Kyllä maisemat muuttuvat nopeasti! Viikon Saksan reissuni aikana lumikinokset olivat hävinneet kokonaan, joitain lumilaikkuja oli jäljellä. Näinhän se tuntuu käyvän joka kevät. Tuntuu, että lumet eivät sula ja kevät ei tule ja sitten se tapahtuukin hupsis vain. Sinivuokot ovat lämpimässä paikassa jo kukassa. Pohjois-Saksassa kukkivat jo valkovuokot ja keltavuokot. Jossakin tosi lämpimässä paikassa myös kirsikkapuu.
Eilen jo haravoin pihaa ja lisää olisi hyvä haravoida. Kirjoittamisen opintojen tehtävien tekemisessä olen vain nyt kyynärpäitäni myöten kiinni. Istun kuin liimattuna tietokonetuolilla. Vappuun mennessä pitäisi jo aika paljon helpottaa. Ihminen on kumma otus, ainakin minä. Kun on päässyt irti työelämän tiukasta aikataulusta, laittaa itsensä aikatauluihin taas pahasti kiinni. Kai se on jotain tyhjän ajan pelkoa, mene tiedä. Työssä ollessa ajattelin, että sitten eläkkeellä voin spontaanisti osallistua tapahtumiin, joista luen saman päivän lehdestä. No, sellaista päivää ei vielä ole tullut eteen, mutta kenties tulevaisuudessa.
Eilen katsoin nauhoittamani Inhimillinen tekijä ohjelman, jossa oli kolme useamman syövän tai uusiintuneen syövän kokoneita. Taas kerran ajattelin, miten harvoin sitä terveenä ollessa muistaa olla kiitollinen terveydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti