Toista viikkoa vierähti touhukkaasti Belgiassa asuvan tyttären talvilomaillessa lapsineen mummolassa. Osaksi samaan aikaan vieraili myös Saksassa asuva sisareni aikuisen tyttärensä kanssa. Väkeä oli välillä kuin vilkkilässä kissoja, jos sitä vertaa normaaliin kahden aikuisen huusholliimme. Lapsenlapset ovat syntyneet ja asuneet koko ikänsä ulkomailla, 10-vuotias Kultapoika ja 7-vuotias Kultatyttö. Välillä on suru siitä, että heidän arkielämäänsä osallistuminen jää niin vähäiseksi. En tahdo pysyä mukana siinä, millaiset asiat milloinkin ovat tärkeitä heidän elämässään. Tytär kylläkin väittää, että varmaan tapaamme nykyään enemmän vuoden aikana kuin jos he asuisivat Suomessa esimerkiksi Oulussa. Saattaa pitää paikkansa. Nyt vierailen heillä pari kertaa vuodessa viikon verran tai pitempään. He vierailevat noin viikon talvella ja kesällä ovat Suomessa kuukauden verran, josta ison osan mummilassa. Silti olen kateellinen esimerkiksi joillekin entisille työtovereilleni, jotka vähintään kerran viikossa tapaavat samalla paikkakunnilla asuvia lapsiaan. Tyttäreni on todennut " Ei me kyllä sun takia muuteta Suomeen!" No eipä todella! Onneksi on sähköposti, ilmainen nettipuhelin ja skype. Tosin jo koulussa olevilla lapsilla on niin paljon omia touhuja, että todella pitkät puhelut ovat historiaa. Etenkin Kultapoika leikki-ikäisenä pitkään keskusteli kanssani puhelimessa. Useammassakin puhelussa esimerkiksi käytiin läpi molempien pyörien ominaisuuksia yksityiskohtaisesti, silloin kun hän sai uuden pyörän. Satuja ja runoja kehiteltiin puhelimessa, jotka kirjoitin ylös. Yhteiset touhut tietysti muuttuvat lasten kasvaessa. Nyt vielä olimme koko porukalla laskiaismäessä. Ja huusimme laskiessa "pitkiä pellavia". Laskettelu päättyi lumisotaan. Kultatytön kanssa teimme laskiaispullat. Mikä ilo hänelle, kun taikina tehtiin käsin ja kädet sai upottaa löysään taikinaan! Lasten teatterissa käymme usein myös yhdessä, niin nytkin. Tampereen työväen teatterin esitys ,Fedja-setä, kissa ja koira , sai Kultapojalta arvion: "Ehkä paras näkemäni teatteri tai ainakin parhaita!"
Enimmäkseen en toki valita lastenlasten kaukana asumisesta, vaan nautin heidän olemassaolostaan eri tavoin. Niin kauan on hyvin, kun he kumpikin tavatessamme juoksevat syliini tiukasti halaten. Olenhan onnekas, että olen saanut sekä lapsia, että lapsenlapsia. "Oma laps on laps, mutta lapsenlapsi lapsukainen." Onhan paljon niitäkin, joilla on suru lapsettomuudesta. Siihen saattaa liittyä sitten varttuneemmalla iällä suru lapsenlapsettomuudesta. Ja vaikka olisikin lapsia, voi silti olla lapsenlapseton. Vaikka toisin toivoisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti