"Vanhuus alkaa silloin. kun alamme odottaa kuolemaa."

"Mikään ei vanhenna niin kuin vanhenemisen pohtiminen." (Cicen)

No, nyt selvisi, miksi ryppyjä on tullut jatkuvalla syötöllä! Näissä postauksissanikin olen vanhenemista pohtinut tämän tästä. Lisäryppyjen uhallakin taidan jatkaa.

Professori ja psykiatrian erikoislääkäri Matti O. Huttunen on hänkin rohkea mies. Ihan on luennoinut vanhenemisesta viime kuussa Lahdessa (Patina 5/2014). Siitä huolimatta, että hän on tiennyt Cicen`n kertoman "viisauden". Hän sen oli luennollaan tuonutkin esiin.

Huttunen jakaa vanhuuden seuraavasti:
- nuoret vanhukset ( 65-75- vuotiaat)
- keski-ikäiset vanhukset ( 75-85-vuotiaat)
- vanhat vanhukset ( yli 85-vuotiaat)

Tämän jaottelun mukaan olen siis minäkin vanhus, vaikkakin nuori sellainen. No joo, uskoisko tuota. Saatan olla eri mieltä.

Ikääntyminen on helpompaa, kun kokee elämänsä mielekkääksi, persoonansa ehyeksi sekä viihtyy ystäviensä kanssa, Huttunen kertoo.

Väitänpä, että edellä kuvattujen  tunnusmerkkien täyttyessä eläminen yleensä on helpompaa, on sitten minkä ikäinen aikuinen tahansa. Ei vanha ihminen tässä suhteessa tee poikkeusta. Ei ihminen ikääntyessä siinä suhteessa muutu. Se, mikä voi muuttua, on se, miten nuo kriteerit pystyvät täyttymään. Mistä se mielekkyys elämään tulee, kun työelämä on takana ja vaivatkin voivat rasittaa?

"Hyvää ikääntymistä tavoitellessa kannattaa vältellä runsasta alkoholin käyttöä, liikalihavuutta, hoitamattomia sairauksia, korkeaa verenpainetta sekä korkeaa kolesterolia." Näihinhän voimme toki itse vaikuttaa tai tarvittaessa hakea neuvoa ja apua.

Mutta.

Näiden lisäksi hyvää ikääntymistä haittaavat kyynisyys, katkeruus ja syrjäytyminen, muistuttaa Huttunenkin.

Luoja varjelkoon meitä katkeruudelta ja kyynisyydeltä! Väitän, että tässäkin avainasemassa on ihminen itse. Jokainen varmaan löytää elämästään vastoinkäymisiä, väärin kohtelua, epäoikeudenmukaisuutta. Niille emme voi aina mitään. Sille sitä vastoin voimme, otammeko ne kiviksi reppuumme ja ruokimmeko niihin liittyvää katkeruutta.

"Hyvä elämä on kuin kiinnostava romaani, jossa yhden luvun päättävä siirtyy uteliaana seuraavaan lukuun." (Huttunen)

Toivottavasti mielenkiintoisia lukuja on meillä jokaisella vielä paljon lukematta !

Osallisuuden kokemus onnellistaa

Tämän päivän Helsingin sanomissa on artikkeli tuoreesta onnellisuustutkimuksesta otsakkeella
Onnessa on isot erot.

Turvallisuuden tunne herätti tyytyväisyyttä. Tärkeä onnellisuutta lisäävä tekijä oli rakkaus ja rakastetuksi tuleminen, läheiset ihmiset siis. Merkityksellistä oli kuuluminen johonkin ryhmään. Tunne siitä, että on osa jostakin ryhmästä. Tyytymättömille oli tyypillistä yksinäisyys, masentuneisuus sekä epäonnistumisen tunteet.

Ei mitään uutta auringon alla. Näitä asioita aikaisemmatkin onnellisuustutkimukset ovat tuoneet esiin. Muistan lukeneeni siitäkin, että jos ihminen kuolinvuoteellaan jotain katuu, se usein liittyy siihen, että ei ole tarpeeksi antanut aikaa läheisilleen. Siinä vaiheessa maineella ja rahalla ei nähdä enää merkitystä.

