Noin viikko sitten näytettiin television MOT-ohjelmassa jälleen armotonta kuvaa vanhusten hoidosta Vantaan kotipalvelussa. Muistihäiriöinen vanhus vietti kolme vuorokautta yksin kotonaan ilman kotihoidon kävijää, vaikka näin piti olla. Salaa oli myös nauhoitettu vanhuksen vuorokautta silloin, kun kotihoitaja kävi sovituilla käynneillä.
Ehkäpä noin sadannen seitsemännen kerran taas väkisin mieleeni tuli ajatus: Ei ole vanhaksi eikä ainakaan avuttomaksi tulemista!
Oli nyt paikka sitten Vantaa tai joku muu, tämä vanhus tai joku toinen, näitähän tapahtuu! Joka muuta väittää, puhuu vasten parempaa tietoa. Toki uskon ja haluan uskoa, että hyvääkin vanhusten hoitoa on. Kotihoidossakin.
Yksikään vanhus ei silti saisi olla huonon hoidon kohteena. Hyvään ammatilliseen toimintaan ei myöskään kuulu kirjoittaa käyntivihkoon toimia, joita ei ole tehnyt. Sitä kutsutaan valehtelemiseksi.
Kuvatussa nauhassa kotipalvelun hoitaja muun muassa moittii vanhusta, kun avanteesta on valunut kakkaa lattialle. Ihan varmaan joo asiakas oli tahallaan antanut pussin falskata. Kaikkihan me niin tykätään olla p-n hajussa ja sen tahrimissa vaatteissa. Hoitaja jättää kakan myös ensimmäisellä käynnillä korjaamatta tuntikausiksi. Hän myös valittelee asiakkaalle väsymystään ja itkeekin!
Siitä, että asiakkaan luo tullaan aamukäynnille vasta joskus ennen yhtätoista ja nukkumaan auttamiskäynnille ehkä joskus iltapäivällä, en jaksa edes mainita. Tämähän nyt jo tiedetään.
Tässäkin tarinassa on kaksi puolta. Toinen puoli on tuo jo edellä kuvaamani vanhuksen huono kohtelu. Toinen on työntekijän tilanne.
Millaiset työolot ja työkunto on hoitajalla, joka valittelee ja itkee asiakkaalle väsymystään? Miten työnantaja pitää omalta osaltaan huolen työntekijöiden jaksamisesta?
Lahtelaisen kotihoitajan päivää ohjelmassa seuratessa ei kateeksi käynyt. Asiakaskäyntejä liukuhihnalta ja jokaisen luona tarkka minuuttiaikataulu. Vaikka parhaansa tekisi, hyvään ei varmasti pysty.
Oma juttunsa on myöskin se, että, kotihoitajan mukaan, asiakkaat maksavat usein osaksi tyhjästä. Asiakkaan luona ei ehditä olla sopimuksessa sovittua aikaa.
En tiedä, mikä mättää. Mutta joku. Ja pahasti.
Paha vaan, että vaikka näitä tositapahtumia tuodaan esiin tämän tästä, mikään ei taida muuttua.
Voisi vaikka tässä ajatella, että" tulis tauti ja tappais" ennen vanhuuden avuttomuutta. Enpä sitä silti toivo. Tykkään niin tästä elämästä, että toivoisin sen jatkuvan elämän arvoisena mahdollisimman pitkään.
On varmaan vain parasta omaksua Eeva Kilven ajatelma:
Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotakin hyvää.
1 kommentti:
maailman ankeus on loputon suo, jonne voi hukkua ja aurinkokin pimenee perjantaina
Lähetä kommentti