Konserttia

Olinpa eilen illalla Tampereen Tuomiokirkossa konsertissa, joka oli urkuri, musiikkineuvos Matti Hannulan läksiäiskonsertti. Kirkko oli melkein täynnä. Alkupuheessaan Hannula kertoi keskustelleensa vaimon kanssa kotona siitä, paljonko väkeä tulee. Hän itse arveli, että noin sata ja vaimo oli sanonut, että voi tulla enemmän.
No, tosiaankin tuli enemmän. Paljon pienempään määrään oli varauduttu, koska ohjelmiakin oli liian vähän. Itse olimme miehen kanssa ajatelleet, että väkeä on paljon ja menimme siksi ajoissa. Silloin jo jaettiin yhteistä ohjelmaa useammille. Koska yhtenä solistina oli Jorma Hynninen, ajattelimme, että sekin vetää väkeä. Mitä ilmeisimmin Hannula itse on ollut arvostettu ja rakastettu urkuri.

Ohjelma oli nautittavaa, joskin inasen liian pitkä. Kirkon penkit kun ovat epämukavia istua ja melkein kaksi tuntia niissä istumista tuntuu kyllä selässä. Oli viulistia, sellistiä ja useampi laulusolisti. Senioriteemaan liittyen voin sanoa, että yli seitsemänkymppinen Jorma Hynninen peittosi kyllä äänellään nuoremmat solistit Tommi Hakalan ja Tuomas Laadun. No, heillä on vielä aikaa kehittyä. Hannula itse lauloi lopuksi Herran siunauksen. Hänen äänensä oli minusta myös erittäin hyvä. Hannula on myös ikämiehiä, 70 v. Hän on siis esimerkki pitkän työuran tehneistä. Lehdestä luin, että on 46 vuotta ollut urkurina. Erityisluvalla sai olla töissä vielä kaksi vuotta yli enimmäisiän. Syksyksi on jo kuulemma sovittu esiintymisiä ulkomailla. Että sillä lailla.

Olen tässä joissain aikaisemmissa blogeissa todistellut, että en koe itseäni vanhaksi. No, eilen kyllä ajattelin, että taidan olla aika lailla vanhan liiton naisia. Nimittäin ennen konserttia melu kirkossa oli kuin hollituvassa. (Jaaha, enpä nyt oikein tiedä, mikä se hollitupa edes on.)Takananikin istuva nainen selosti kovaan ääneen ystävälleen häistään ja miehensä sairauksista ym. Joku heläytti ison naurunkin. Mitäs tuo nyt sitten, ketä se haittaa, jos itse konsertissa ollaan hiljaa, saattaa joku sanoa. No, siinähän se onkin se vanhan ihmisen näkemys. Ennen vanhaan kirkkoon mentiin hiljaa sipisten, jos tarvetta oli puhua. Jotenkin sitä jo ennen alkua asettui tunnelmaan. Muistini lokeroista noukin jonkun elokuvakäynnin, jossa oli paljon, paljon hiljaisempaa ennen kuvan alkua kuin mitä nyt kirkossa. Että tässä se vanhuus siis ainakin taitaa näkyä. On se kyllä niinkin, että en nyt mitenkään kaivannut takanaistuvan kertomia tietoja: mitä kampaaja sanoi, kuinka pitopalvelun kanssa kävi, kuinka kaaso sanoutui irti ym, ym. Itse konsertin aikana ei kyllä sitten kukaan häirinnyt kuuntelemista millään tavalla, sen tunnustan hyvillä mielin.

Kevättä ja asenteita

Kevät on jotenkin temmannut mukaansa, niin että monenlaista olemista ja tekemistä on ollut. Viime viikolla olin mökkeilemässä. Piti aina välillä nipistää itseään, voiko olla totta, että toukokuussa on lämmintä yli 20 astetta, aurinkoa ja järven vesikin 17-18 astetta! Totta se oli, enkä sitä pahana pitänyt. Seurana oli nuorempi tytär muutaman päivän, mikä oli erityisen mukavaa. Nuorella opiskelijalla tahtoo olla paljon muutakin tekemistä ja mielihaluja. Itse toki ehdotti, että jos voitaisiin mennä mökille, tekisi mieli. Mieskin käväisi yhden yön seudun. Koira piti seuraa koko ajan. Koira on jo 14 vuotta vanha ja sitä myöten alkanut kuuroutua. Näkökään ei ole enää tarkka. Näiden vanhenemisilmiöiden myötä olen enemmän alkanut huolestua koiran kanssa mökillä ollessa. Se yleensä pysyy hyvin sekä kotipihassa että mökkialueella. Aina ei mökillä tietysti ole näköpiirissä, mutta tulee kutsuttaessa. Nyt kun kuulo on huono, luokse kutsuminen ei välttämättä onnistu. Saatan siis huolestua, toistaiseksi turhaan, jos sitä ei ole hetkeen ollut näköpiirissä.

Asenteista iäkkäitä kohtaan on taas ollut useampikin lehtijuttu. Silmiini osuneet ovat liittyneet ikääntyneisiin työntekijöihin. Tuttava kertoi hiljan jääneensä työttömäksi 58 vuotiaana. Pääsi kyllä ns. työttömyysputkeen. Pääsemistä se oli siinä mielessä, että toimeentulo on taattu eläkeikään asti. Sanoi kyllä, että mielellään olisi töissä ollut, terve mies. Kukaan vaan ei enää palkkaa tuon ikäistä. Hiljattain luin jostakin lehdestä yli viisikymppisen, merkittävää kokemusta omaavan, työttömän kokemuksista. Lähetettyään kymmeniä työhakemuksia pääsemättä yhteenkään haastatteluun, hän päätti testata, miten ikä vaikutti työnantajiin. Seuraaviin hakemuksiin hän vähensi ikäänsä 20 vuotta. Jo rupesi tulemaan kutsuja haastatteluun. Paha juttu oli vain se, että niihin haastatteluihin hän ei voinut mennä. Kuka vielä väittää, että työntekijöitä palkattaessa ei ole ikärasismia!

Tämän päivän Aamulehdessä oli juttu otsikolla Missä viipyy senioritakuu? Siinä haastatellut asiantuntijat korostivat palkkatakuita ensisijaisempana asenneilmapiirin muutosta. Siinäpä sitä sitten onkin urakkaa vuosikymmeniksi. Kysehän ei ole pelkästään asenteista ikääntyneitä työntekijöitä kohtaan, vaan koko yhteiskunnan yleisistä asenteista. Väitän, enkä taida olla tämän väitteeni kanssa yksin, että niinkauan kun meillä yliarvostetaan nuoruutta ja kauneutta?, ei tapahdu mitään asennemuutosta työntekijöiden iänkään suhteen. Jos ikävuosia on jo enemmän, se ei ainakaan saisi näkyä ulkonäössä. Plastiikkakirurgit tietävät, että osa kauneusleikkauksiin hakeutuvista ikääntyvitä tekevät sen siksi, että olisivat työelämässä edelleen uskottavia. Siinäpä valtiolle uusi menoerä. Parannetaan ikääntyneiden työllistymistä tarjoamalla heille sairasvakuutuksen piikkiin kauneusleikkauksia.

Kisoja ja jätteitä

Nyt ei ole ollut syytä valitella säistä, ainakaan jos lämpöä ja aurinkoa on kaivannut! Niitäkin toki on, joille lämpimät ja etenkin hellesäät ovat pahaksi. Meillä ei onneksi koti lämpene liikaa, mikä varmasti olisi tuskallista, etenkin öisin. Eilen olin retkellä Eurassa ja Raumalla. Sää sopi siihenkin riittävän hyvin. Totesimme taas, miten paljon mielenkiintoisia asioita on ihan kotimaassa.

Muuta valittamista on sitten saattanut olla. Ei ole nyt suomalaisille tullut kisamenestystä! Huonosti kävi pelaajille ja viisulaulajalle! Molempia ymmärtääkseni vähän hehkutettiin voittajaksi, laulajaa kaiketi vielä enemmän. Jotenkin tuntui niin kovin tutulta tuo hehkutus viisuihin liittyen. Silti taas melkein kuvittelin, että menestystä tulee. Itse en kyllä seurannut kumpaakaan kisaa. Viisuissa kuulemma show oli paras, joten ei ollut syytä olla pettynyt. Kumma juttu, kun olen luullut, että kyseessä on LAULUkilpailut eikä show-kilpailut. Niin sitä ihminen saattaa erehtyä.

Lehtien mukaan jokainen meistä heittää elintarvikkeita roskiin 23 kiloa vuodessa. Kuukautta kohti se tekee jotain 1,9 kiloa. En jaksa uskoa, että itse heittäisin niin paljon menemään. Keskusteltiin asiasta miehenkin kanssa ja samaa mieltä olimme. Joskus, mutta mielestäni harvoin, voi joku leivän kannikka unohtua homehtumaan ja ehkä joku mandariini. Ei niistä kyllä millään tule meidän kahden hengen huusholliin noin neljää kiloa kuukaudessa. Olen vielä niitä sodan jälkeisiä lapsia, joka ensin haistaa ja maistaa vanhahkoa elintarviketta ja vasta sitten mahdollisesti toteaa sen pilaantuneeksi. Totuus asiasta selviäisi kuitenkin vasta, jos rupeaisimme punnitsemaan kaiken roskiin menevän elintarvikkeen.

Maton pesua ja syötäviä sirkkoja

Onpa päivä ollut ja on kuin morsian! Pyykitkin kuivavat alta aikayksikön.Innostuin jopa pesemään pihassa yhden mökin maton. Varsinainen mattojen pesu tapahtuu joskus myöhemmin painepesurilla ja miehen toimesta. Nyt siihen ei oikein arvaa ruveta, kun jo ylihuomenna on luvattu sateita.

Lehdissä on ollut juttua siitä, että eurooppalaistenkin pitäisi ruveta syömään hyönteisiä saadaksemme proteiinia vähemmän maailmaa kuormittavista ruoista. Tänään satuin kuuntelemaan myös radiohaastattelun, jossa haastateltava, jonka nimeä en muista, itse käytti jo esimerkiksi kenttäsirkkoja, torakoita ja jauhomatoja ruokanaan. Kotoiset heinäsirkkamme olisivat myös hyvää ruokaa. Se nyt sentään menee jo liian pitkälle. Kuka sitä viulua sitten soittelisi, jos heinäsirkat syötäisiin. Hyönteiset täytyy valmistaa ruoaksi elävältä. Haastateltu henkilökin kasvatti ainakin tällä hetkellä kenttäsirkkoja. Liian työlääksi kuulemma tulisi, jos niitä luonnosta yrittäisi pyydystää tarpeeksi. Ilmeisesti jatkossa syntyisi uusia myyntiartikkeleita elintarvikekauppaan, elävät sirkat. Elävät sirkat voi sitten esimerkiksi pudottaa öljyyn paistumaan. Hyönteiset eivät kuulemma maistu juuri miltään, maustamista tarvitaan.

Ihan äkkiseltään en tässä pika pikaa aio kyllä hyönteisiä hankkia. Uskon, että ihan hyvin niitä voisi syödä, mutta itse ajatus siitä, mitä syö, etoo.Tiedän kyllä, että esimerkiksi Aasiassa niitä käytetään ruokana. Radiossa haastateltu kertoi, että tällä hetkelläkin syömme muiden ruokien seassa hyönteisiä. Hän väitti, että esimerkiksi kaakaossa on aina hyönteisiä mukana ja on kuulemma ihan säädetty, kuinka paljon sellaista alkuperää voi kaakaossa olla. Punaisessa väriaineessa, jota käytetään esimerkiksi punaisissa karkeissa, on kuulemma hyönteisiä mukana. Vihanneksissa, joita ei ole tehomyrkytetty, on aina väistämättä hänen mukaansa mukana ainakin hyönteisten munia. No, sen nyt olen huomannut, että itse viljellyssä salaatissa toisinaan on muutakin kuin salaattia, lautasellakin asti. Varmaan joskus mahalaukussa asti. Saa nähdä, mitä tuleman pitää. Maapallohan ei kyllä kestä sellaista lihan syöntiä, jota me nyt harrastamme. Se näkee, ken elää.

Urheilua vai musiikkia vai molempia

Juuri soutuspinningistä tulleena kuuntelin radiota ruokaa laittaessani. Tampereella on menossa musiikkiviikko  ja niissä merkeissä keskusteltiin radiossa musiikin terveysvaikutuksista. Tänään pääkirjasto Metsossa on luento Musiikki on terveellisempää kuin urheilu,  tai jotakin sinnepäin. Tämä väite ainakin ohjelmassa tuotiin esiin, joskin se todettiin hieman provosoivaksi tarkoitetuksikin. Vaikea näiden terveysvaikutuksia on varmaankin vertailemaan ruveta. Musiikin merkitys terveyteen on kyllä myös tutkitusti todettu. Kuorolaulu esimerkiksi on elämää pidentävää. Siinä toki musiikin vaikutusten lisäksi tulee sosiaalisuus, yhteisöllisyys. Musiikin kuuntelun avulla voi purkaa erilaisia tunnetiloja ja pyrkiä esimerkiksi lieventämään stressiä. Ja itselle mieluisan musiikin kuuntelu toki synnyttää mielihyvää. Yhdessä tutkimuksessa todettiin mielimusiikin kuuntelun edistävän aivoinfarktipotilaiden tervehtymistä. Puhumaton muistisairas saattaa tutun laulun kuullessaan yhtyä siihen.

Metson luentoa olisi mielenkiintoista mennä kuuntelemaan, mutta itselläni se ei sovi aikatauluun. Täytyy varmaankin sitten kuitenkin kuunnella musiikkia. Tällaisena ihanan aurinkoisena päivänä parasta musiikkia on linnun laulu, jota on runsaasti kuultavana!

Ihmettelyä

Joku päivä sitten oli lehdessä juttu runsaan istumisen vaarallisuudesta terveydelle. Muistaakseni esimerkiksi riski sydän- ja verisuonisairauksiin kasvoi. Jos oikein muistan, kuusi tuntia istumista oli maksimimäärä päivässä terveyden kannalta. Seisominen on paljon parempaa. Tunnin päivittäinen liikunta ei muistaakseni kumonnut runsaan istumisen haittoja. Sitä ei jutussa kerrottu, onko makaaminen parempaa kuin istuminen, tuskin kai. Täytyy tässä ruveta laskemaan omaa istumistaan. Opiskeluhommien takia on välillä päiviä, jolloin varmaan istun enimmäkseen tietokoneen ääressä. Sen vähän, mitä televisiota katson päivittäin, katson makuulta. Päivän lehtien  ja kirjojen lukemisen teen myös makuulla. Pahaa vain pelkään, että se vasta pahaksi onkin. Enpä nyt kuitenkaan aio ruveta seisaaltaan tai kävellessä lukemaan. Televisiota katsoessa voisi kyllä esimerkiksi jumpata tai venytellä, kuten toisinaan teenkin. Aina vaan vaikeammaksi tulee yrittää terveellistä elämää, kun yhä tulee uusia juttuja, jotka ovat haitaksi terveydelle. Elä tässä nyt sitten!

Toinen ihmettelyni liittyy eilisiltaiseen teatterikokemukseen (siis olin TAAS teatterissa!). Edessä istui nuori pari, joilla oli aukinainen pullo jalkojen vieressä maassa, josta välillä ottivat huikat. Että huhhahhei! En ymmärrä tätä elämää enää ollenkaan! Viime sunnuntaina todistin maailmanluokan tähden konsertissa koko ajan tapahtuvaa nettiselailua ja nyt teatterissa näytöksen aikana naukkailua. Kyseinen pariskunta tuli ihan viime sekunneilla teatteriin, seilasi edestakaisin käytävillä ja eri puolilla salia etsien paikkaa ja näytti siltä, että loppujen lopuksikin istui vain johonkin. Ihmettelin sitäkin jo vähän. Yleensä paikat löytyvät ilman, että edestakaisin niitä tarvitsee hakea. Oudoksi elämä menee!

Kulttuuria, kulttuuria!

Helsinkiläisen vieraani kanssa kävimme katsomassa Hamlet-näytelmän Tampereen teatterissa. Aikaisemmin olemme katsoneet saman näytelmän Helsingissä. Alunalkaen halusimmekin tehdä vertailevan tutkimuksen. Teattereissa kun käytettiin eri suomentajien versioita, Helsingissä näytelmä tuotiin nykyaikaan, Tampereella pitäydyttiin vanhassa ajassa.

Erot olivatkin suuret. Paremmuusjärjestykseen laittaminen kävi mahdottomaksi ja varmaankin myös tarpeettomaksi. Väliajalla molemmat kerroimme välillä ihmetelleemme, onko edes samasta näytelmästä kyse. No, toki oli. Erilainen näyttämöllepano, näyttelijätyö ja osin erilaiset kohtauksetkin tekivät kuitenkin esityksistä tyystin erilaiset. Tampereella kieli oli osaksi säilytetty vanhahtavana, runomuotoisenakin. Helsingissä tuotiin repliikkeihin pari kertaa se nykyään tuttu v-sanakin. Oliko kenties nuorison kosiskelua, vai mitä? Täysin tarpeeton modernisointi mielestäni kuitenkin.

Näyttelijöiden työ oli erinomaista molemmissa. Hamletit olivat erilaisia, mutta vaikuttavia. Hesan Eero Aho teki roolinsa vielä enemmän fyysisen kautta kuin Tampereen Tomi Alatalo. Kuuluisa lause: ollakko vai eikö olla, tuli toki selväksi molemmilta. Sekä Ahon että Alatalon erinomaisen nautittavista roolitöistä olen saanut iloita aikaisemminkin. Vaikuttavia esityksiä molemmat.

Hildenin taidemuseon saksalaisen Thomas Schûtten Frauen- näyttelyyn pääsi eurolla. Esitteessä kuvataan kuvanveistäjää yhtenä aikamme merkittävimpänä. Nimensä mukaisesti naisia oli kuvattu niin isoissa veistoksissa, " rajun muodonmuutoksen läpikäyneitä vartaloita" , kuin pienissä keramiikkatöissä. Omalaatuisista veistoksista löysin muutaman suosikin, pienet työt herättivät enemmänkin vastenmielisyyttä. Mahtuuhan toki maailmaan monennäköistä, yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta.

Radiossa kerrotaan juuri, että poliisilla on riittänyt Tampereella töitä viime päivinä. Lieneekö osasyynä lämpimät säät, joita iloksemme oli pari päivää? Luulisi, että yllättävässä lämmössä rähinäviinakin muuttuisi iloliemeksi, mutta ilmeisesti näin ei ole käynyt.

Konserttia ja ihmettelyä

Olinpa upeassa konsertissa Tampere-talossa sunnuntai-iltana. Ranskalainen laulajatar Patricia Kaas esitti Piaf-tulkintoja. Kahden tunnin tauoton sessio oli varsinainen kuntokuuri esittäjälleen. Kaas paitsi lauloi sydämeenkäyvästi, tanssi, esitti draamaa ym. Täytyi ihan googlettaa, minkä ikäinen taiteilija onkaan. On 46-vuotias ja takana estradeja ympäri maailmaa yli 20 vuotta. Konsertti tarjosi siis paitsi kuunneltavaa, myös katseltavaa. Kaasin lisäksi tanssia ja draamaa esitti nuori mies. Pääsimmepä me kuuntelijatkin laulamaan hänen kanssaan, ranskaksi tietysti. Kovin kummoisia arvosanoja meidän osallistumisestamme en pysty antamaan. Hämäläiseen tapaan ääntä tuli heikohkosti, kun ajattelee, että kuitenkin pari tuhatta henkeä täysi Tampere-talon sali käsittääkseni vetää. Täyttä siis oli. Itsekin onnistuin saamaan ystäväni kanssa vain peruustusliput, mutta tosi hyviltä paikoilta.

Esitys oli monipuolinen, taidokas ja toisaalta taiteilija oli välitön. Yritin miettiä, olisiko meidän maamme laulajissa samanlaista monipuolisuutta. Eipä tullut mieleen. Lähimmäksi pääsee oman kokemukseni mukaan Karita Mattila, jota olen ilokseni katsellut ja kuunnellut pari kertaa.

Ihmettelyä herätti, paitsi esityksen koskettavuus, lähistöllä istuva mieshenkilö. Siinä ja siinä, että en kysynyt häneltä konsertin jälkeen, miksi hän ylipäänsä oli sinne tullut. Hän nimittäin koko ajan keskittyi näpräämään ilmeisesti älypuhelintaan. Hänen aparaattinsa välähteli siellä katsomossa. Vain välillä pienen hetken hän katsoi lavalle, taputtanut ei kertaakaan. Vähintäänkin älyllinen uteliaisuus heräsi: miksi tulla, jos anti ei kiinnosta.  Toinen seikka, johon kiinnitin huomiota oli se, että etupenkeistä peräti kolme naista kävi esityksen aikana jossain, vessassako? Yllättikö tauoton esitys? Minulle se ainakin kerrottiin lippuja ostaessa. Oliko jotakin vaivaa, joka vaati käymään ulkona? Tavallisessa kondiksessa olevalle kahden tunnin yhtämittainen paikallaan olo ei liene mahdoton. Tähän trafiikkiin kiinnitin huomiota siksi, että vaikka olen moninaiset kerrat ollut Tampere-talon konserteissa, koskaan en ole havainnut, että joku olisi käynyt välillä ulkona esityksen aikana. Siis en ole havainnut, mikä ei tarkoita sitä, etteikö näin olisi voinut käydä.

No joopa joo. Taas tuli kuitenkin pidennettyä ikää kulttuuripalveluissa.

Ikälisää kulttuurista

Tämän olen toki tiennyt jo aikaisemminkin. Siis sen, että kulttuurin harrastaminen pidentää ikää. Asia tuli taas esiin tämän päivän Hesarin jutussa, jossa on haastateltu lääkäri Markku T. Hyyppää. Hän on ansiokkaasti tutkinut eliniän  ja kulttuurin harrastamisen yhteyksiä jo pitkään.Lisävuosia kulttuurin harrastajille on luvassa kahdesta kolmeen. Merkittävää on, että kulttuurin avulla saa enemmän lisävuosia kuin terveysliikunnalla tai laihduttamalla. Tupakoimattomuus on kuitenkin vieläkin enemmän terveyttä ja ikää lisäävää. Kulttuuriksi riittävät konserttien, teatterin yms. lisäksi erilaiset yhteistoiminnalliset tekemiset, kuten esimerkiksi talkoot. Kuorossa laulamisen terveyttä edistävää ja ikää pidentävää vaikutusta on myös aikaisemminkin tuotu esiin. Kulttuuri lisää mielenterveyttä, vähentää tapaturma- ja väkivaltakuolemia, sydän- ja verenkiertoelinten sairauksia ja aivohalvauksiin kuolemisia, kertoo Hyyppä lehden mukaan. Olennaisena näissä harrastuksissa pidetään sosiaalista kanssakäymistä, yhdessä tekemistä.

Tuo sosiaalinen kanssakäyminen on hyväksi ihmiselle monessa muussakin asiassa."Aivot tarvitsevat toisia aivoja" julistaa ET-lehti jutussaan Rakasta aivojasi. "Yhteisöllisyyden puute on jopa suurimpia dementialle altistavia tekijöitä". En epäile hetkeäkään näiden tietojen paikkansapitävyyttä. Muistin ylläpitämisen kannalta ihmissuhteet ovat tärkeät. Toisten kanssa ollessa vireys säilyy, mieliala kohoaa, saa harjoittaa muistiaan, kun muistellaan yhdessä asioita jne. Mukavasta seurasta sain juuri itsekin nauttia kahtena päivänä opintojen parissa Jyväskylässä. Kotiinpäin tänään junassa körötellessäni ajattelin taas kerran, miten niistä lähipäivistä saan ikäänkuin energiaruiskeen. Toki siellä ihmisten lisäksi on mukana isona asiana uuden oppiminen ja erilaisten kirjoitusharjoitusten teko ja analysointi.

Seuransa saa kuitenkin valita, muistuttaa ET-lehdenkin artikkeli. Sanoisin, että ei pelkästään saa valita, vaan on syytä valita. Oman hyvinvointinsa nimissä on syytä välttää niiden ihmisten seuraa, jotka jotenkin pyrkivät alistamaan, vähättelemään minua tai tekemisiäni. Samoin yritän pitää kanssakäymisen mahdollisimman pienenä niiden ihmisten kanssa, jotka aina ja joka paikassa nurisevat ja valittavat, ilman kunnon syytä. Tunnetilat, kuten negatiivisuus, tarttuvat helposti. Vielä tärkeämpää olisi tarkkailla omaa käytöstään, että ei juuri itse ole se mitätöivä tai ruikuttava porukan jäsen.

Edellä kuvaamani lisävuodet elämään ovat tietysti laskennallisia. Kaikista ihmissuhteista ja kulttuuriharrastuksista huolimatta sitä saattaa kuolla kupsahtaa jo suhteellisen nuorena. Mitään takeita kun valitettavasti asiassa ei voida antaa. Yksi ainakin on omankin kokemukseni mukaan varmaa, elämä, lyhyempi tai pitempi, on paljon hauskempi ja antoisampi erilaisten kulttuuriharrastusten ja ihmisten parissa kuin ilman niitä. Harrastetaan siis ja pidetään yhteyksiä!

Hiipiikö vanhuus?

Tiistain Aamulehdessä oli Kari Huovialan kolumni: Tunnista hiipivä vanheneminen. Hänen kriteeriensä mukaan päätin arvioida omaa vanhenemisastettani.
1. Sukat ja housut luontevampi vetää jalkaan istuen.
Puhutaanpa naisten vaaatteissa alushousuista tai pitkistä housuista, niin kyllä ne itselläni vielä seisoen menevät jalkaan. Sukkien kanssa minulla on se tuntuma, että ne olen nuorempanakin laittanut istuen.
2. Mieluummin odottaa seuraavaa bussia kuin juoksee bussiin ehtiäkseen.
Käytän niin harvoin bussia, että tähän on aika epävarmaa ottaa kantaa. Muistikuvia on kuitenkin juoksemisesta bussin perään, ei odottamisesta. Tähän voi nyt kyllä vaikuttaa sekin, että seuraava bussi kotiin asti menee vasta tunnin päästä.
3. Kaiteesta kiinnipito portaita laskeutuessa.
Pitää paikkansa.
4. Lääkärit ja poliisit poikasia ja tyttösiä, missit ja varusmiehet lapsia.
Näin se on, ei voi mitään.
5. Nuorten muoti naurettavaa ja musiikki sietämätöntä.
Höpö höpö. Löytyy sekä naurettavaa että sietämätöntäkin, mutta yhtä hyvin vanhempien pukeutumisesta ja musiikista.
6. Yhä useammin voit sanoa: Kun minä olin sinun ikäisesi.
NO, valitettavasti en voi kovin usein sanoa, enemmän taidan olla tekemisissä aikuisten kanssa.
7. Oma sänky paras, vieraisiin vuoteisiin ei halua.
Oma sänky on hyvä, mutta ei välttämättä ehdottomasti paras. Hotelleissa olen ollut monesti hyvissä sängyissä, sukulaisissakin. Ihan hyvin voin nukkua muuallakin kuin omassa sängyssä, en kylläkään mielelläni vieraiden kanssa samassa huoneessa.
8. Kahdesti yössä tarkoittaa vessassa käyntejä.
Ihan varmaan näin.
9. Elämänarvoista puhuttaessa ensimmäisenä' tulee mieleen kolesteroliarvo.
Onneksi noin suppeaksi ja arvottomaksi ajatukseni ja puheeni eivät ole vielä menneet.
10. Vain lääke-, vitamiini- ja hammasimplanttimainoksissa ikä-ihmisisä.
Hyppään mainokset yleensä yli niin lehdissä kuin telkkarissa, joten en siis ole huomannut mitään.
11. Gof on alkanut tuntua kelpo urheilulta.
En ole koskaan itse pelannut, joten epäluuloillani golfin urheilustatuksesta ovat vailla kokemuspohjaa.
12. Sauvakävely mainiota.
Iliman muuta!
13. Jos menet baariin, haluat ajoissa kotiin nukkumaan, ettei seuraava päivä mene pipareiksi.
Osaksi pitää paikkansa. Riippuu seurasta ja baarissaolon syistä. Niin mukavuudenhaluiseksi olen kyllä jo aika päiviä sitten tullut, että krapulan hankkimista en viitsi edes harkita.
14. Tuoteselosteet ja käyttöohjeet liian pienellä präntillä.
Ei haittaa. Luoja on antanut minulle erinomaisen lähinäön, edelleen.
15. Ennen sattui ja tapahtui, nykyään vain sattuu ja moneen paikkaan.
Onnekseni edelleenkin sekä sattuu että tapahtuu. Tosin välillä sattuu johonkin päin kroppaakin.

Jos nyt oikein laskin, sain viisi samaa mieltä vastausta ja 1-2 osittain. Ei minusta ihan paha. Taitaa siis vielä olla varaa vanheta lisää. Ja sehän epäilemättä tapahtuu, jos elää saa!