Tutkimuksen tekijä Sakari Kainulainen peräänkuuluttaa yhteiskuntaa tekemään ihmisille hyvän elämän. Ihmissuhteiden ja yhteisöllisyyden vaalimisen ei hänestä pitäisi jäädä vain yksilöiden varaan.

No joo, miksi ei näinkin. Rakenteilla, esimerkiksi asuntojen rakentamispolitiikalla, voitaneen vaikuttaa yhteisöllisyyteen. Itse kuitenkin kääntäisin katseen ennemminkin jokaiseen yksilöön. Ihmissuhteita ei voi kukaan toiselle luoda. Kyllä jokaisen on itse mentävä ihmisten pariin ja otettava kontaktia. No, nykyään se saattaa merkitä nettiinkin menoa. Toki sieltäkin moni on löytänyt ystäviä, jopa puolison. Itse kukin voi myös huomioida ympäristössään hänet, jonka arvelee kaipaavan seuraa.

Asiat voivat olla yksinkertaisia. Tai sitten ei.

Tutkimus koski 20-64 vuotiaita eli työikäisiä. Pääsääntöisesti heillä lienee mahdollisuus hakeutua ihmisten pariin. Tilanne on jo toinen vanhemmissa ikäluokissa. Erilaiset sairaudet, liikunnan ja aistien vajavuudet voivat heikentää aktiivisuutta sosiaalisissa suhteissa. Siksi yksinäisyyden tunteet ovat monille tuttuja. Vapaaehtoistyöllä pyritään lisäämään tarvittaessa heidän ihmissuhteitaan.

Liikuntaa neljällä takatassulla

Terveempi elämä palaa pätkittäin. On se hyvä, että on kehitelty apuvälineitä, jos liikkuminen omin keinoin ei onnistu. Seuranani ovat nyt kyynärsauvat ja joskus öisin rollaattori. Sen kyydissä kun on hyvä tuoda pakastekaapista kylmäpusseja petikaveriksi jomottaville polville.

Tässä vajaaliikuntakykyisenä, toipuessani polvileikkauksesta, olen oppinut tuntemaan kiitollisuutta siitä, kun pystyy omatoimisesti liikkumaan. Hyvä , että apuvälineitä on, silloin kun niitä tarvitsee, kuten edellä totesin. Niissä on kuitenkin omat rajoitteensa. Siksi nostankin hattua niille, jotka niitä jatkuvasti tarvitsevat ja jaksavat silti liikkua ihmisten ilmoilla. Tulevaisuudesta kun kukaan ei tiedä, ne voivat toki tulla itsellenikin vielä pysyviksi kumppaneiksi. Tästä operaatiosta on kuitenkin tarkoitus viikkojen päästä pystyä taas omin voimin kävelemään.

Tervehtymiseen päin viitannee sekin, että jonakin päivänä on jo pitkästyttänyt. Monenlaista tekemistä kyllä on. Päivittäiset kaksi kävelylenkkiä miehen ja koiran kanssa kuuluvat toipumisohjelmaan, kuten myös neljä sänkyjumppahetkeä. Kirjoittamisopintojen verkkokurssi on menossa. Kirjoja ja äänikirjoja olen varannut jo etukäteen. Sukan kutominen on edistynyt vähän alkua pitemmälle.

Nyt tuntuu jo siltä, että voisin sallia ystävien tulla kahville minua viihdyttämään. Tähän asti olen heitä toppuutellut. Mitä nyt kaksi puolipöljää entistä työkaveria kävi jo Coxassa nostamassa kuoharimaljan uusille polvilleni. Hoitajan luvalla.

Huom. ei heikkohermoisille. Minä. Arpipolvi hakasineen. Missä Miss Silopolvi-kisat?

Jos haluat leikkaukseen, mene Coxaan!

Siis haluat ja haluat. Kuka hullu nyt leikkaukseen HALUAISI! En minä ainakaan. Sinne sitten kuitenkin jouduin. Tai pikemminkin suostuin, kun takatassuni tarpeeksi hankaliksi äityivät.



Leikkausta edeltävänä iltana hermostunutta tavaroiden järjestelyä.

Nyt on kymmenes päivä molempien polvien tekonivelleikkauksesta. Koboltti-kromia on polviin sementillä istutettu. Huh huh! Pelkkä ajattelu vähän huimaa.

Kuulemma kaikki on tähän asti mennyt hyvin. Kipuja on tosin ollut kaikista mömmöistä huolimatta enemmän kuin etukäteen uskoin.

Toisena leikkauksen jälkeisenä pävänä meinasi uskoa loppua, kun olo oli kivuliaampaa kuin aikaisemmin. Loistava henkilökunta fyssarista hoitajiin tsemppasi, kun tippa meinasi tulla silmään - ja tulikin.

Kävelytelineelle nousin seisomaan heti leikkausta seuraavana päivänä.

Viidentenä päivänä pääsin paaritaksilla kotiin. Taksarilla oli hauska laulettu soittoääni puhelimessa: "keikkaa pukkaa niin helevetisti". Häneltä sain myös suppilovahveromunakasreseptin, jota oma mies laittoi heti samana iltana.

Siis matkailu avartaa aina! Vaikka vain paaritaksailu Taysistä noin viisi kilometriä kotiin.

Vähitellen elämä voittaa alaa yhä enemmän. Toki enimmäkseen makailen jalat ylhäällä kylmäpakkausten kanssa. Sauvoilla olen käynyt jo kolmena päivänä hieman ulkonakin kävelemässä.

Miksi sitten kannattaa mennä coxaan, jos tarvitsee tekonivelhoitoa?

Kuten jo sanoin, hoitajat olivat pääsääntöisesti osaavia ja kannustavia, lääkärit samoin.
Ilman fysioterapeuttien kahta päivittäistä käyntiä ja ohjausta ei mistään olisi tullut mitään.
Ruoka oli hyvää. Kahden hengen huone tilava ja toimiva. Huonetoverissakaan ei ollut vikaa, mitä nyt kuorsasi. Siihen auttoivat korvatulpat ja tyyny korvan päällä.

Jälkihoito tuntuu myös mallikkaalta. Vuodeosastolle voi ja pitää soittaa heti, jos joku askarruttaa. Itse soitin joku päivä päivystävälle fysioterapeutille kysyäkseni liikunnasta. Sivulauseessa tuli ilmi, että kivut eivät ole hallinnassa. Fysioterapeutti yhdisti heti hoitajalle, joka lupasi, että lääkäri soittaa. Eipä aikaakaan, kun anestesialääkäri soitti. Sain pienen lisäyksen kipulääkitykseen sekä haettavaksi muutaman vahvemman opiaatin osastolta.

Jos tämä ei ole hyvää hoitoa, niin mikä sitten?

Kaikenlaisilta hulluilta päiviltä saa mukaansa kassin.



Arvoitus: mikä tämä on?

ps.1. Edellä oleva ei ole maksettu mainos. Toki tämän jälkeen odotan, että hoitopäivämaksuni ainakin puolittuu.
ps.2. Arvoituksen vastaus: oksennuspussi

Tähän olen tullut!

Wimma kannustaa minua äänekkäästi!

Polvinivelrikkoa esiintyy ikäryhmässä 65-74- vuotta naisista 18 %:lla. Naisilla se on yleisempi kuin miehillä. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana naisilla on kuitenkin esiintyvyys vähentynyt.

Tämän ja paljon muuta luin Tuula Vainikaisen Nivelkirjasta.

Minäkin siis huomasin kuuluvani vähemmistöön. Polvinivelrikkoisten vähemmistöön.Olin luullut, että vaiva olisi yleisempi. Se yleistyy kuitenkin vasta vanhemmissa ikäryhmissä.

Jaa jaa. Olen ehkä vanhana syntynyt.

Kirjassa kerrotaan myös, että nivelrikko on kallis kansantauti niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Vuosittain yhteiskunnan rahasäkki kevenee miljardin euron verran.

Kalliit polveni!

Ja yhä kalliimmaksi ne tulevat, kun ylihuomenna joudun ( pääsen? olen ajautunut? olen hakeutunut?) leikkauspöydälle sahan ja muiden mukavien vempeleiden sekaan.

Huh huh.

Voin lohduttautua sillä, että jos asia olisi ollut ainoastaan ortopedeista kiinni, toinen takatassuni olisi leikattu jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Mutta olen oppinut tulemaan juttuun niiden oikuttelevien kinttujen kanssa.

Lähetteen Coxaan tehnyt lääkäri kysyi, mistä olen joutunut luopumaan polvinivelrikon takia. Spontaanisti vastasin, että en mistään.

Kun asiaa tarkemmin ajattelin, niin olen toki joutunut luopumaan kivuttomuudesta ja särkylääkkeettömistä päivistä ja öistä. Mutta lähtökohtani on kuitenkin ollut se, että minä määrään, mitä teen eivätkä koipeni määrää minua.

No jaa. Laskettelun lopetin jo monia vuosia sitten. Se nyt ei ollut kuitenkaan mikään uhraus. Ei ollut kyse suosikkilajistani enkä sitä edes usein harrastanut. Mitä nyt joskus lähinnä seuran vuoksi.

Tulotarkastuksessa sain mielenkiintoista "tsemppiä" anestesiahoitajalta.
Otsa kurtussa hän ensimmäiseksi kysyi: "Ja molemmat polvet leikataan samalla kertaa?" Myönsin näin olevan.
"Halusitteko niin?" Taas myönsin.
" Se on sitten kaksinkertainen kipu ja kaksinkertainen toipumisaika!"

Meinasin sanoa, että kiitti hitosti! ja sitäpaitsi, anestesiasta meidän oli tarkoitus puhua.

Ja enpä minä itse sitä "kaksinkertaista kipua" ehdottanut, vaan ortopedi. Se sopi minulle, koska olen kauhusta kankea koko touhua kohtaan. Sieluni eikä ruumiini varmaan kestäisi kahta kertaa tätä pelkoa ja jännitystä.

Ei sillä, ihan mahottomasti olen saanut tsemppitoivotuksia ystäviltä, tutuilta ja puolitutuiltakin, jos asia on jostakin käytännön syystä tullut esiin.

Nyt vain toivon, että mitään estettä (flunssaa, haavaa, märkäpaisetta, rakkoa ym.ym.) ei ehdi tulla minun ja leikkauksen väliin, niin että se siirtyisi eteenpäin.

Menisi hukkaan tämäkin jännityksessä eläminen. Ja monien peukut olisivat turhaan pystyssä.

Vanhus = neekeri tai mustalainen?

"Sana vanhus on tämän hetken vastine sanoille neekeri tai mustalainen."

Näin vahvasti näkee europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, joka toimii viikonloppuisin äitinsä omaishoitajana. ( Et-lehti 15/2014)

Ymmärsin niin, että vanhus- sana edustaa hänestä nyt sitä, mitä sanat neekeri tai mustalainen aikaisemmin.

Vaikka kuinka fundeeraan, en jaksa nähdä, että vanhus-sanaan liittyisi noin vahva stigma eli poltinmerkki. Voi toki olla, että suhteellisen nuorena eläkeläisenä vanhuuden tosiasiat eivät ole vielä vastaani koko voimallaan läjähtäneet.

Toki oman äitini kohdalla huomasin, että ystävät ja tuttavat kiertävät kaukaa, kun vanhuuteen tulee mukaan dementiaa. Hyvin ymmärrettävää toki. Moni varmasti miettii, miten suhtautua. Saattaapa toisen dementia kertoa sen tosiasian, että itselläkään ei ole siihenkään sairauteen rokotetta. Kaikki on mahdollista.

Jos nyt kuitenkin ajatellaan, että vanhus-sana on nykyajan neekeri-sana, niin silloinhan koko sana pitäisi poistaa käytöstä ja asiakirjoista. Näinhän tehtiin neekerisanan kohdalla. Neekerinpusutkin ovat historiaa. Tosin niitä jollakin muulla nimellä kaupoista edelleen saa. Onneksi. Ovat ne sen verran hyviä.

No jaa. Näinhän sitä on yritetty tehdäkin. Puhutaan mieluummin senioreista, ikääntyneistä ja ties mistä. Edelleen sentään meikäläinenkin on vanhuuseläkkeellä. 

Pietikäistä harmittaa myös se hanakkuus, jolla ikääntyneiden ihmisoikeuksia karsitaan.
Vanhuksen itsemääräämisoikeuden kaventaminen on kyllä minustakin arkipäivää. Ja sitä tapahtuu niin läheisten kuin ammatti-ihmisten toimesta.

"Vanhusten itsemääräämisoikeuteen kuuluu myös oikeus tehdä vääriä valintoja". 

Hyvä Sirpa, hyvä havainto! Onkohan nyt näin, että niin minä kuin joku muukin saattaa ajatella, että vanhuus on samaa kuin viisaus. Silloinhan ei tee virhearviointeja, vai?

Vai voisiko se viisaus, vanhuudessakin, olla sitä, että huomattuaan tehneensä väärän valinnan, tekee korjausliikkeen ja ottaa opikseen.

Itse ainakin ihailen ihan oikeasti vanhoja ihmisiä, jotka rikkovat ympäristön iäkkäille asettamia raameja.

Tekevät ja toimivat. Jos siltä tuntuu. Meni syteen tai saveen.

Tässä jollakin männä viikolla kuuntelin esimerkiksi livenä rapmummo Eila Nevanrantaa. Ihan mummomaisen näköinen, vähän huonosti liikkuva. Mutta niin vain veti iloisen rytmikkäästi keinahdellen rappia.

Voiko siinä kuulijakaan muuta kuin ilahtua ja nauttia!

Aika on rahaa

Kävin ihotautilääkärillä. Vaivani oli pieni. Asian selvittämiseksi lääkärin tarvitsi vain vilkaista pientä kohtaa selässäni. Hoitona oli antibioottoresepti.

Lääkäri oli mukava. Juttelimme muun muassa hänen  anoppinsa leikkauksesta, kun satuin mainitsemaan omasta tulevasta leikkauksestani. Kyse ei kuitenkaan ollut iholeikkauksesta.

Aikaa meni noin viisitoista minuttia. Lasku kertoi kuitenkin, että aikaa meni puoleen tuntiin asti.

Toi on mitä fiksuin keksintö, että yksityislääkärin lasku määräytyy ajan mukaan. Ainakin toisen osapuolen kannalta.

Tähän "fiksuuteen" havahduin eka kerran muutama vuosi sitten.

Kävin uudella silmälääkärillä. Mukava, leppoisa mies. Kerroin, että lukiessani en tarvitse silmälaseja. Lääkäri osoittautui kirjallisuuden ystäväksi ja oli kiinnostunut siitä, mitä kirjoja olen viime aikoina lukenut. Meillä osoittautui olevan samanlaista kirjamakua. Vaihdoimme vilkkaasti mielipiteitä esimerkiksi kirjasta Sadan vuoden yksinäisyys.

Että oli mukava juttutuokio! Lukenut mies!

Kassalla vasta tajusin asian, kun sain maksaa pitemmän vastaanottoajan mukaan.

Pikkusen kenkutti oma tyhmyys. Kun vielä ihan nautin keskustelusta.

Entisellä gynekologillani oli tapana reilusti lisätä laskuun lisää haamuaikaa. Rupesin oikein kellosta katsomaan, miten kauan oikeasti olin sisällä. Reppana raukka kun olen, en koskaan arvannut kuitenkaan kyseenalaistaa laskujen summaa. Mitä nyt kassalla jotakin mussutin.

Vastapainoksi täytyy tunnustaa, että nykyinen gynekologini tuntee kellon.

En tiedä toimiiko osa lääkäreistä näin kaikkien potilaiden kanssa. Kun minusta on puhe, kyse ei ole ainakaan  pitkätukkaisen tai blondin höplöttämisestä.

Mutta koskeekohan tämä vain meitä niin sanotusti varttuneita? Höynäytetäänkö vain meitä?  Yksi "varttunut" ystäväni sai kymmenen minuutin lääkärikäynnistä maksun koko tunnista. Kyseessä oli toki tunnettu vanhusten lääkäri.Kai sitä voi tunnetusta nimestäkin maksaa. Eikö se muuten autohuollossakin alkaneelta tunnilta oteta koko tunnin maksu?

Että yhdenmukaista.

Voi tätä käytäntöä nyt ajatella myös ilon kautta.

Jahka vielä vanhenen ja raihnaistun niin, että kukaan ei jaksa jorinoitani kuunnella, tiedän, mihin voin mennä kertoilemaan elämästäni ja arjen tapahtumista.

Sen silmälääkärin nimen aion ainakin panna muistiin.

Jos nyt vielä muistaisin, minkä nimen panen muistiin.