Sattuipa äsken hassu juttu hiihtoladulla. Edelläni hiihti nainen, varttuneempi jo kuten minäkin. Kun saavutin häntä, hän siirtyi viereiselle ladulle, kiihdytti siellä vauhtia ja siirtyi sitten taas eteeni ladulle. Vähän ajan päästä siirryin huonokuntoisemmalle ohitusladulle. Nainen kiihdytti taas vauhtia. Siinä sitten sivakoimme rinnakkain. Ajattelin jo kysyä, onko meillä kisa menossa, mutta puhelimeni soiminen esti sen. Nainen jatkoi hiihtoa, pysähtyen niistämään kuitenkin jonkin matkan päähän. Siinä sitten ohitin hänet. Sen koommin en häntä nähnyt. Tilanne oli sikäli mielenkiintoinen, että tuollaista en ladulla ole ennen kokenut. Tosin meikäläisen vauhdilla ei toisia hiihtäjiä alvariinsa ohitella.
Tilanne toi mieleeni vuosikymmenten takaisen ohitustilanteen autolla maantiellä. Edessä oleva auto ajoi selvästi alle nopeusrajoituksen. Kun kilometrien päästä ohitusmahdollisuus tuli, panin vinkan päälle ja lähdin ohitukseen. Mitä teki edellä oleva auto? Siirtyi vastaantulijoiden kaistalle estäen näin ohituksen. Seuraavalla yrittämällä sama juttu. Silloin höyry rupesi nousemaan päästäni. Kun ohitusmahdollisuus taas tuli, painoin töötän pohjaan. Tämän äänisinfonian siivittämänä pääsin ohi. Jälkeenpäin kyllä ajattelin, että viisasta olisi ollut pysähtyä tien sivuun ja päästää höyryt pihalle. Adrenaliinin siivittämänä jätin nimittäin ohitetun vauhdilla taakseni.
Innokkaana pyöräilijä koen usein ohitustilanteita. Useimmiten niin, että nopeat pyörät suhahtavat ohi. Kerran ylämäessä selvästi vanhempi mies vaihteettomalla pyörällä ohitti minut. Silloin kyllä jäin miettimään, miten luotettaviane mittarit olivat, joilla kuntoni määriteltiin ikään nähden erinomaiseksi.
Vielä lopuksi haluan ehdottomasti taas ihastella tätä ihanaa auringon paistetta! Nautitaan siinä määrin kuin voidaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti