Arkeen asettumista

VIIMEISIÄ VIERAITA VIEDÄÄN JUNA-ASEMALLE.

"Oliko sulla hyvä kesä?
"Oli!"
"Enkö mäkin kestänyt ihan hyvin?"
"Joo-o, hyvin kestit."
"Vaikka kyllä mä välillä ajattelin, että vähempikin riittäis!"


Tämä keskustelu käytiin minun ja viereisessä sängyssä makaavan miehen välillä eilen aamulla. Ei ole ehkä vaikea arvata, kuka on kuka.

Hyvin mies tosiaan kesti kaikki vierailut! Hän kun on se vähemmän sosiaalinen puoli tässä huushollissa. Miehen suvussa ei ole ollut kovin vilkasta kanssakäymistä. Sukukin on pieni, ja siitäkin vähästä enemmistö on jo kuollut.

Kesän mittaan mies välillä taisi vähän huokailla, mutta ei yhtään valittanut. Osallistui kaikenlaiseen tarpeelliseen tarvittaessa ja paikalla ollessaan,  autolla kuskaamisesta siskontytön vauvan hyssyttelyyn ja kaikkeen siltä väliltä.

Siivoushommissa imuroimisen olenkin kokonaan ulkoistanut tälle huushollissa pyörivälle miehelle. Juttu on vielä niin, että minä kerron, koska on tarpeen imuroida. Eilen, kun näin kerroin, mies kyllä jupisi: "Mitenkä, kun musta ihan tuntuu kuin olisin eilenkin imuroinut?" Kysymys oli täysin retorinen. Vielä en ole saanut iskostettua kanssaeläjäni päähän, että sillä ei ole mitään merkitystä, milloin on imuroitu, jos imuroinnin tarvetta kuitenkin on. Myönnetään: minulla tässä on helpompi rooli!

Kesän vilkkaudesta huolimatta (tai ehkä siksi) mies yllätti kunnostamalla alkuviikosta vanhan perintölipaston tahi piirongin tahi senkin, mikä lieneekään. Olin siitä jankuttanut ja aikonut viedä sen hiottavaksi ja lakattavaksi. Mies vastusti ja vetosi siihen, että lipasto on hänen, kun kerran on hänen kotoaan tuotu ja hän määrää siitä. Tämä on meillä aina sopivan tilaisuuden tullen viimeinen kortti : tämä on minun ja minä määrään. Minä tietysti uhkasin, että vien kapineen ulos, koska MINUN olohuoneessani se ei voi enää tuossa kunnossa olla.

KIILTÄÄ; KIILTÄÄ!

Hyvä on uhota, kun mihinkään en olisi sitä yksin saanut siirrettyä!

NÄMÄ JA VÄHÄN MUUTAKIN TAAS LIPASTOON!

Loppu hyvin ja nyt on lipastokin hyvin. Mieheltä kyllä nuo käden työt käyvät, jahka hän näkee jonkun homman tarpeelliseksi tehdä.

Eiköhän tämä taas tästä!

Syksy on käynnistynyt säänkin puolesta. Hieroin aamulla silmiäni, kun mittari näytti vain kaksitoista astetta. Tuntui, että miten tässä tarkenee vesijumppaan pyöräillä. Tumppasin vaatteita päälle kuin talvikeleille. Niitäpä sitten riisuin vähitellen. Kun nääs hyvin tarkeni. Ja hikikin tuli!