Vieläkin mieli hyrisee mielihyvästä eilisen kuoroni, Seniorikuoro Suvannon, Kahvikonsertin jälkeen!
Laulumme olivat iki-ihania, tuttuja elokuva- ja musikaalisävelmiä, kuten Edelweiss, Nousee päivä, Vain rakkaus ja mitä niitä nyt olikaan. Niitä lauloi enemmän kuin mielellään!
Ja entäpä yleisö! Tupa oli täynnä ja kova pulina oli ennen ensimmäistäkään laulua. Taitaa olla totta, että kahvi laukaisee kielenkannet. Ja entä ne aplodit! Olkoonkin, että todennäköisesti kuulijat olivat enimmäkseen "omaisia ja muita surevia", kuten yksi kuoronjohtaja on sanonut, niin innokkaita he olivat. Taputukset mennen tullen olivat sitä luokkaa, että olisi voinut kuvitella olevansa suurempikin tähti. Kuoro ja yleisö lauloi yhdessä kaksi laulua ja volyymin voimasta katto taisi hieman nousta koti taivaita.
Konsertissa olleet ystäväni luonnollisesti kehuivat tapahtumaa. Aika vaikea heidän olisi varmaan ollutkin sanoa, että huonoa, huonoa. Tosin yksi näistä ystävistä on niin suorasanainen, että häneltä olisin voinut jotain sen suuntaista odottaakin. Ei moittinut muuta kuin pianistin alussa liian kovaa soittoa. Mikä ihmeellisintä, että kodissani majaileva mies, joka enemmän kuin pitkin hampain lähti kuuntelemaan, antoi myönteistä palautetta.
Siis nautittavaa oli puolin ja toisin.
Esiintymiset ovat meille kuorolaisille vain pieni osa lauluharrastuksesta. Kuorossa laulamiseen liitetään monia positiivisia asioita, niin brittiläisten, ruotsalaisten kuin kotimaistenkin tutkimusten mukaan. Kuorolaulu pidentää ikää ja parantaa elämän laatua. Lauluasento ja hengitys laulettaessa auttavat rentoutumaan. Rauhallinen ja säännöllinen hengitys vaikuttaa sydämen lyöntitiheyteen ja sitä kautta voi lieventää sydänvaivoja. Laulamista verrataan jopa joogaan. Molemmissa hengitysharjoitukset vaikuttavat mielialaan.
Sosiaaliset suhteet kuorolaisten kanssa antavat sosiaalista pääomaa. Nykyistä kuoroa en voi kuin kehua sosiaalisen kanssakäymisenkään osalta, kuoronjohtaja Katja Hariloa unohtamatta. Yhteishenki on todella hyvä, mutta ei niin sisäänlämpiävä, etteikö uusi jäsen pääsisi hyvin mukaan. Tiedän sen kokemuksesta, koska itse tulin mukaan vasta viime syksynä. Luulin jo lopettaneeni kuoroharrastukseni, kunnes vuoden "kuorottaolon" jälkeen hinku päästä laulamaan taas voitti.
Nykyään on kuoroja perustettu myös niin sanotuille laulutaidottomille. Upea homma! Osalla voi olla väärä luulo laulutaidostaan ja joka tapauksessa laulutaitoa voi kehittää. Suotta siis yksi ystäväni eilen valitti, miten mielellään hän haluaisi myös laulaa, mutta kun ei ole lainkaan ääntä.
Kaikkialla, myös muualla kuin kuorossa, jossa lauletaan yhdessä, kyse on yhteishengestä. Tätä olin todistamassa muun muassa Tarton reissullani, jolla auton levittyä tielle yhteislaulu konkretisoi lämmintä yhteishenkeä.
Kohta laitan kuoronuotit kesäksi laatikkoon. Vielä yksi
Terveydeksi! Lauluksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti