, muuten hän ei olisi siinä missä nyt on.

Ei kommentteja: