sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Mukava, mutta aina tiellä?

Satuin joku viikko sitten radiosta kuuntelemaan ohjelmaa Tosikoille ja Veitikoille. Sinne saavat ihmiset soitella ja kirjoitella mietityttävistä asioista. Olipa sillä kertaa yksi, äänestä päätellen vankasti keski-ikäinen mieshenkilö, joka oli todella käärmeissään, kun eläkeläiset ovat joka paikassa tiellä. Kehtaavat mokomat olla esimerkiksi jo apteekin ovellakin odottamassa aamulla , kun hänen (siis tämän miehen) pitäisi päästä nopeasti asioimaan, kun hänen pitää ehtiä töihin. Jutun juju oli mielestäni juuri tuossa, että eläkeläiset eivät ymmärrä antaa hänelle paikassa kuin paikassa etusijaa, hän kun on työtätekevä! Ensin ajauduin kovalla vauhdilla kiihdytyskaistalle. Sitten minua rupesi huvittamaan. Miehen tuohtumus oli niin suurta näin suunnattomasta ongelmasta!Näin ihan höyryn nousevan. Ihan rupesi sääliksi häntä käymään, kun aivan ilmeisesti pipo oli jo lapsena ollut kireellä ja kuristusnauha oli vaan lisää ilmeisesti kiristänyt pipoa iän myötä. Ehkäpä hän ei tullut ajatelleeksi, että me eläkeläisetkin olemme olleet aikamme töissä (ihan tottako?) ja jos hyvin käy, hänestäkin tulee eläkeläinen. Vai sekö ajatus häntä niin rassasikin?

Tämän vastapainoksi kuuntelin radiosta hiljakkoin valmistuneen hoivatyöntekijän haastattelua. Hän sanoi työn olevan mielekästä, koska vanhukset ovat niin mukavia. Tietysti oli mukava kuulla, että vanhusten kanssa työskentelevä näin ajattelee. Itse ajattelen kuitenkin, että iästä riippumatta meitä on joka junaan. Jo aikoinaan Kari Suomalainen piirsi erinimisiä mummoja. Oli Kilttimummo, Kärttymummo ja mitä niitä nyt muita olikaan.
Samakin ihminen voi sitäpaitsi välillä käyttäytyä mukavasti, välillä vähemmän mukavasti. Syitä voi olla monia.
Itse totesin jo vuosia sitten  miehelleni, että minusta tulee varmasti vanhana kärttyinen akka. Jo sen sanoessani arvasin, mitä hän vastaa ja niin vastasikin: Sähän oot jo!Olisi ollut sääli olla käyttämättä noin hyvää kohtaa vinoiluun. Huumorin kukka se on kaunehin kukka!





Ei kommentteja: