perjantai 16. tammikuuta 2015
Kaikki on mullin mallin ........
Olen sattunut katsomaan televisiosta yhden Mummomafia-jakson ja kolme Kukkaron herraksi- ohjelmaa. Viime mainitut olivat todennäköisesti uusintoja, luulisin.
Vaikea on ollut näin Kukkahattutätinä välttyä ihmettelyltä. Onneksi en pääse näiden ihmisten elämää mestaroimaan. Sanonpa vain, että kyllä ajat ovat muuttuneet.
Enää ei voi sanoa, että suomalaiset olisivat sulkeutuneita. Ei. Tavalliset ihmiset tuovat omasta tahdostaan kaikkien ällisteltäväksi kyvyttömyytensä hoitaa asioitaan. Olkoonkin, että tavoitteena on saada apua. Apua varmaan löytyisi ilman televisiotakin. Velkaneuvojat esimerkiksi toiminevat muuallakin kuin televisiossa.
Kirjoitin 14.1.15 Jari Ehrnroothin ajatuksia itsemme palvomisesta ja elämyksien janoamisesta sekä henkisen ja moraalisen kasvun välttelystä. Onko tällaisesta esimerkiksi kyse silloin, kun tietää, että rahaa ei ole turhuuksiin, mutta mieli tekee ja luottokortti pelittää? Tunne vie jatkuvasti voiton järjestä. Tässä pienessä ohjelmaotoksessani oli usein kyse muun muassa jatkuvasta velkakierteessä elämisestä . Ja kyse oli töissä käyvistä ja palkkaa saavista ihmisistä. Ja monet olivat jo tukevasti aikuisten kirjoissa. Eivät olleet nuoria höppänöitä, joilla esimerkiksi vielä osaksi kypsymätön otsalohko vaikeuttaa syys-seuraus-ajattelua.
Helppo on tietysti sanoa, että ei me ennen vanhaan noin velaksi tuhlattu. Eipä voinut, ei ollut luottokortteja. Se lienee vaikuttanut siihen, että aikuisenakaan en ole ongelmiin niiden kanssa joutunut, vaikka taloudellinen tilanne on vaihdellut. Kotoakin jo toki tuli säästäväisyyden malli.
Entäpä sitten muutamat huushollit! Isosta rahastakaan en päästäisi kameraa kuvaamaan niin totaalisen sekaista ja siivotonta kotia. Hävettäisi niin. Mikä malli siinä onkaan kodissa eläville lapsille.
Muutama kymmenen vuotta sitten minulla oli ystävä, jonka koti oli kokolailla sottainen ja sotkuinen aina. Mutta hänellä olikin psyykkistä ongelmatiikkaa, joka selitti kyvyttömyyden huolehtia kodista.
Ohjelmien puitteissa on järjestelty ihmisten raha-asiat ja tarvittaessa kotikin. Tulee vaan mieleen, pysyykö kannettu vesi kaivossa? Jos ihminen on elänyt tyylillään vähintään vuosia, ehkä vuosikymmeniä, muuttaako ohjelmassa tehty väliintulo tapoja pysyvästi? Jos muuttaa, hyvä niin. Epäilys vain jää.
Taas lienee todistettu tokaisu, että meitä on joka junaan ja joku jää vielä asemallekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti