Kanttarelleja, tuoksuja ja miniminimekkoja

Kesän satokausi on alkanut!

Ensimmäinen kanttarellisoosi syötiin mökillä sunnuntaina uusien perunoiden ja kesäkurpitsan kanssa. Omat perunat eivät vielä ole syötäviä, mutta torin Siiklit ovat vallan hyviä. Jälkiruoaksi armas siippani oli noukkinut mustikoita ja ahomansikoita.

Nam. Gourmetruokaa parhaimmillaan!

Mustikoiden kypsymistä isommin poimittavaksi saa odottaa. Saunan edustan runsas "kanttarelliviljelykin" vaatii kasvua. Toivottavasti ei tule kovin kuivaa. Muuten kuivuvat nämä sienetkin, kuten monesti on käynyt. Tänä vuonna niitä on paljon enemmän kuin aikaisemmin, monessa kohdassa. Oman maan salaattia on syöty pitkään, nyt sitten kesäkurpitsaakin. Torin mansikoitakin pakastin eilen ja tänään. Onkohan suussani vikaa, vai missä, kun tämän kesän mansikat eivät maistu makeilta? Kesäkuun alussa Belgiassa oli mansikka-aika ja ne olivat todella hyviä.

Eilen mökiltä tullessa sain taas tuoksutella kotimatkalla. Tällä kertaa kyse oli mesiangervosta. Ihana tuoksu sekin. Joskus muinoin kuivasin niitä teeksi ja hyvää oli. Jonnekin on vaan sekin touhu unohtunut.

Omassa pihassa tuoksuu iso jasmikepensas. Kaunis kuin mikä ja huumaava tuoksu!

Tänään pyöräilin kaupungilla asioita hoitamassa. Väki näytti pääasiassa liikkuvan shortseissa, kaunis ilma kun oli. Huomiotani kiinnittivät kuitenkin enemmän ne nuoret naiset, joilla kesämekko ei ylettynyt edes kunnolla vesirajaan. Jotenkin en saata uskoa, että niin moni nimenomaan haluaa esitellä alushousujaan ja pakaroitaan. Luulen, että ainakin joillakin on kyse siitä, että he katsovat itseään vain peilistä sen edessä seisoen. Tilanne on eri, kun he kävelevät ja hame elää omaa elämäänsä.

No, eipä se meikäläistä hetkauta, mitä kukin esittelee. Saatan sitä paitsi olla niin vanhanaikainen, että en ymmärrä, jos muoti sellaista määrää. Muistanpa entistä kollegaani, joka aikoinaan oli ystävällisesti huomauttanut tutulle nuorelle naiselle, että hänen pitäisi varmaan korjata housujaan, kun stringit näkyvät. Lievästi halveksien tädin ymmärtämättömyyttä tyttö oli todennut "Niiden kuuluukin näkyä!" Elettiin siis sitä aikaa, kun stringien esittely oli tullut nuorisomuotiin.

Ei ollut kolleganikaan silloin ajan tasalla, vaikka onkin itseäni parikymmentä vuotta nuorempi.

Totta puhuen, kyllä itsellänikin nuorena miniaikaan oli aika lailla lyhyitä mekkoja. Sitä oli silloin hoikka ja pitkä. Uskallan kuitenkin väittää, että mitään vilauttelua ei tapahtunut. En ainakaan tunnusta. Ellen sitten kuulunut samaan joukkoon niiden kanssa, jotka vain peilin edessä seisoen katsovat asun sopivuuden.

O tempora, o mores!

ps. Kotimatkalla kaupungilta testasin taas testiylämäessäni voimiani. Mäki on nääs päästävä polkien ylös asti. Onnistui, vaikka kyydissä oli lisäpainona tavaraa kymmenen kilon edestä.

Ei huono!

I love kesäteatteri!

Eipä sillä. Rakastan paitsi kesäteatteria myös talvi,-syksy-, ja kevätteatteria! Ei ole väliä, onko farssia, komediaa vai tragediaa. Kunhan on hyvää, niin meikä nauttii.

Viimeisin kokemus kesäteatterista oli viime viikolla Ihmemaan Oz Komediateatterissa. Jos tarkkoja ollaan, kyse ei ollut perinteisestä KESÄteatterista, koska esitys tapahtui sisällä, normaalissa näytössalissa. Pääsin näytökseen lastenlasten siivellä. Kuopus oli menossa heidän kanssaan, mutta minä änkeydyin mukaan. Esitys oli mielenkiintoinen, hauska ja todella hyvin esitetty. Tätä mieltä oli koko seurueeni.

Kaukana ovat ajat, jos niitä on koskaan ollutkaan, jolloin lapsille tehtiin näytöksiä vähän vasemmalla kädellä. Puvustuskin oli tehty viimeisen päälle. Joskus Komediateatterin aikuisten näytöksissä on ollut niin tökeröitä peruukkeja, että melkein kokee myötähäpeää. Ihmemaan Ozissa tämäkin oli toisin.

Komediateatterin varsinaisella kesäteatterinäyttämöllä menee tänä kesänä  Tankki täyteen. Vanhasta lämmitetty siis. Ilmari Saarelainen ja Tuire Salenius ovat rooleissa, jota näyttelivät jo noin 40 vuotta sitten. Saarelainen on aikamiespoika ja Salenius kahvila-apulainen. Enemmän kuin täydestä meni molempien esitys. Pankkini hyväntahtoisuudesta johtuen pääsin minulle ilmaiseen näytökseen ja sain jopa kaupan päälle kuoharilasillisen ja kahvit kastettavan kanssa väliajalla.

Ei huono diili.

Uudelleen lämmityksestä huolimatta Tankki täyteen- esitys oli oikeasti hauska. Aamulehden arvioitsijalla oli ilmeisesti huono päivä arviota kirjoittaessaan. Hän nimittäin suositteli, että Vilenin perhe saisi jo levätä haudassaan. Jos hän on oikeassa, niin me kaikki sadat muut olemme väärässä. No, jokainen kokee asiat eri lailla. Miten se meneekään: yx tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Ystävättäreni ja minä joka tapauksessa tykkäsimme.

Eipä tähän vielä lopu tämän kesän kesäteatterinautintoni.

Pyynikillä menee Niemisen esikoisteoksen pohjalta tehty Avioliittostimulaattori näytös. Luin kirjan tuoreeltaan, kun sain sen lahjaksi. Pidin sitä kovin heppoisena. Ihmiset oli tehty kovin stereotyyppisiksi. Osoitettiin selvästi, kuka on hyvä ja kuka outo. Kenen tapa toimia on hyväksyttävä, kenen ei.

Näytelmä oli kylläkin hauska ja kovasti katsomisen arvoinen! Jälleen myös seuralaiseni oli samaa mieltä. Ihmettelin jo katsoessani, että eiväthän nuo sukulaismiehet tuollaisia olleet kirjassa. Luinkin sitten, että dramaturgi oli muokannut tekstiä vauhdikkaammaksi ja antanut juroille miehillekin paljon puheenvuoroja. Näin heistä tulikin uskottavampia hahmoja.

Kesäiseksi traditioksi on muodostunut, että ystävien kanssa nelistään käymme Kangasalla Ramppi-teatterissa katsomassa Aulis Aanion kirjoittaman näytelmän. Kesästä toiseen on edetty menneisyydestä melkein nykypäivään. Nyt oli 1970- lukua kuvastava Haaveet kauas kuljettaa. Aarnion näytelmissä on yleensä paljon asiaa, joskus jopa julistusta. Mielenkiintoista on kuitenkin seurata eri aikakausien tapahtumia. Seitkytluvulta toki itselläkin on tunnistettavia muistoja. Tätä katsomiskokemusta sponssasi osaksi muuten Aamulehti.

Että satoiko ? Ja paleliko? Ei ja ei.

Ramppiteatterin esityksen ajaksi oli luvassa jopa ukkossadetta. Yläkerran Ukko antoi kuitenkin aurinkoa. Huomattava on myös, että kaikissa tänä kesänä tähän asti käymissäni kesäteattereissa on katos tai jopa seinätkin, kuten Komediateatterissa.

Tampereellakin kesäiset teatteriesitykset ovat kovasti lisääntyneet. Voisi mennä vielä katsomaan esimerkiksi Turhapuroa, Pikku neiti porvoolaista, Lysti-teatterin Kauppalopoa ja vielä joitain muitakin.

Katsotaan nyt, mihin ehtii.

Nyt minun täytyisi kuitenkin ehtiä lähtemään mökille.

Onko kesä ilman hellettä?

" On kaksi asiaa, joihin ihmisen on sopeuduttava, jotta elämän kestäisi: sään kehnouteen ja ihmisten epäoikeudenmukaisuuteen."

N-S de Chamfort

Tällaisen mietelauseen löysin tämän päivän lehdestä.
Taidatkos sen etevämmin sanoa!

Totta puhuen luulen, että elämässä on paljon muutakin sopeutumista vaativaa. Saattaapi olla asioita, jotka ovat paljon vaikeampia kuin kehno sää. Kehno sää voi siinä tarkastelussa vaikuttaa hyttysen pissalta valtameressä.

Tänä kesänä varma puheenaihe on kuitenkin ollut sateinen sää. Helteistä on saatu nauttia niukasti, jos ollenkaan. Tästä jokunen on vetänyt johtopäätöksen, että kesää ei olekaan.

Ja höpö höpö, sanon minä. Kesä on paljon muutakin kuin lämmin tai kylmähkö sää. Sehän on vihreyttä, luonnon kauneutta, ihania tuoksuja, veden liplatusta ja vaikka mitä. Kesä on raikas tuoksu sateen jälkeen.

Ainoastaan meidän aikamme ihminen, joka on opetettu oman elämänsä sankariksi ja hallitsemaan omaa elämäänsä, voi kokea tulleensa petetyksi, jos toivottuja helteitä ei tulekaan.

Näin nyt vain on, että vaikka ihminen kuvittelee valitsevansa ja pystyvänsä luomaan itselleen haluamansa elämän, Ilman Haltijat eivät aina vaatimuksia kuuntele.

Ihmiselle, jonka pää ja kroppa ei hellettä kestä, auringossa makailusta puhumattakaan, mittarin nouseminen lähelle 

kolmekymmentä ei ole toivottu asia. Kuulun tähän ryhmään. Toki siinäkin lämpötilassa voi kesässä elää. Aurinko toki sinänsä on mieluista. Etenkin kun näin Vapaana kansalaisena voi valita paikkansa ja toimensa. Toki nautin, kun helteiden ansiosta mökillä vesi nousee yli kahdenkymmenen asteen. Kesäistä lempilajiani, uimista, voin  silloin harrastaa kerralla pitkään.

Jos päivissä on tapahtumia, sää jää sivurooliin, olen havainnut. Viimeisen viikon ajan meitä, eläkeläisparia, on ilahduttanut Kuopuksen kotona olo ja ennen kaikkea lastenlasten, Kultatytön ja Kultapojan lomailu. Menemisiä ja tulemisia on. Kuopus on ihailtavasti ideoinut lapsille erilaista puuhaa. Ruokaakin täytyy suunnitella vähän pitemmällä kaavalla. Säähän ei ole kiinnitetty sen enempää huomiota kun vain katsottu, mitä vaatetta on syytä laittaa päälle ulos lähtiessä. Ja ulkoiltu on! Minäkin olin elämäni ensimmäisen kerran frisbeegolfia pelaamassa. Muinoin, ollessani Kuopuksen kanssa kolme vuotta hoitovapaalla, tein jo sen viisaan havainnon, että ulkoilu ei ole sääkysymys, vaan pukeutumiskysymys.

Kultapojan futisporukka jatkoi keskeytymättä jalkapallon potkimista, vaikka sade yltyi. Itsenikin sama sade kasteli sauvaillessani läpimäräksi. Mutta kylmä ei ollut! Kultapoikakin sanoi kotiin tullessaan, että enemmän on hikinen kuin sateenmärkä. Ei se sade kuulemma haittaa. Ja miten taas vanha kansa sanoikaan: sen kesä kuivaa, minkä kastelee. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että kyllä vaatteiden ja kenkien kuivaukseen tarvittiin muita menetelmiä.

Lisää kesävieraita on luvassa koko loppukesäksi! Lämpömittarin tuijotteluun ei jääne aikaa.  Hyvä niin!

Sopeudutaan siis vain kesään, annetaan meille millaisia säitä vain! Itse en edes puhu sopeutumisesta, vaan nauttimisesta!

Ainahan kesä on kuitenkin vähäluminen.

Ajatuksia asennoista ja vähän muustakin

MÖKKIMAISEMAA PÄIVÄLLÄ

Seitsemänkymmentäluvulla poikaystävälläni oli kaksi aikuisten kuvakirjaa: Asentoja 1 ja Asentoja 2.

Merkillisiä assosiaatioita tuo alitajunta tuottaa!

Vuosikymmeniin en ole muistanut, saati ajatellut noita kirjoja. Nyt, kokeillessani mökillä erilaisia  perkausasentoja perunapellolla nuo muinaiset kirjat tulivat mieleeni.

Vaikka ei NIISTÄ asennoista mitään hyötyä perkuuhommiin olisi ollut!

Aikaisemmin, siis ennen polvien tekonivelleikkausta, perkasin aina polvillani. Nyt se ei onnistu. Ei ainakaan vielä, josko koskaan.

MÖKKIMAISEMAA YÖLLÄ NOIN KELLO 2.

Pylly pystyssä sujuu perkaus jonkin aikaa, mutta ei sitä tunteja jaksa. Kehitin kaksi muuta perkausasentoa. Voin istua jalat suorana ja edetä, joko etu- tai takaperin. Miten vaihtelevaa! Tässä huono puoli on se, että joko perunapenkkien välit ovat liian pienet tai peppuni liian iso. Sitä vastoin tämä onnistui ryytimaan ja auringonkukkaviljelmän käytävillä. Hyvä puoli on se, että rikkaruohoja saattaa kiskoa molemmilla käsillä.  Viime mainittujen viljelmien perkuuseen soveltui hyvin myös puolimakuuasento: toinen käsivarsi nojaa peltoon ja toinen työskentelee. Jonkinlaiseksi haitaksi voi muodostua , että maassa on jotain polttiaisia tai kusiaisia. Sittenhän sitä tietää mitä tapahtuu. Rajoitetusti malli toimi myös perunamaalla.

Kovasti jäin kaipaamaan vanhaa konttausta.

Totesinpa taas sen, että jos perkaa yhteen mittaan neljä tuntia, on saletti, että seuraavana yönä herää tämän tästä käden puutumiseen. Yölliseen puutumiseen riittää vähempikin perkuuaika, jos on edelliseltä päivältä pohjia. Tälle jutulle ei taida voida mitään.

VANHA NEITI WIMMA TARKASTELEE TYÖN TULOSTA.

 

Huomasinpa senkin, että helteellä suorassa auringonpaisteessa tunti  työskentelyä on liikaa. Meikäläisen pää ei kestä. Pitihän se taas kokeilla.

Ihan tieteellisesti on tutkittu, että mullan kanssa työskentely tuottaa mielihyvää. Jos nyt oikein muistan lukeneeni, niin mullassa on jotain bakteeria, joka vahvistaa serotoniiniaineenvaihduntaa. Jotenkin sinnepäin se meni. Nyt en jaksa käydä tarkistamaan.

Eräs ystäväni sanoo oikeasti huomanneensa tämän yhteyden mielialaan. Aino Sibeliuskin, innostunut puutarhan hoitaja,  on tiettävästi sanonut jotenkin näin: " Vuodatan kyyneleeni maahan ja se antaa sitten kasvua."  Olettama on, että hänellekin puutarhatyö oli terapeuttista.

Sanotaan mitä sanotaan ja tutkitaan mitä tutkitaan, niin minä olen sitä mieltä, että itselleni ainakin mielihyvän antaa se, että huomaan saaneeni jotakin aikaan. En usko alkuunkaan, että jos turhanaikaisesti mullan kanssa pelaisin, saisin siitä mitään kiksejä.

Miten ne kiinalaiset ovat sanoneetkaan? Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito - eikä sekään ole niin kovin tärkeää.

No joo. Joku toinen on lausahtanut, että kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

Kun tuota paattia ei ole, kallistun puutarhan puolelle.

OLKOON MITEN ON, MUTTA MINUSTA LUPIINIT OVAT KAUNIITA JA TUOKSUVAT IHANASTI. MÖKKIMATKALLA, KUN OLI PALJON TIEN VIERELLÄ LUPIINEJA, AVASIN KAIKKI IKKUNAT JA HENGITTELIN SYVÄÄN NIIDEN TUOKSUA!