Uusia maisemia, uusia ihmisiä, uusia elämyksiä

TARTON LÄPI VIRTAAVA EMAJOKI

Kumma juttu.

Ei tarvitse mennä kuin muutaman päivän matkalle vähän kauemmaksi kotikontujen ulkopuolelle, niin tuntuu kuin olisi pitempäänkin ollut arjestaan irti.

Oma irtiottoni suuntautui tällä kertaa Tarttoon.

Maisemat matkalla Tallinnasta Tarttoon tosin eivät ihmeitä elähdyttäneet. Tasainen, suora tie. Pääasiassa peltoja tien molemmin puolin. Piristystä toivat useat haikaran pesät asukkaineen. Suoran ja hyvän tien ansiosta ei tarvinnut pelätä matkapahoinvointia.


PATSASTA PUHDISTAVA MIES HÄIRITSI SUUTELEVIA KOKO VIERAILUMME AJAN.


Ensimmäistä kertaa Tarttoon tutustuneena vaikutelmakseni kaupungista muodostui kodikas, rauhallinen ja  kaunis kuva . Ahkerien Tarton kävijöiden mukaan Tarton henki tarttuu viimeistään Raatihuoneenkadun suutelevien opiskelijoiden suihkulähdepatsaan luona. Henki ainakin kulki. Tarttuiko joku uusi henki, jäi itselleni epäselväksi. Iso, vehreä, korkea Toomemäki tarjosi viehättäviä kävelyitä luonnon keskellä.

NÄKYMÄ TOOMEMÄELTÄ

Jo 1600-luvulla alun perin perustettu yliopisto on komeasti entisöity. Opiskelijoita on peräti 17 000, joista paljon ulkomaalaisia yhdeksässä tiedekunnassa.  Vielä 1900- luvun taitteessa määrättiin opiskelijoille karsseria putkassa vuorokaudesta kolmeen viikkoon esimerkiksi parrasta, daamin solvaamisesta, luvattomasta poistumisesta, veloista, juopottelusta ja monesta muusta syystä.

YLIOPISTON VIEREISEN RAKENNUKSEN IKKUNOITA KORISTIVAT KUVAT ENTISISTÄ OPETTAJISTA

ESIMERKKEJÄ PUTKASSA OLLEIDEN SEINÄTAITEESTA

Upea ja upealla paikalla sijaitseva Vanemuine- teatteri yllätti pienellä ja vaatimattomalla sisätilallaan. Carmen-oppera ei sitä vastoin yllättänyt. Olin jo etukäteen varma, että kokemus on vankasti kokemisen arvoinen. Enkä pettynyt!


Raatihuoneen torilla törmäsimme yhtenä iltana kauniiseen musiikki- , kynttilä- ja tulitaidetapahtumaan. Kävi ilmi, että kyse oli Armenian kansanmurhan satavuotismuistotilaisuudesta. Netistä luin, että samana päivänä Armenian apostolinen kirkko oli julistanut vuoden 1915 kansanmurhan uhrit pyhimyksiksi.

Ja mitäpä olisi matka ilman kanssamatkaajia! Meitä oli kolmisen kymmentä, pääasiassa senioreita. Ja kuten yleensä, uudet ihmiset osoittautuivat mukaviksi, jotkut jopa tosi mukaviksi. Suorastaan yhteisöllistä henkeä koimme, kun bussi simahti moottoritien laitaan ja odottelimme korvaavaa bussia. Laulu ja nauru raikuivat!

Tässä oli vain muutama esimerkki elämyksistäni. Menkää ja katsokaa ja eläytykää itse, jos mahdollista.

Suosittelen!

Terveyttä musiikista

"Mieluisa musiikki aktivoi aivojen mielihyväkeskusta."

No, tämä tiedetään. Kukapa ei tuntisi mielihyvää lempimusiikkia kuunnellessa.
Tutkimustuloksia mielimusiikin kuntouttavasta vaikutuksesta aivovauriopotilaiden kuntoutukseen on niitäkin jo aiemmin näkynyt.

Sen sijaan itselleni oli uutta Aamulehden tiistaisessa jutussa Kurkistus laulajan pään sisään, että mielimusiikki kuntouttaa aivovauriopotilasta enemmän kuin perinteinen kuntoutus ja hidastaa muistisairauden etenemistä.

Uutta itselleni oli myös se, että ihan tutkitusti monissa työtehtävissä taustamusiikki piristää ja parantaa tarkkaavaisuutta.

Ihan turhaan siis aikoinaan lienen vääntänyt lasten kanssa siitä, haittako taustamusiikki läksyjen lukua vai ei. Nykyään huomaan, että tehdessäni esimerkiksi tietokonejuttua, jätän radion usein auki. Välijorinat jätän sitten huomiokykyni ulkopuolelle. Nytkin radiossa joku laulaa ( enpä muista, kuka laulaja on eikä se tullut tietoisuuteeni juontajan jutusta) On siis kevät, kuljen Hakaniemen rantaa... sinä tarjosit vain salmiakkia... Ei muuten kyllä ole mitään lempimusiikkiani, mutta ei inhokkiakaan. Jos sellaista tulee, radio napsahtaa kiinni. Menee jo häirinnän puolelle.

Työelämäaikaan en kyllä työtä tehdessä musiikkia kuunnellut, edes tietokoneen kanssa työskennellessäni. Olisin kokenut sen silloin haittaavana. Toisaalta voisin ajatella, että riippunee ihmisestäkin haittaako vai edistääkö taustamusiikki tarkkaavaisuutta.

Oma musiikin tuottaminen, soittaminen ja laulaminen se vasta tehokasta on! Kuulo- ja tarkkaavaisuusalueet aktivoituvat, samoin aivojen motoriset ja tunnealueet. Suihkussa laulaminenkin kuuluu tähän kategoriaan. Oma kuoroharrastukseni on siis paitsi mukavaa myös aivotreeniä. Kuorolaululla on jo aikaisemmin todettu olevan monia hyviä vaikutuksia.

Laulaminen on siis vaivaton ja mukava juttu tehdä itsellensä hyvää ja edistää terveyttä. 

Tästä mie tykkään.

Useimmiten hyvinvointinsa eteen pitää kieltäytyä mukavasta, kuten vaikkapa runsaasta suklaan syömisestä, vaikka pitäisi siitä miten paljon, istumisesta ja tietenkin makaamisesta muulloin kuin yöllä nukkuessa.

Kaikkia näitä edellä mainittuja itse teen kovin mielelläni. Tekisin enemmänkin, ellen kilttinä tyttönä yrittäisi välttää liiallisuutta kuten paremmin tietävät ihmiset neuvovat. Voin tosin paljastaa, että ainakaan suklaan suhteen se ei aina päde.

Jos jostakin olen onnellinen, niin siitä, että tupakka ei suussani pala. Olisi kamala olla tupakoitsija ja lukea tällä viikolla julkaistusta tutkimuksesta, että kaksi kolmesta tupakoijasta kuolee tupakoinnin seurauksena. Tässä stressissä menisi varmaan tuplamäärä sätkiä. Toki tupakoinnin riskeistä on puhuttu ja tiedetään , mutta tämä uusi tutkimus toi esiin aiempaa suuremmat haittavaikutukset.

Joku saattaa kuitata tuon tutkimuksen toteamalla, että johonkin sitä ihminen joka tapauksessa kuolee.

Totta sekin. Edesmenneellä äidilläni oli tosin sanonta, että "Pakko ei oo muuta kuin köyhän kuolema ja sekin vaan yhyren kerran". Mistä lienee ollut lähtöisin tämä paikkansa pitämätön toteamus. Isotkaan rahat kun eivät pelasta kuolemalta.

Eläkeläisen kevätsunnuntaita

Lämmintä 16 - 17 astetta ja kirkas aurinko!

Näin meillä Mansessa tänään iltapäivään asti. Nyt kyllä sataa.

Kävin sauvalenkillä haistelemassa ja katsomassa kevättä, joka jopa jo tuoksuu. Näin keväällä näkee tavallista enemmän kaikenlaista. 

Perheitä, pariskuntia, yksinäisiä niin juosten, kävellen kuin hölkäten. Näkee sellaistakin, joka on harvinaisempaa: nuoret naiset valokuvailemassa toisiansa sillan kaiteeseen nojaillen. Katsettani terästin, kun nuori nainen paineli eteenpäin poikaystävän (?) kanssa paljain jaloin. Kukkahattuni yritti viestittää, että kysy edes, onko maa kovin kylmää. Ehti kuitenkin mennä ohi. Kovasti jäin uteliaana miettimään, oliko kyseessä joku kokeilu, veto vai olivatko kengät ja sukatkin unohtuneet kotiin. Vai oliko hän aidosti sitä mieltä, että nyt kesä ja paljasjalkakausi on alkanut?

Mies, joka meillä vaihtaa autonrenkaat, vaihtoi pyynnöstäni kesäkumit autooni. Sen jälkeen saimme railakkaan sananvaihdon siitä, olisiko renkaat pitänyt jo uusia. Tietysti olimme eri mieltä. Renkaanvaihtajamies "tiesi", että urasyvyys on riittävä. Minä mittailemalla sain tuloksen, että kaikin paikoin syvyys ei ole hyvällä tasolla. Pihkanen, että en katsellut renkaita ennen vaihtoa! Manasin vielä sitäkin, että vaihdatin ne jo nyt, kun tiistaiksi on luvattu räntää ja liukasta. Mikä minut nyt sai hosumaan? 

Renkaiden ilmanpaineita huoltoasemalla mitatessani, sain apua miellyttävältä, varttuneemmalta mieheltä, kun mittari ei meinannut toimia. Jos olisin nuorempi, olisin jopa ajatellut, että jutustelussa oli pientä flirtin makua. Viime kerralla samassa hommassa ollessani, nuori polkupyöräilijämies hoiti koko homman. Jos olisin haku päällä oleva sinkku, niin hengailisin vallan ilmanpainemittarin lähellä. Jos ei olisi autoa, voisi sen lainata. Ja sitä paitsi, pyörän ilmanpaineita voi tarkkailla kaiken aikaa.

Ja vielä.

Kävin täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni eli ennakkoäänestämässä. Kaipaan vanhoja aikoja, jolloin ennakkoäänestäessä piti täyttää kaavake, jossa kysyttiin syytä, miksi äänestää ennakkoon. Ruksasin aina kohdan: matkoilla ulkomailla. Siinä pääsi mielessään ainakin lentoasemalla käymään, vaikka matkasta ei ollut mitään tietoa.

Ehdittiin tässä taas miehen kanssa putsata muutama hylly ison kirjahyllyn siivousprojektista. Sain melkein härzlaakin, kun laskin, että mies omistaa noin kolmekymmentä ruokareseptikirjaa, toinen toistaan eksoottisempia! Siis kolmekymmentä. Toki hän laittaa meillä ruokaa ehkä useamminkin kuin minä. Ja kyllä, kyllä kokeileekin uusia reseptejä ja saattaa tehdä meille kahdellekin kolmen ruokalajin aterian. Mutta silti. Kolmekymmentä. Onko järkeä vai ei? Huushollissa ovat lisäksi minun keittokirjani, joita lienee kymmenkunta.

Siis tällaista eläkeläisen kevätsunnuntaita. Eipä eroa juurikaan minun työaikojeni tavallisesta sunnuntaista.

Huomattava ero on kuitenkin siinä, että ei tarvitse asennoitua työpäivään huomenna eikä miettiä, mitä riepuja laittaisi päälleen.

Nyt tarvitsee vain katsella esiin salikamppeet aamua varten.

Kyllä kelpaa!

Kulttuuripläjäyksiä

Istun Helsingin Oopperatalossa permannon viimeisellä penkkirivillä ja yritän muistella, paljollako yhteiskunta on tätä kulttuurinautintoani tukenut. Muistan sitä joidenkin kauhistelleen. Itseäni ei kauhista lainkaan. Tukeehan yhteiskunta urheilua, jopa kilpaurheilua. Liikunta on tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, olen samaa mieltä. Yhtä tärkeää on myös muunlainen ravinto, kuten esimerkiksi kulttuurielämykset.

Täysillä ja hyvillä mielin siis nautin Kaija Saariahon oopperasta Emilie.  Kyseessä on ooppera 1700-luvulla eläneestä markiisitar Emilie du Chatelet`sta. Poikkeuksellinen nainen omana aikanaan. Valistuneen isänsä ansiosta hän sai opiskella ja oli tunnustusta saanut fyysikko. Sen lisäksi hän osasi monia kieliä, lauloi ja soitti, "rakasti ylellistä elämää, samppanjaa, uhkapelejä ja miehiä".

Vallan moderni nainen. Sopisi hyvin elämään vaikkapa meidän aikanamme. Sen lisäksi hän eli niin sanotussa vapaassa avioliitossa. Hän tulikin tunnetuksi valistusfilosofi Voltairen pitkäaikaisena rakastajattarena.

Ooppera kuvaa lasta entiselle rakastajalleen, Saint- Lambertille, odottavan 42- vuotiaan naisen ristiriitaisia tuntoja ja kuoleman pelkoa iäkkäänä synnyttäjänä, intohimoa rakastamiaan miehiä ja tiedettä kohtaan ja huolta siitä, ettei ehkä ehdi saada valmiiksi Isaac Newtonin kirjan kriittistä  ranskannosta.

Näitä mietinnän aiheita voisi olla vastaavasti nykynaisella samassa tilanteessa. Newtonia nyt tuskin kääntäisi, mutta muuten huoli töiden loppuun saattamisesta voisi mietityttää.

Päinvastoin kuin nykyään länsimaissa, Emilien pelko synnytystä kohtaan näyttää olleen perusteltua. Hän kuoli viisi päivää lapsensa synnyttämisen jälkeen veritulppaan vuonna 1749.

Esityksen jälkeen tosiaan mietin, miten naisen elämän keskeiset asiat säilyvät vuosisadasta toiseen. Se, mikä muuttuu, on kulttuuri ja yhteiskunta.

********

Seuraavana iltana istun Tampere- talossa vierailevan kapellimestari Eugene Tziganen johtamassa sinfoniakonsertissa. Ilokseni seuralaisena on Kuopus, joka juuri ja juuri ehti ajoissa Jyväskylän junalta.

Vieraileva viulisti, jo 14- vuotiaana lahjakkuutena debytoinut Stefan Jackiw, loihtii viulusta sellaisia sointuja Ravelin ja Dvorakin musiikkiin, että huonona musiikin tuntijanakin ymmärrän, että poikkeuksellista taitoa on.

Kulttuuria janoava mieleni on siis hyvin ravittu! Mainittakoon, että sinfoniakonsertti maksoi vain 12,50 euroa, ooppera muutaman kympin enemmän. Helsingin reissulla sain nauttia ystävän vieraanvaraisuudesta ja "torjua dementiaa sosiaalisessa seurustelussa kahvikuppien kilistessä", kuten jostakin luin.

Että loppuviikkoni olisi ja oli täydellinen, tänään on ollut niin ihana kevätpäivä, että sellaista en enää muistanut olevan olemassakaan. Kuopuksen kanssa reippailimme järvenrantapolulla auringossa. Sinivuokot, ensimmäiset tänä keväänä näkemäni, ilahduttivat polun varrella.

Kun tähän kaikkeen ihanaan lisään vielä miehen eilen tekemän lohikeiton ja meitä lenkkeilijöitä odottaneen valmiin broileriruoan, niin avot, voin olla enemmän kuin tyytyväinen!

Pisteenä iin päälle on, että illalla minua odottaa mielenkiintoinen kirja loppuun lukemistaan.

Olisin tosi tyhmä, ellen ymmärtäisi, miten ihanaa elämä on!

Jonotusta kirkkoon!

Tulihan tämäkin ihme koettua, että sain kirkkoon jonottaa. No ei, ei siellä mikään tavallinen messu ollut.

Kalevan kirkossa oli eilen illalla Tampere Cappella kamarikuoron esittämä Arvo Pärt`n Passio.  Kuoro on uusi, vasta kerran konsertoinut. Se on laulun ammattilaisten kuoro ja saanut siksi kovasti mainosta. Nyt esitystä tehostettiin vielä valoilla. Mukana oli oikein valosuunnittelija.

Meitä seisoi siellä vähän vaille iltayhdeksän monen metrin jono. Ei kirkko täynnä ollut, vaikka paljon väkeä olikin. Kaikki mahduimme hyvin sisään. En tiedä, oliko ovet avattu kovin myöhään vai mistä oli kyse. Sisälle menoa hidasti toki pääsylipun osto, vaikka kolme naista lippuja myikin. Konsertin alku viivästyi noin viisitoista minuuttia, kun kaikki otettiin ensin sisään.

Oliko konsertti jonottamisen arvoinen? Toki. Tosin tässä kävi niin kuin joskus ennenkin. Hyvän mainostamisen ansiosta odotin enemmän, esimerkiksi valaistukselta jotakin koskettavampaa, erikoisempaa. Valotaide koostui nyt pääasiassa violetista valosta seinille, jossa pientä vaihtelua oli, kun tarkkaan katsoi. Kuoro ja solistit lauloivat tosi kauniisti.

Olen pääsiäisen aikaan kuunnellut television taltioiman Bach`n Matteus - passion, joka esitettiin Leipzigin tuomiokirkossa. Tällä paikkaisin sen, että monesti olen ajatellut mennä sitä kirkkoon kuuntelemaan, mutta teoksen pituus on etukäteen väsyttänyt. Nyt katsoin melkein kolmen tunnin passion kahdessa jaksossa.

Pärt`n passiota sitten tahtomattani vertasin Bachin vastaavaan. Pärt hävisi Bachille. Minusta hänen musiikkinsa oli melodialtaan turhan yksitoikkoista minun makuuni. Kesto tosin oli vain noin tunti.

On syytä muistuttaa, että tämä on yksittäinen mielipiteeni. Mies, joka kanssani konserttiin matkasi, oli vahvasti toista mieltä.

Mikä ei sinänsä yllätä. Yleensä meidän mielipiteemme suhtautuvat toisiinsa juuri näin.

Oikeaa asennetta!

"Käypä katsomassa vaaligalleriassa. Siellä on 95- vuotias kansanedustajaehdokas Pirkanmaalta!" kehotteli mies, joka meillä majailee.

En uskonut. Ei voi olla niin vanha ehdokas!

Mutta totta se oli! Paavo Suominen, 95 v,  vuorineuvos ja tekniikan kunniatohtori kertoo videolla lähteneensä ehdokkaaksi, kun niin moni pyysi.

En ota mitään kantaa hänen poliittisiin näkemyksiinsä enkä edes mainitse hänen puoluettaan, koska niillä ei ole mitään merkitystä tässä jutussani.

Merkityksellistä sitä vastoin on, että hän ylipäänsä on lähtenyt ehdolle. " Ei minua ole koskaan syrjitty" hän vastaa kysymykseen, onko kokenut ikäsyrjintää.

Voi olla, että vuorineuvoksen yhteiskunnallinen asema on säästänyt hänet syrjinnältä. Uskon silti, että hänen itseensä luottava ja itseään arvostava asenne on vielä tärkeämpi. Liian usein me vähemmänkin ikääntyneet itse harrastamme itseämme kohtaan ikäsyrjintää. Itse saatamme ajatella ensimmäisenä, että tuohon tai tuohon olen liian vanha.

Tähän turhaan ikääni vetoamiseen olen välillä itsekin sortunut. Ehkä en ole siinä silti pahinta laatua, koska eilinen aprillipilani tyttärille meni kutakuinkin läpi. Kerroin nimittäin aloittaneeni Poltesalilla puolimaratonille tähtäävässä treeniryhmässä. Esikoinen havahtui siinä vaiheessa, kun muisti kobolttipolveni. Kuopus mietti jo, jos voisi yhdessä kanssani lähteä tavoittelemaan puolimaratonia.

Tyttärien loppupäätelmä oli, että kyllä sinä niin hullu ilman tekopolvia voisit olla, että lähtisit tähän treenaukseen. Siis ihminen, joka ei ole koskaan harrastanut juoksua ja joka on muutamien vuosien päästä seitsemänkymppinen!

Otin tämän kaiken kehumisena. En siis ole heidän mielestään liian kaavoihin kangistunut, vaan uusista asioista innostuva. Hullu toki voin olla. Ja monesti olenkin.

Toisinkin voisi olla.

Kyllä meikäläisen ikäisissä jo löytyy niitä, jotka eivät vahingossakaan tee mitään, mikä ei ole ennestään tuttua ja josta ei voi olla varma, että se miellyttää. Varminta on, jos voi vielä varmistua, että sääkin on siihen sopiva.

Hohhoijaa ja huhhuh! Onko se elämisen arvoista elämää? Jollekin varmaankin, minulle ei. Toki tilanne on eri, jos on erilaisia, esimerkiksi terveydellisiä rajoitteita. Usein ne isoimmat rajoitteet tulevat kuitenkin asenteista.

Haastattelija kysyi Suomiselta myös, mistä hänen elämänilonsa syntyy. " Ilon ammennan itsestäni. Ei koskaan ole ollut vaikeuksia".

Niinpä.

Omat ajatukset ja tulkinnat asioista ovat tutkimusten mukaan suurimmat  onnellisuuden tunteeseen vaikuttavat tekijät.

Sama pätee ihan varmaan myös iloisuuteen!