Olen noin puoli vuotta sitten vanhuuseläkkeelle jäänyt kahden lapsenlapsen etämummeli. Aikuisia lapsia on kaksi ja toinen heistä perheineen asuu ulkomailla. Lapsenlapset ovat alakouluikäisiä.
Blogissani aion käsitellä nimenomaan ikääntymiseen ja etäisoäitiyteen liittyviä asioita. Varaan oikeuden halutessani käsitellä myös muita asioita.
Useasti olen näiden eläkekuukausien aikana kuullut kysymyksen: " Miltä se nyt sitten on tuntunut?" Kun ei ole tuntunut miltään erityiseltä! Ei ole ollut hurjaa vapauden tunnetta, ei myöskään minkäänlaista kaipausta töihin. Tosin, olen entistä aktiivisemmin harrastanut ja aloittanut myös taas opiskella. Kaikki nämä ovat täyttäneet päivät hyvin ja mielenkiintoisesti. Viime aikoina tosin olen ruvennut ajattelemaan, olenko näillä kaikilla aktiviteeteilla halunnutkin tukahduttaa kaikki tuntemukset? Erilaisiin lomakkeisiin ammatin kohdalle "eläkeläinen" sanan kirjoittaminen kun ei tunnu mukavalta, myönnetään. Kai siihen sanaan sisältyy paljon erilaista painolastia: tehoton, yhteiskunnan varoja kuluttava, höperöitynyt tai ainakin pian höperöityy. Ja vielä kuuluu ahneisiin suuriin ikäluokkiin, mistä siitäkin on saanut joskus lukea viestimistä. Johan siinä on syntisäkkiä tarpeeksi.
Kunnallisvaalien aikaan ihmettelin eläkkeellä olevien ehdokkaiden ilmoittelua. Yksikin, jo pitkään eläkkeellä ollut, käytti titteliä ylihoitaja. Ymmärrän asian niin, että eläkkeelläkin koulutustitteli tietysti säilyy, mutta viran nimike ei. Minusta näin ainakin tuntuisi loogiselta. Ainakaan itse en kokisi rehelliseksi laittaa entisen virkani nimikettä, vaikka eläkeläistä vierastankin.
Ehkäpä seuraavan kerran ammatti-kohtaan laitankin Taiteilija. Eiköhän me omanlaisiamme Elämän Taiteilijoita liene jokainen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti