keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Vaara vanhuudessa



"Unilääke on vaaraksi vanhalle"
(Mediuutiset 23.5.14)

Näin otsikoitiin lääkäri Juha Puustisen väitöskirjan tulokset. Tulosten mukaan unilääkkeiden ja rauhoittavien pitkäaikainen käyttö vanhuksilla heikentää kognitiivista toimintakykyä, aiheuttaa muun muassa masennusta ja toimintakyvyn heikkenemistä.

Puustisen mielestä tulokset eivät tue unettomuuden hoitoa automaattisesti unilääkkein.

Uskon.

Vanhusten ylilääkitsemisestä, nimenomaan psyyken lääkkeillä, on toki jo pitempään puhuttu. Itsekin tiedän tuttavapiiristä tapauksen, jossa lääkkeiden vähentämisellä saatiin aikaan parempi toimintakyky.

Mutta.

Myöskin unettomuus aiheuttaa masennusta, toimintakyvyn laskua, kognitiivisten taitojen heikentymistä. Lisäksi on vielä lisäriski monelle somaattiselle sairaudelle.

Tässäkin iässä huonosti nukutun yön jälkeen seuraava päivä menee niin sanotusti pelastusarmeijalle. Tiedän.

Joku voi tietysti sanoa, että mitä nyt vanhan enää väliä on.

Sanonpa vain, että elämänlaadulla on väliä joka iässä, vanhanakin. Tai erityisesti vanhana.

Lehtijutussa kerrotaan erään hoitolaitoksen kokeilusta, jossa läkkeiden sijasta unettoman kanssa juteltiin yöllä ja annettiin lämmintä maitoa.

Pelkään pahoin, että  minäkään en onnistu vanhana pääsemään edellä olevan kaltaiseen hoitolaitokseen. Ei riitä hoitajia. Eikä tahtoa.

Antakaa siis minulle vain tarvittaessa unilääkettä. Vaadin sitä. Täytynee kirjoittaa tältä osin hoitotahto.

Onneksi neuropsykiatri Olli Paavilainen on Puustisen kanssa eri linjoilla. (Mediuutiset 6.6.14).Hän lyö rankalla kädellä Puustisen ajatuksia: "ns. akateeminen psykiatria, jolla ei ole vastinetta todellisessa potilastyössä", "Puustisen kokemattomuus". 

Miten lohdullisesti Paavilainen kirjoittaakaan. "Ahdistuneet ja uniongelmaiset tarvitsevat lääkkeensä siinä kuin astmaatikot ja sydänsairaat".  Vaara syntyy hänen mukaansa vain siinä, että lääkäri ei ole perehtynyt psykofarmakologiaan tai että unilääkkeet tarjoillaan laitoksissa  jo klo 19 aikaan.

Lohdullista. Taidan voida nyt rauhassa nukkua yöni. Sikäli mikäli joku tai jotkut asiat eivät valvota.

Ei kommentteja: