Rakkauden lähteillä

"Rakasta ensin sinua" 

Näin on otsikoitu Ulla Ahvenniemen juttu parisuhteesta Kodin Kuvalehdessä (10/14).

Jutussa kerrotaan ihan tärkeää asiaa. Ensin on pidettävä ja arvostettava itseään, että voisi rakastaa toista.

Ihan näin se menee, ajattelen ja tutkimusten perusteella tiedän itsekin.

Kiinnostukseni herätti viiden kohdan lista:

5 tapaa rakastaa itseäsi:

1.  Tee sitä, mistä nautit.

Näin eläkkeellä olevana koen suhteellisen helpoksi tämän säännön noudattamamisen. Tosin en kyllä voi yhtyä entisen luokkatoverini toteamukseen. Hän kertoi eläkkeelle jäätyään päättäneensä tehdä vain hauskoja asioita.

Jäin miettimään, että nauttiiko hän esimerkiksi hammaslääkärillä käynnistä ( minä en!), siivoamisesta (en koe, että se olisi nautinto, mutta siinähän se menee, siivoamisen jälkeen on ainakin hyvä fiilis). Eli minusta on elämässä mahdotonta tehdä AINOASTAAN hauskoja asioita.

Ehkä on jopa hyvä niin. Hankalasta, epämieluisasta asiasta selvittyä on usein hyvä mieli. Ainakin minulla.

2. Kirjoita lista asioista, joissa olet hyvä.

Meikäläiselle helppoa kuin heinänteko! Etenkin olen hyvä hikoilemisessa. Ei tarvitse kuin hiukan kättä heilutella, niin johan hiki helmeilee. Hyvä aineenvaihdunta, luulen.

3. Älä mollaa itseäsi.

No joo. Paha sitä on itseään ruveta kehumaankaan, jos tyhmyyttään tiputtaa kännykän järveen. Tahi unohtaa ostaa hiivan, kun hetimiten on alkamassa leipomaan. Ihan mahdotonta on olla mollaamatta miestä, jos hän sen hiivan unohtaa. Mutta siitähän nyt ei olekaan kyse.

4. Pistä itsesi muun edelle.Mene uimaan tai lue kirjaa, vaikka koti on sekaisin.

Kyllä kirjaa on luettu! Sen voi jokainen todeta, jos kurkkaa meillä a) vaatekaappiin b) vinttiin c) autotalliin. Ja kun kesällä ei kerkiä ja talvella ei tarkene, kuten vanha kansakin jo tiesi.

Vakavasti puhuen. Priorisoinnin on välillä hyvä olla toisenlainen. Asiasta, tilanteesta ja ihmisistä riippuen.

5. Tunne haaveesi ja ala toteuttaa niitä.

Juuri näin. Ellet tunne haaveitasi, kysy mieheltä. Takavuosina olin vuorotteluvapaalla. Mies totesi, että nyt minun pitää toteuttaa unelmiani. Hän ehdotti perheen matkaa Equadoriin ja Galapagos-saarille. Hieno reissu se oli, vaikka unelma taisikin olla miehen ikioma.

Hurjaa hulinaa mittumaarina?

Perinteinen juhannus pitäisi kai mennä niin, että juhlitaan ja hillutaan mökillä, mielellään isolla porukalla.

Mikä ettei niinkin, jos siltä tuntuu.

Mökillä toki olin minäkin, mutta ihan vain tuon pitkäaikaisen poikaystävän kanssa.

Tässä yritin ottaa kaveriselfietä itsestä ja miehestä perunan multauksesta. Pitää ehkä vielä vähän harjoitella

Aatto meni sadetta pidellen, saunoen ja taisinpa tuota yhden siiderin juoda. Tai jos totta puhutaan, puolet siitä heitin mäkeen. Tuntui päässeen maustakin päätellen vanhentumaan mökillä liian kauan seisoskellessaan. Kokkokin jäi polttamatta.

Juhannuspäivänä oli sitten jo äksonia.

Perunapelto oli perattava ja mullattava. On jotenkin meikäläisellä perinteinen juhannushomma. Päiväkin oli säältään vallan sopiva: lämmintä noin 13 astetta, ei sadetta, jopa aurinkoa. Tuohon hommaan vallan passeli. Hiki oli sopivasti, kun vielä haravoin miehen viikatoimia vieruksia. Pulahdus 16-asteiseen veteen tuntui sitten vallan mukavalta.

Mies halsterissa nuotiolla teki aterian ankan rinnasta ja pyytämästään isosta ahvenesta. Siihen vielä nuotiossa kypsennetyt perunat.

Avot! Kyllä siinä mies sai kehuja. Ja syystä!

Oli oikein auvoinen juhannusmieli illan löylyissä vastoessa!
 
Miun vartalolle tuollainen hurja meno sopi hyvin! Tänäkin juhannuksena.

Työ tekijäänsä kiittää.

Eläköön musiikki!

"Juhannus on meillä herttainen..."

Männä viikolla katselin ja kuuntelin telkkarista Studio 55:tä. Enkä edes sattumalta, vaan ihan tarkoituksella. Aihe kiinnosti.

Psykologian tohtori Teppo Särkämö kertoi musiikin vaikutuksista aivoihin. Muistan aikasemminkin lukeneeni tutkimuksesta, jossa musiikin kuuntelu 1-2 tuntia päivässä edisti aivohalvauksesta toipumista. Tutkimuksessa todettiin musiikin saavan aikaan jopa rakenteellisia muutoksia aivoissa.

Vaikuttavaa.

Nämä uudemmat tutkimukset ovat kumonneet vanhan uskomuksen, että vain klassinen musiikki on hyväksi.

Hui hai!

Sitä voi hyvällä omallatunnolla kuunnella vaikka Säkkijärven polkkaa edellyttäen, että se kuulostaa itsestä miellyttävältä ja vaikuttaa vireystilaan.

Kontrolloitujen pitkittäistutkimuksien mukaan alle 7- vuotiaana musiikin harrastaminen ( ymmärsin, että jonkinlaisesta soittamisesta olisi ollut kyse) vaikutti edistäen kaikkea  kehitystä: kognitiivista sekä sosiaalis-emotionaalista. Ja vaikutuksia olisi vielä neljänkymmenen vuoden jälkeen aivoihin. Näin taas muistelen kuulleeni. Toivottavasti muistan oikein.

No, tuonne varhaislapsuuteen ei enää pääse palaamaan. Haluan kuitenkin uskoa, että kouluikäisenä pianon soittaminen ei ole ainakaan haitannut kehitystäni. Kiitos vaan vanhemmat. Pahoittelen, että soittoläksyni olin kyllä välillä laittamattoman huonosti hoitanut.

Ei hätää, vaikka meillä monella on ikää enemmänkin kuin seitsemän vuotta. Särkämön mukaan alle 75-vuotiaana harrastettu musiikki-instrumentin soittaminen ja tanssi vähensivät muistisairautta. Myöskin musiikin tahdissa jumppaaminen aktivoi aivoja.

Särkämö kehottikin ikääntynyttä pitämään mielessä musiikin kuuntelun ja soittamisen.

Ja muista tutkimuksista tiedämme, että kuorolaulu se vasta terveyttä ja ikää pidentää!

Musiikkia siis ikä kaikki!

Tappiot voitoiksi?

Sattuipa sopivasti!

Tulin mökiltä ja luin päivän Aamulehteä.

Kristiina Muhonen otsikoi kolumninsa: Onnenpilleri on pään sisässä.

Jutussa kerrotaan, että onnellisen elämän resepti, tutkijoidenkin mukaan, on kyky kääntää tappiot voitoiksi omassa mielessä. Joiltakin se tapahtuu luontojaan, toiset joutuvat asiaa opettelemaan.

Onnekkaasti minulla on nyt hyvä opettelun paikka.

Perkasin mökillä perunamaata. Saviset saappaat menin järven rantaan pesemään. Hetki vain ja kuului:plups.

Kännykkä putosi työhaalareiden etutaskusta veteen.

Eipä tarvinnut huonoa kännykkää uitella. Oli vasta vajaa pari viikkoa vanha kapine.Voiton puolelle tässä pääsen siinä mielessä, että en ollut vielä ottanut käyttöön moniakaan toimintoja, enkä siirtänyt kaikkia puhelintietoja. Ei tullut turhaa työtä tehtyä, jos ja kun kännykkä on mennyttä kalua. Yritän nyt kuivatella akkua, jos vaikka onni suosisi. Teinhän toki sentään henkilökohtaisen nopeusennätykseni käden koukkausliiikkeessä.

Edellisellä mökkireissulla kivi aiheutti särön tuulilasiin. Siitä lähtenyttä viivaa korjaamolla koetettiin jollakin aineella pysäyttää.

Tällä kotimatkalla viirukin jatkoi iloisesti matkaansa. Siis pääsen uusimaan myös tuulilasin.Uusi tuulilasi on varmasti puhdas ja hyvä, ainakin aluksi.

Ei kahta kolmatta, sanotaan.

Kotipihassa kylmälaukku hajosi kahteen kappaleeseen: sisä ja ulko. Lienee tuolla ollut jo ikää, joskin virkansa on hoitanut. Vanhuuden lepo oli ansaittu.

Mökkeily siis keventää kukkarosi.Näköjään monella tapaa.

Ettei tulisi väärinkäsityksiä, olen ihan samaa mieltä kolumnin kanssa onnenpillerin sijainnista ja ongelmien kohtaamisesta.

Tällä hetkellä vaan nyt ottaa koko lailla pattiin!

Vaara vanhuudessa

"Unilääke on vaaraksi vanhalle"
(Mediuutiset 23.5.14)

Näin otsikoitiin lääkäri Juha Puustisen väitöskirjan tulokset. Tulosten mukaan unilääkkeiden ja rauhoittavien pitkäaikainen käyttö vanhuksilla heikentää kognitiivista toimintakykyä, aiheuttaa muun muassa masennusta ja toimintakyvyn heikkenemistä.

Puustisen mielestä tulokset eivät tue unettomuuden hoitoa automaattisesti unilääkkein.

Uskon.

Vanhusten ylilääkitsemisestä, nimenomaan psyyken lääkkeillä, on toki jo pitempään puhuttu. Itsekin tiedän tuttavapiiristä tapauksen, jossa lääkkeiden vähentämisellä saatiin aikaan parempi toimintakyky.

Mutta.

Myöskin unettomuus aiheuttaa masennusta, toimintakyvyn laskua, kognitiivisten taitojen heikentymistä. Lisäksi on vielä lisäriski monelle somaattiselle sairaudelle.

Tässäkin iässä huonosti nukutun yön jälkeen seuraava päivä menee niin sanotusti pelastusarmeijalle. Tiedän.

Joku voi tietysti sanoa, että mitä nyt vanhan enää väliä on.

Sanonpa vain, että elämänlaadulla on väliä joka iässä, vanhanakin. Tai erityisesti vanhana.

Lehtijutussa kerrotaan erään hoitolaitoksen kokeilusta, jossa läkkeiden sijasta unettoman kanssa juteltiin yöllä ja annettiin lämmintä maitoa.

Pelkään pahoin, että  minäkään en onnistu vanhana pääsemään edellä olevan kaltaiseen hoitolaitokseen. Ei riitä hoitajia. Eikä tahtoa.

Antakaa siis minulle vain tarvittaessa unilääkettä. Vaadin sitä. Täytynee kirjoittaa tältä osin hoitotahto.

Onneksi neuropsykiatri Olli Paavilainen on Puustisen kanssa eri linjoilla. (Mediuutiset 6.6.14).Hän lyö rankalla kädellä Puustisen ajatuksia: "ns. akateeminen psykiatria, jolla ei ole vastinetta todellisessa potilastyössä", "Puustisen kokemattomuus". 

Miten lohdullisesti Paavilainen kirjoittaakaan. "Ahdistuneet ja uniongelmaiset tarvitsevat lääkkeensä siinä kuin astmaatikot ja sydänsairaat".  Vaara syntyy hänen mukaansa vain siinä, että lääkäri ei ole perehtynyt psykofarmakologiaan tai että unilääkkeet tarjoillaan laitoksissa  jo klo 19 aikaan.

Lohdullista. Taidan voida nyt rauhassa nukkua yöni. Sikäli mikäli joku tai jotkut asiat eivät valvota.

Kahvilla Tallinnassa

Vapaaherrattarena olon yksi hyvä puoli on, että voi piipahtaa lyhyelläkin varoitusajalla ihan ulkomailla. Enkä nyt edes tarkoita, että mentäsiin ulkomaille Teiskoon, kuten aikaisemmin. Nyt mennään oikeasti ulkomaille, vallan Tallinnaan.
                                                 
Eikä maksa paljon.    

Toukokuun Helsingin sanomat (17.5) kertoi viidestätoista Tallinnan kiinnostavimmasta kahvilasta ja Kohvik Energia oli yksi niistä.

Kohvik Energia

Hesari mainostaa kahvilaa aikamatkana menneisyyteen, niin sisustuksen kuin tarjottavien suhteen.

Totta on.

Ystäväni suosituksesta olen käynyt kyseisessä kahvilassa useamman kerran.

Kahvilan voileivät tuovat mieleen äidin lapsena tekemät leivät. Konstailematonta tyyliä. Vaihtoehtoja on toki paljon tarjolla, erilaisia piirakoita etenkin. Hesari suosittelee erityisesti testaamaan kaali- tai porkkanapiirakkaa.

Päinvastoin kuin monissa Tallinnan turistien suosimissa kahviloissa olisi täällä hyvä osata myyjien kieltä. Mielestäni pyydän ja luulen saavani kaalipiirakan, mutta haukatessa sisältä paljastuukin nakki. 

Ei taida ihan kaalista käydä. Suolaista syötävää kuitenkin.

Asiakasvessan avainperä.

ps. Kyllä. Kyllä toin myös tuliaisina alkoholituotteita. Ja säästin vähintään puolet Alkon hintoihin verrattuna.Paheksuttu veronkiertäjä siis.

ps.2. Kohta heitän vesilintua tällä koneella. Ei osaa muuta kuin temppuilla. Tämän kirjoituksen julkaisemiseen on mennyt viikon päivät yritystä. Eipä kivaa!

Unelmoi elääksesi!

Arjessa puuhakkaat, osallistuvat, positiivisesti elämään suhtautuvat ja päämäärätietoiset ihmiset elivät pitempään kuin heidän vastakohtansa.                                                                                    

 

Näin kertovat tutkijat kanadalaisen Carletonin yliopiston psykologien Psychological Science       -lehdessä. Tutkimus kesti neljätoista vuotta.Tiedon välitti Mediuutiset (21/2014). 

Aktiiivisuuden ja positiivisuuden yhteydestä pitkäikäisyyteen on toki tietoa saatu jo               aikaisemmissakin tutkimuksissa.

Itselleni uutta oli, että elämää pidensi myös päämäärän ja tavoitteiden olemassaolo työelämän päättymisen jälkeen. Ei väliä sillä, millainen päämäärä on. Tutkijat uskovat tavoitteiden olemassaolon  tuottavan terveellisempiä elintapoja. Kuulostaa ihan loogiselta.

Ajattelen kuitenkin, että jotain merkitystä päämäärän laadullakin voisi olla. Jos päämääränä olisi esimerkiksi täydellisen rikoksen tekeminen,  taitaisi puuttua tuota positiivista asennetta elämään, jolla myös on vaikutusta pitkäikäisyyteen.

   

 Tässä tutkimuksessa vapaehtoistyökin pidensi ikää. Aikaisemmin olen toki lukenut vapaaehtoistyön vaikutuksesta onnellisuuden kokemiseen. Nyt voi siis onnellisena elää pitempään.

Itse sain juuri eilen huomata, miten hyvä mieli tulee pienestäkin toisen pyyteettömästä auttamisesta.

Seisoskelin Citymarketin edessä odottaen miestäni kassalta. Huomasin jonkun miehen työntävän naista pyörätuolissa ulos isojen pakettien kanssa. Hän jätti pyörätuolin sisääntulon luo mennäkseen ensin viemään tavarat autoon.       

Kun olen kerran toisten asioihin sekaantuva kukkahattutäti, käytin tilaisuutta hyväkseni sekaantuakseni tähänkin tapahtumaan. Kysyin pyörätuolissa istuvalta naiselta, voisinko työntää hänet miehen perässä autolle . Sehän sopi. Hämmästynyt mies oli ylitsevuotavan iloinen ja kiitollinen.    

Ja taas oli meillä kaikilla niin hyvä mieli!   

Ja sitä paitsi.

Ellei elinikä näillä keinoin pidentyisikään, elämä on taatusti mukavampaa aktiivisena ja postiviivisena kuin passiivisena ja negatiivisena.

Kokeilkaapa vaikka!