Kulttuuripläjäyksiä

Istun Helsingin Oopperatalossa permannon viimeisellä penkkirivillä ja yritän muistella, paljollako yhteiskunta on tätä kulttuurinautintoani tukenut. Muistan sitä joidenkin kauhistelleen. Itseäni ei kauhista lainkaan. Tukeehan yhteiskunta urheilua, jopa kilpaurheilua. Liikunta on tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, olen samaa mieltä. Yhtä tärkeää on myös muunlainen ravinto, kuten esimerkiksi kulttuurielämykset.

Täysillä ja hyvillä mielin siis nautin Kaija Saariahon oopperasta Emilie.  Kyseessä on ooppera 1700-luvulla eläneestä markiisitar Emilie du Chatelet`sta. Poikkeuksellinen nainen omana aikanaan. Valistuneen isänsä ansiosta hän sai opiskella ja oli tunnustusta saanut fyysikko. Sen lisäksi hän osasi monia kieliä, lauloi ja soitti, "rakasti ylellistä elämää, samppanjaa, uhkapelejä ja miehiä".

Vallan moderni nainen. Sopisi hyvin elämään vaikkapa meidän aikanamme. Sen lisäksi hän eli niin sanotussa vapaassa avioliitossa. Hän tulikin tunnetuksi valistusfilosofi Voltairen pitkäaikaisena rakastajattarena.

Ooppera kuvaa lasta entiselle rakastajalleen, Saint- Lambertille, odottavan 42- vuotiaan naisen ristiriitaisia tuntoja ja kuoleman pelkoa iäkkäänä synnyttäjänä, intohimoa rakastamiaan miehiä ja tiedettä kohtaan ja huolta siitä, ettei ehkä ehdi saada valmiiksi Isaac Newtonin kirjan kriittistä  ranskannosta.

Näitä mietinnän aiheita voisi olla vastaavasti nykynaisella samassa tilanteessa. Newtonia nyt tuskin kääntäisi, mutta muuten huoli töiden loppuun saattamisesta voisi mietityttää.

Päinvastoin kuin nykyään länsimaissa, Emilien pelko synnytystä kohtaan näyttää olleen perusteltua. Hän kuoli viisi päivää lapsensa synnyttämisen jälkeen veritulppaan vuonna 1749.

Esityksen jälkeen tosiaan mietin, miten naisen elämän keskeiset asiat säilyvät vuosisadasta toiseen. Se, mikä muuttuu, on kulttuuri ja yhteiskunta.

********

Seuraavana iltana istun Tampere- talossa vierailevan kapellimestari Eugene Tziganen johtamassa sinfoniakonsertissa. Ilokseni seuralaisena on Kuopus, joka juuri ja juuri ehti ajoissa Jyväskylän junalta.

Vieraileva viulisti, jo 14- vuotiaana lahjakkuutena debytoinut Stefan Jackiw, loihtii viulusta sellaisia sointuja Ravelin ja Dvorakin musiikkiin, että huonona musiikin tuntijanakin ymmärrän, että poikkeuksellista taitoa on.

Kulttuuria janoava mieleni on siis hyvin ravittu! Mainittakoon, että sinfoniakonsertti maksoi vain 12,50 euroa, ooppera muutaman kympin enemmän. Helsingin reissulla sain nauttia ystävän vieraanvaraisuudesta ja "torjua dementiaa sosiaalisessa seurustelussa kahvikuppien kilistessä", kuten jostakin luin.

Että loppuviikkoni olisi ja oli täydellinen, tänään on ollut niin ihana kevätpäivä, että sellaista en enää muistanut olevan olemassakaan. Kuopuksen kanssa reippailimme järvenrantapolulla auringossa. Sinivuokot, ensimmäiset tänä keväänä näkemäni, ilahduttivat polun varrella.

Kun tähän kaikkeen ihanaan lisään vielä miehen eilen tekemän lohikeiton ja meitä lenkkeilijöitä odottaneen valmiin broileriruoan, niin avot, voin olla enemmän kuin tyytyväinen!

Pisteenä iin päälle on, että illalla minua odottaa mielenkiintoinen kirja loppuun lukemistaan.

Olisin tosi tyhmä, ellen ymmärtäisi, miten ihanaa elämä on!