Olen useamman kerran näissä blogeissani kohkannut vanhusten huonosta kohtelusta. Kerrankin on minulla aihetta ylistää hyväntuntuista vanhusten hoitoa.
Katsoin viime maanantaina televisiosta tulleen Opri ja Oleksi - ohjelman. Nimestä en vielä päässyt jyvälle, mistä on kyse.
Kyse oli ja on Espoossa sijaitsevasta muistisairaiden hoitoon erikoistuneesta hoivakodista, jossa on 16 paikkaa.
Ohjelmassa kuvattiin vanhusten ja hoitajien arkea ja jututettiin joitakin hoitajia.
Jos olisin muistisairas vanhus, niin sinne haluaisin! Sikäli mikäli mitään asiasta enää ymmärtäisin.
Hoitajien ja vanhusten välinen vuorovaikutus oli lämmintä. Vanhuksia puhuteltiin kuin ihmisiä eikä lässytetty tai turhaan holhottu. Hoitajien puheista ja toiminnasta välittyi arvostus vanhoja kohtaan. Opiskelijalle asukkaan aamujumppaa näyttäessään hoitaja totesi, että jos asukas ei halua, sitä ei tehdä.
No joo. Joku saattaa sanoa, että kyllä kai sitä nyt yritetään, kun tiedetään, että se televisiossa näytetään.
En usko tuohon. Jos näin olisi, sanat olisivat olleet kauniita, mutta muu viestintä olisi välittänyt muuta. Sanoillahan meidän on helpointa valehdella. Elekielen saaminen valehteluun mukaan on jo vaikeampaa.
Parhaiten hyvästä kohtelusta todistivat vanhusten katseet ja iloisuus. Tippa tuli linssiin esimerkiksi, kun syöttötilanteessa vanhus katsoi syöttävää hoitajaa hetken silmiin ja sitten hänen kasvojaan valaisi mitä kaunein hymy.
Hoivakodissa ilmeisesti lauletaan myös paljon. Laulun avulla yksikin vanhus saatiin huomaamatta reippaammin liikkumaan. Muistisairaillahan laulujen sanat voivat yllättävän hyvin tulla muistista, vaikka muuta puhetta ei olisi lainkaan. Tämä tuli todistettua tässäkin ohjelmassa. Asukkaan kanssa saatettiin panna myös ohimennen tanssiksi. Aitaakin maalattiin ja korvapuusteja leivottiin.
Kävin netissä katsomassa tietoa tästä hoivakodista. Kuvista näin, että piha on kaunis ja aitojen ympäröimä, mikä mahdollistaa ulkoilun ympäri vuoden.
Yksi haastateltu hoitaja, olisiko ollut peräti paikan johtaja, kertoi, että asukkaat saatetaan myös kuolemaan tässä kodissa. Ei siis terveyskeskusrumbaa, näin ymmärsin.
Talon suvaitsevuudesta ja arvomaailmasta antoi esimerkin tummaihoinen hoitaja, joka sanoi kokevansa, että hänestä oikeasti pidetään hoivakodissa. Sekään ei ole itsestään selvää, ei edes aina valkoihoisille.
Ihanaa, että tällaista hoitoa on! Ja jopa muistisairaille! Tämä antaa uskoa siihen, että tällaisia paikkoja löytyy enemmänkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti