Bussiin astuu pysäkiltä vanhempi mieshenkilö hieman hoiperrellen. Jonkinasteisessa humalassa.
Katselen tiiviisti ikkunapaikaltani näkymiä ulos. Ettei tuo nyt vain änkeäisi viereeni.
Hyvä. Ohi meni.
Vähän taaempaa kuulen miehen kysyvän:
"Saako tähän istua?"
"Ole hyvä vain", vastaa nuorenkuuloinen naisääni.
"Uskalsin kysyä, kun katsoit suoraan silmiin."
Mies kysyy naisen nimeä. Vastauksen saatuaan mies kertoo oman nimensä.
Keskustelu jatkuu ihan niinkuin ihmisten kesken on tapana, ystävällisessä hengessä. Mies, humalastaan huolimatta, puhuu asiallisesti.
Tulee ilmi, että mies on 61,5 vuotias ja nainen 30- vuotias.
Pian mies alkaa puhua ryyppyputkestaan ja viinan juonnistaan.
Kun hän alkaa kertoa lapsuuden kovista kokemuksista, kun äiti oli päissään, nainen sanoo:
"Kerro vain, mä kerron sitten."
Tässä kohtaa viimeistään höristäisin uteliaana korviani. Nyt ei tarvitse, puhuvat riittävän lujaa ja vain kaksi penkkiriviä taaempana.
"Munkin äitini oli ja on alkoholisti. Olen silti saanut luotua itselleni hyvän elämän.Se kannattaa. Sullakin on varmasti elämässä hyviäkin asioita".
"Oon mä ollu välillä kaks kuukautta ryyppäämättä".
"Se on hienoa. Ja se ei ole helppoa, mä tiedän.Mutta sun kannattaa yrittää."
Tähän tapaan keskustelu jatkuu, kunnes mies jää pois bussista. Nainen jää myös ennen minua. Ikäistään nuoremman näköinen, reipas ponnaripää.
Jään miettimään keskustelua. Uskon, että mies lähti jatkamaan matkaa hyvillä mielin. Luultavasti myös nainen. Ihan varmasti hän alkoholistin lapsena tiesi, että hänen kannustuksensa ei tätäkään miestä raitista. Hän kuitenkin näki ihmisen humalan takana.
Ulkopuolisena salakuuntelijana minäkin sain hyvän mielen. Että on tuollaisia nuoria naisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti