tiistai 18. elokuuta 2015

Kiihkeää rakkautta?


Tulin mökiltä kotona käymään ja selasin vanhoja lehtiä. Jälkijättöisesti näin Iltalehden mainoksen, jossa Dannyn luvataan kertovan kiihkeästä suhteestaan vuosia täyttävään Katri-Helenaan.

Hohhoijaa, sanon minä. Mikä noita vanhoja ukkoja vaivaa, kun niitten pitää kertoilla menneistä miehuussaavutuksistaan? Näin nyt ainakin ymmärsin, että kyse ei ole tuoreesta suhteesta. Mitä siitä nyt sanoisikaan Tommi? Ja sitä paisti, ellen vallan väärin muista, on Danny avautunut asiasta jo joitakin vuosia sitten.

Eipä sillä, ei tuo pussauskopista ulostulo koske ainoastaan varttuneita miehiä. Ihmettelin , kun miesasioistaan vaitonaisena pysynyt Lenita alkoi männä vuosina paljastaa ohi menneitä suhteitaan. Viime talvena telkkarissakin kihersi kuin teinityttö vanhan heilansa Loirin kanssa vanhoista vihjaillen.

Onko kyse siitä, että siitä puhe ,mistä puute, kuten vanha sanonta sanoo? Hieman epäempaattisesti nyt näin arvelen. Vai eikö enää ole kaikki inkkarit kanootissa? Kun nääs en oikein jaksa käsittää, ketä varten näitä vanhoja suhteita täytyy jutuissa lämmitellä. Täysin yli ymmärrykseni meni se leskimies, joka kirjoitti jopa kirjan edesmenneen vaimonsa suhteesta toiseen mieheen ennen avioliittoa. Olihan mies toki kuuluisa.

No joo, kateellinen, mikä kateellinen, voisi joku minusta ajatella. Näinkin tietty voi olla. Kiihkeä rakkaussuhteeni taisi osua kohdalleni, kun olin toisella kymmenellä. Tosin toinen osapuoli ei siitä mitään tiennyt. Minä se vain jaksoin kirjoitella päiväkirjaani: "Rakastan yhä S:ää." Että sellainen suhde!

Totta puhuen on sitä saattanut myöhemminkin joku kiihkeys olla. Mutta niistäpä en aio kertoa. Vannomaan en mene, ettenkö saattaisikin kertoa, jos toinen osapuoli olisi ollut vaikka tuo Danny, Paul Anka tai Kekkonen. Pientä maksua vastaan ainakin.

Vaan kun ei ollut, en puhu, en pukahda!

Ei kommentteja: