Kalevan kirkossa oli eilen illalla Tampere Cappella kamarikuoron esittämä Arvo Pärt`n Passio. Kuoro on uusi, vasta kerran konsertoinut. Se on laulun ammattilaisten kuoro ja saanut siksi kovasti mainosta. Nyt esitystä tehostettiin vielä valoilla. Mukana oli oikein valosuunnittelija.
Meitä seisoi siellä vähän vaille iltayhdeksän monen metrin jono. Ei kirkko täynnä ollut, vaikka paljon väkeä olikin. Kaikki mahduimme hyvin sisään. En tiedä, oliko ovet avattu kovin myöhään vai mistä oli kyse. Sisälle menoa hidasti toki pääsylipun osto, vaikka kolme naista lippuja myikin. Konsertin alku viivästyi noin viisitoista minuuttia, kun kaikki otettiin ensin sisään.
Oliko konsertti jonottamisen arvoinen? Toki. Tosin tässä kävi niin kuin joskus ennenkin. Hyvän mainostamisen ansiosta odotin enemmän, esimerkiksi valaistukselta jotakin koskettavampaa, erikoisempaa. Valotaide koostui nyt pääasiassa violetista valosta seinille, jossa pientä vaihtelua oli, kun tarkkaan katsoi. Kuoro ja solistit lauloivat tosi kauniisti.
Olen pääsiäisen aikaan kuunnellut television taltioiman Bach`n Matteus - passion, joka esitettiin Leipzigin tuomiokirkossa. Tällä paikkaisin sen, että monesti olen ajatellut mennä sitä kirkkoon kuuntelemaan, mutta teoksen pituus on etukäteen väsyttänyt. Nyt katsoin melkein kolmen tunnin passion kahdessa jaksossa.
Pärt`n passiota sitten tahtomattani vertasin Bachin vastaavaan. Pärt hävisi Bachille. Minusta hänen musiikkinsa oli melodialtaan turhan yksitoikkoista minun makuuni. Kesto tosin oli vain noin tunti.
On syytä muistuttaa, että tämä on yksittäinen mielipiteeni. Mies, joka kanssani konserttiin matkasi, oli vahvasti toista mieltä.
Mikä ei sinänsä yllätä. Yleensä meidän mielipiteemme suhtautuvat toisiinsa juuri näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti