"Rakasta ensin sinua"
Näin on otsikoitu Ulla Ahvenniemen juttu parisuhteesta Kodin Kuvalehdessä (10/14).
Jutussa kerrotaan ihan tärkeää asiaa. Ensin on pidettävä ja arvostettava itseään, että voisi rakastaa toista.
Ihan näin se menee, ajattelen ja tutkimusten perusteella tiedän itsekin.
Kiinnostukseni herätti viiden kohdan lista:
5 tapaa rakastaa itseäsi:
1. Tee sitä, mistä nautit.
Näin eläkkeellä olevana koen suhteellisen helpoksi tämän säännön noudattamamisen. Tosin en kyllä voi yhtyä entisen luokkatoverini toteamukseen. Hän kertoi eläkkeelle jäätyään päättäneensä tehdä vain hauskoja asioita.
Jäin miettimään, että nauttiiko hän esimerkiksi hammaslääkärillä käynnistä ( minä en!), siivoamisesta (en koe, että se olisi nautinto, mutta siinähän se menee, siivoamisen jälkeen on ainakin hyvä fiilis). Eli minusta on elämässä mahdotonta tehdä AINOASTAAN hauskoja asioita.
Ehkä on jopa hyvä niin. Hankalasta, epämieluisasta asiasta selvittyä on usein hyvä mieli. Ainakin minulla.
2. Kirjoita lista asioista, joissa olet hyvä.
Meikäläiselle helppoa kuin heinänteko! Etenkin olen hyvä hikoilemisessa. Ei tarvitse kuin hiukan kättä heilutella, niin johan hiki helmeilee. Hyvä aineenvaihdunta, luulen.
3. Älä mollaa itseäsi.
No joo. Paha sitä on itseään ruveta kehumaankaan, jos tyhmyyttään tiputtaa kännykän järveen. Tahi unohtaa ostaa hiivan, kun hetimiten on alkamassa leipomaan. Ihan mahdotonta on olla mollaamatta miestä, jos hän sen hiivan unohtaa. Mutta siitähän nyt ei olekaan kyse.
4. Pistä itsesi muun edelle.Mene uimaan tai lue kirjaa, vaikka koti on sekaisin.
Kyllä kirjaa on luettu! Sen voi jokainen todeta, jos kurkkaa meillä a) vaatekaappiin b) vinttiin c) autotalliin. Ja kun kesällä ei kerkiä ja talvella ei tarkene, kuten vanha kansakin jo tiesi.
Vakavasti puhuen. Priorisoinnin on välillä hyvä olla toisenlainen. Asiasta, tilanteesta ja ihmisistä riippuen.
5. Tunne haaveesi ja ala toteuttaa niitä.
Juuri näin. Ellet tunne haaveitasi, kysy mieheltä. Takavuosina olin vuorotteluvapaalla. Mies totesi, että nyt minun pitää toteuttaa unelmiani. Hän ehdotti perheen matkaa Equadoriin ja Galapagos-saarille. Hieno reissu se oli, vaikka unelma taisikin olla miehen ikioma.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti