Ajatuksia asennoista ja vähän muustakin

MÖKKIMAISEMAA PÄIVÄLLÄ

Seitsemänkymmentäluvulla poikaystävälläni oli kaksi aikuisten kuvakirjaa: Asentoja 1 ja Asentoja 2.

Merkillisiä assosiaatioita tuo alitajunta tuottaa!

Vuosikymmeniin en ole muistanut, saati ajatellut noita kirjoja. Nyt, kokeillessani mökillä erilaisia  perkausasentoja perunapellolla nuo muinaiset kirjat tulivat mieleeni.

Vaikka ei NIISTÄ asennoista mitään hyötyä perkuuhommiin olisi ollut!

Aikaisemmin, siis ennen polvien tekonivelleikkausta, perkasin aina polvillani. Nyt se ei onnistu. Ei ainakaan vielä, josko koskaan.

MÖKKIMAISEMAA YÖLLÄ NOIN KELLO 2.

Pylly pystyssä sujuu perkaus jonkin aikaa, mutta ei sitä tunteja jaksa. Kehitin kaksi muuta perkausasentoa. Voin istua jalat suorana ja edetä, joko etu- tai takaperin. Miten vaihtelevaa! Tässä huono puoli on se, että joko perunapenkkien välit ovat liian pienet tai peppuni liian iso. Sitä vastoin tämä onnistui ryytimaan ja auringonkukkaviljelmän käytävillä. Hyvä puoli on se, että rikkaruohoja saattaa kiskoa molemmilla käsillä.  Viime mainittujen viljelmien perkuuseen soveltui hyvin myös puolimakuuasento: toinen käsivarsi nojaa peltoon ja toinen työskentelee. Jonkinlaiseksi haitaksi voi muodostua , että maassa on jotain polttiaisia tai kusiaisia. Sittenhän sitä tietää mitä tapahtuu. Rajoitetusti malli toimi myös perunamaalla.

Kovasti jäin kaipaamaan vanhaa konttausta.

Totesinpa taas sen, että jos perkaa yhteen mittaan neljä tuntia, on saletti, että seuraavana yönä herää tämän tästä käden puutumiseen. Yölliseen puutumiseen riittää vähempikin perkuuaika, jos on edelliseltä päivältä pohjia. Tälle jutulle ei taida voida mitään.

VANHA NEITI WIMMA TARKASTELEE TYÖN TULOSTA.

 

Huomasinpa senkin, että helteellä suorassa auringonpaisteessa tunti  työskentelyä on liikaa. Meikäläisen pää ei kestä. Pitihän se taas kokeilla.

Ihan tieteellisesti on tutkittu, että mullan kanssa työskentely tuottaa mielihyvää. Jos nyt oikein muistan lukeneeni, niin mullassa on jotain bakteeria, joka vahvistaa serotoniiniaineenvaihduntaa. Jotenkin sinnepäin se meni. Nyt en jaksa käydä tarkistamaan.

Eräs ystäväni sanoo oikeasti huomanneensa tämän yhteyden mielialaan. Aino Sibeliuskin, innostunut puutarhan hoitaja,  on tiettävästi sanonut jotenkin näin: " Vuodatan kyyneleeni maahan ja se antaa sitten kasvua."  Olettama on, että hänellekin puutarhatyö oli terapeuttista.

Sanotaan mitä sanotaan ja tutkitaan mitä tutkitaan, niin minä olen sitä mieltä, että itselleni ainakin mielihyvän antaa se, että huomaan saaneeni jotakin aikaan. En usko alkuunkaan, että jos turhanaikaisesti mullan kanssa pelaisin, saisin siitä mitään kiksejä.

Miten ne kiinalaiset ovat sanoneetkaan? Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito - eikä sekään ole niin kovin tärkeää.

No joo. Joku toinen on lausahtanut, että kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

Kun tuota paattia ei ole, kallistun puutarhan puolelle.

OLKOON MITEN ON, MUTTA MINUSTA LUPIINIT OVAT KAUNIITA JA TUOKSUVAT IHANASTI. MÖKKIMATKALLA, KUN OLI PALJON TIEN VIERELLÄ LUPIINEJA, AVASIN KAIKKI IKKUNAT JA HENGITTELIN SYVÄÄN NIIDEN TUOKSUA!