Meillä Tampereella on muotopuoli, mutta sisäisesti kauniiksi äänestetty kuusi Raatihuoneen torilla. Sen lisäksi meillä on Joulutori kojuineen ja valoineen. Minusta se vetää vertoja Tallinnan joulutorille.
Lähdin yksinäni Joulutoriin tutustumaan ystävän jouduttua perumaan tällit. Mutta eihän juuri missään tarvitse yksin olla, jossa muitakin ihmisiä on.
Ravintola Ohranjyvän teltassa torilla tarjoiltiin parhaaksi äänestettyä glögisekoitusta. Sisältää kuulemma mm. punaviiniä ja portviiniä.
Tuntemattoman rouvan kanssa glögiä siemaillessamme löysimme monta yhteistä asiaa:
- pidimme nauttimastamme Ohranjyvän glögistä
- molemmilla sisar asuu Saksassa
- totesimme Saksan joulutorien olevan mahtavia
- kumpikaan emme pitäneet saksalaisesta hehkuviinistä, Glühweinista. Liikaa alkoholia, epäili rouva.
- rouva kehui Essenin jouluvaloja aivan eri tasoisiksi kuin Tampereella. Sieltä Tampere on idean jouluvaloihin hakenut. En voinut yhtyä tai olla yhtymättä hänen näkemykseensä, kun en ole Essenissä lainkaan käynyt, en valojen aikaan enkä niitä ilman.
Yhdessä kojussa sai maistaa lämmintä imellettyä hämäläistä perunalaatikkoa. Nam. Sitä täytyi ostaa. Itse en koskaan ole saanut perunalaatikkoa kunnolla imeltymään. Taito sekin.
Joku asiakas vahingossa tiputti maahan laatikon, jossa oli paljon kertakäyttöaterimia. Myyjä iloisesti totesi: Ei se mitään. Myyjä kun ei voi sanoa: senkin tunari. Nyt täytyi ainakin pestä (vesijohtoa ei kojussa varmaankaan ollut), jos voi käyttää niitä enää ollenkaan.
Todettakoon, että se eräs tiputtelija en ollut minä. Minä olen enemmänkin erikoistunut leivonnaisten heivaamiseen kaaressa lautaselta lattialle. Näin olen tehnyt Kesäteatterin väliaikaleivokselle. Näin olen tehnyt kaupan tarjoamalle joulutortulle. Voin neuvoa, että se tapahtuu näin:
Kun leivonnainen on kertakäyttölautasella, pyörähdä nopeasti ympäri. Muuta ei tarvita. Sujuu varmaan hitaammaltakin.
Molemmilla kerroilla henkilökunta totesi juuri näin: Ei se mitään. Siivosi jäljet ja antoi uudet heitettävät.
Asiakas saa paljon anteeksi.
| Jouluhankintoja kauppakeskuksessa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti