Luinpa tässä päivänä muutamana Senioriopettaja-lehteä. Siinä oli useampikin mielenkiintoinen juttu vanhenemiseen liittyen. Jutussa Kuva ikäihmisistä aikansa elänyt kerrotaan dosentti Ilka Haarnin ja projektipäällikkö Maria Viljasen näkemyksiä iästä ja vanhuudesta. Molemmat toimivat Suomen mielenterveysseurassa. Haarnin mukaan ikästereotypiat ovat säilyneet samoina 1980-luvulta asti. Kuitenkin nykyiset eläkeläiset ovat terveempiä ja koulutetumpia kuin aikaisemmat. " Nykyinen 60-vuotias on kuin entinen 50-vuotias, nykyinen 70-vuotias vastaa entitä 60-vuotiasta. Varsinainen vanhuus alkaa vasta 85 ikävuoden jälkeen" toteaa Haarni. Ykislöllisiä eroja toki hänkin korostaa. Ranskassa on kuulemma havaittu, että kielteinen vanhuspuhe saa ihmiset arvioimaan terveytensä todellisuutta huonommaksi ja tuntemaan yksinäisyyttä enemmän. Mielen hyvinvoinnin kautta negatiivinen puhe vaikuttaa fyysiseen hyvinvointiin ja kognitiivisiin taitoihin. Yhteiskunnan tulisi huomioida ikääntyneitä myönteisellä tavalla,tarjoamalla esimerkiksi sopivia palveluita ja asusteita. Mutta myös ikäihmisten itsensä tulisi vaikuttaa myönteisten uutisten määrään heidän mukaansa, esimerkiksi kertomalla, miltä ikääntyminen oikeasti tuntuu. Ikääntyneen omat kokemukset toimivat stereotypioiden vastavoimana. "Joskus kannattaa ärähtääkin" sanoo Haarni. Hän odottaa suurten ikäluokkien rupeavan vaatimaan sopivia palveluita.
Asiaa nämä naiset mielestäni puhuvat, vaikka itse eivät vielä liene eläkeiässä. Itse olen tietoisesti yrittänyt välttää sitä, että toisin ikääni negatiivisessa valossa esiin. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että jos jossain töppään tai unohdan jotain, en automaattisesti selittäisi sitä sillä, että näin käy vanhalle. Nuoremmatkin töpeksivät välillä tai ainakin minä olen niin tehnyt koko ikäni. Voisin kertoa tosi älyttömiä unohtamisia jo vuosikymmenten takaa. Esimerkiksi olen unohtanut käsilaukkuni Lahdessa Mariankadulle. Siis konkreettisesti kadulle. Ja tämä tapahtui ehkäpä noin 25 vuotta sitten. Ja olin ihan selvinpäin ja tiettävästi tervejärkisen kirjoissa. Onnekseni sain laukkuni kaikkine tärkeine asiapapereineen takaisin, vaikka huomasinkin laukun puuttumisen joskus puolen tunnin päästä.Että näin meillä.
Omaan puheeseeni on vaikuttanut myös se, että olen vuosia seurannut itseäni viitisen vuotta vanhemman naisen puhetta, jossa hän usein toistelee: Mitä sitä nyt tällainen eläkeläinen. Sitä jo väsyy tällainen eläkeläinen , yms. Ja kyseessä on mitä tervein, jaksavin ja elinvoimaisin ihminen ikäänsä nähden. Päihittää varmasti monen nuoremmankin.
Koetetaan siis itse pitää yllä myönteistä puhetta ja ajattelua ikääntymisestä. Kukapa sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Jo edesmennyt naapurini aikoinaan kertoi, että hänen, myös ikääntynyt sisarensa sanoo tapaamisen aluksi: Sitten aluksi puhutaan viisi minuuttia vaivoista ja sitten muusta. Viisas nainen.
Ilka Haarni korostaa myös sitä, että ihminen kehittyy ja kypsyy läpi elämänsä. Vanheneminen mahdollistaa omaksi itsekseen tulemisen. Tämän olen todennut myös monissa kehityspsykologian teorioissa. Haarni toivoo, että yhteiskunnassa arvostettaisiin eletyn elämän mukanaan tuomia taitoja, esimerkiksi kykyä selviytyä vaikeuksista ja taitoa nähdä arjen monet sävyt.Yhteiskunta ja sen arvostukset muuttuvat hitaasti, mutta arvostetaan me 60+ ihmiset ainakin itse niitä, näin toivon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti