Melkein lähimatkailua Hämeessä

Istun puiston penkille ja alkaa kuulua musiikkia. Vaihdan penkkiä ja taas musiikki alkaa.

Ei, en kuule niin sanotusti ääniä. Kuljen Sibeliuspuistossa Hämeenlinnassa. Viiden puiston penkin alle on laitettu Sibeliuksen Puusarjan musiikkikappaleita: Kuusi, Haapa, Koivu, Yksinäinen honka ja Kun  pihlaja kukkii.

Istuminen tai jopa penkin lähelle meno aktivoi soiton.

Olen lapsellisen innostunut ideasta! Vaihtelen penkkejä ja maistelen musiikin herättämää tunnelmaa. Kyllä välillä kannattaa ottaa oppia vierailta mailta, kuten tässä on tehty. Lehtijuttujen mukaan Helsinkiinkin on suunnitteilla soivia puiston penkkejä. Siitä vaan! Tulen varmasti sinnekin istuskelemaan!

Hämeenlinnan päivän reissu sisälsi Wetterhofia ja siellä muun muassa Sibelius centerin. Kaikkea "Janneen" ja/tai  hänen musiikkiinsa liittyvää on kehitelty. Itse ostin korttien lisäksi sukat. Toivon musiikkia harrastavan Kuopuksen kelpuuttavan ne itselleen.

Oli Hämeen linnaa, verkatehdasta ja taidemuseota,

esimerkiksi. Luulin tietäväni jotakin Martta Wendelinin töistä, mutta erehdyin. Hänhän oli kuvittajan lisäksi ilmeisen taitava taidemaalari: muotokuvia, maisemakuvia, asetelmia. Näistä harvemmin puhutaan hänen yhteydessään. Wendelinin kuvitustöitä on toisinaan moitittu liiallisesta siloisuudesta, särön puuttumisesta. Mitä vikaa siinä on? Kyllä löytyy muita taiteilijoita, jotka kuvaavat synkkyyttä ja elämän nurjaa puolta. Itsellä ainakin silmä lepää hänen korttiensa ja kuvituksiensa katselemisessa. Kaunista ja harmonista! Ristiriidatonta.

Aulangon historia ja maisemat aukesivat ihan uudella tavalla todella taitavan ja osaavan oppaamme , Seppo Saarisen avustuksella. Hän osasi jopa rytmittää selostuksensa niin, että ei tarvinnut kysellä: missä? joko se meni? onko se tuo?

Hattulan Pyhän Ristin kirkko oli viimeinen kohde. Saariselta tipahteli nimiä ja vuosilukuja tuosta vaan, vaikka kuuluukin jo vanhempiin valtiomiehiin. Seurakunnan taholta oli konkreettisesti lämmittävä ratkaisu, että kirkon penkkiin oli tarjolla istuinalustaksi villainen lämmitin. Muuten olisikin ahteri todennäköisesti jäätynyt, kenties penkkiin kiinni. Kirkon seinät ja katto ovat täynnä maalauksia. Oppaan mukaan epäillään maalareiden olleen suomalaisia. Perusteena epäilylle on se, että maalauksessa Aatamin ja Eevan salaisia paikkoja ei ole peitetty perinteisillä viikunan lehdillä, vaan, yllätys yllätys,  saunavihdoilla. Näin näkyi olevan.

Neitsyt Marian patsas Hattulan vanhan kirkon sakastissa.

Lauantaipäivä sujui sutjakkaasti lähes kiven heiton päässä kotoa. Ruokakin oli perinteisesti hyvää ja riittävää. Viineri kahvin kanssa jättisellainen.

Paljon uutta asiaa tuli. En uskalla sanoa, että OPIN paljon uutta. Kokemus kun on opettanut, että pitkäkestoiseen muistiin jää kuitenkin hyvin vähän. Tärkeintä lienee, että oli mukava tunnelma, mukava seura ja innostuneisuutta. Muisto niistä säilyy.

ps. Kirjoittelin viimeksi jalkapallofanien rettelöinnistä Tampereen pelissä. Jos eilisen lehden kuvat pitävät paikkansa, mukana oli ihan äijäikäisiä, ei ainakaan pelkästään nuoria hurjia. Kukkahattutädin sydäntä lämmitti, kun luin, että HIFK, jonka kannattajia rettelöijät olivat, on nopeasti laittanut näille porttikiellon otteluihin. Pahimmat pukarit olivat kuitenkin HIFK:n toimitusjohtajalle tuntemattomia, joita ei peleissä ole näkynyt. Näinköhän siis oli, kuten epäilin, että rähinähakuiset pääsivät soluttautumaan mukaan, muka faneina? Olivat äijiä tai ei, niin kakarat kaipaavat rajoja ja seuraamuksia. Hyvä HIFK!