Käytinpä tässä aamupäivällä hyväkseni kaupungin busseja keskustassa käydäkseni. Pääsin jopa kulkemaan seniorihinnalla, joka on puolet normaalihinnasta. Seniorihinta on tosin vain klo 9-14 voimassa. Se on silti minusta tosi hieno ele kaupungilta ikäihmisiä kohtaan.
Bussikuskeja usein moititaan, osin varmaan aiheellisestikin, epäystävällisyydestä. Nyt täytyy kyllä vain kehua bussin kuljettajaa. Yhdellä pysäkillä oli kolme äitiä rattaiden kanssa. Kolmas oli jo jättäytynyt syrjempään olettaen, että ei kyytiin sovi. No, bussin kuljettaja oikein kurottautui huutamaan hänelle, että tulee vain kyytiin. Ja sopu sijaa antoi. Parin pysäkin päässä olivat vanhemmat lastenvaunujen kanssa pyrkimässä bussiin. Vaikka pysäkiltä ei ollut muita pyrkimässä bussiin, kuljettaja pysäytti ja kertoi, että on jo kolmet rattaat ja mukaan ei sovi. Ohjasi vielä menemään toisen linjan pysäkille. Tällaista toimintaa sanoisin jo hyväksi asiakaspalveluksi! Ilokseni äiti, jonka kuljettaja kutsui kyytiin, kiitti kuljettajaa. Minua nimittäin aika usein harmittaa, että matkustajilla voi olla aika tiukassa tuo kiitoksen sanominen. Kuljettaja saattaa odottaa jotakin, joka myöhässä juoksee pysäkille, mutta kyytiin täten ehtinyt ei viitsi kiittää. Vanha viisaus, niin metsä vastaa kuin sinne huutaa, pitää monesti, joskaan ei aina, paikkansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti