sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Ihan rosvosakkia!
Ensin ne maksoivat asuntonsa inflaatiolla. Sitten ne pitivät kiinni suojatyöpaikoistaan viimeiseen minuuttiin, vaikka joku nuorempi olisi ehkä hoitanut asiat ajamatta maata hunningolle. Nyt ne pääsevät ensimmäisenä ja viimeisenä sukupolvena täyden uran tuomalle työeläkkeelle. Mitä vielä saisi olla, perkele? Lasten rahat ja asunnot tietenkin. Niiden, joilla itsellään ei eläkkeestä ole toivoakaan.
Näin railaakkasti päästelee Jari-Pekka Vuorela tämän päivän Aamulehden mukaan lehden blogiyhteisössä.
Ihan totta Jari-Pekka, kiva se olisi saada lasten asunnot ja rahat. Ja mitä pikemmin, sen parempi. Ihan tässä on huoli sydämessäni, kun nuorempi tytär vielä opiskelee, eikä rahoista ja taloista ole mitään tietoa. Ehdotankin, että tällaisessa tilanteessa voisi varmuudeksi vapaasti valita jonkun, kenen tahansa talon, jonka haluaa. Tuossa aamupäivällä pyöräillessäni katselin kartanoita jo sillä silmällä.
Ihan rintani ryöhistyi, kun luin, miten suuri vaikutus meikäläiselläkin on ollut Jari-Pekan mielestä maan asioiden hoitoon. Olkoon vaan, että hunningolle olen maan ajanut. Ihan kaikista jaripekoista ei siihen olisi. Siihen tarvitaan jo aika paljon valtaa ja voimaa. Ja sitähän siis meillä vajaatyökykyisellä suojatyöväellä on ollut. Hyvä me! Siitähän se johtuu, kun en minäkään ole ymmärtänyt lähteä ajoissa eläkkeelle, vaan olen kuunnellut kutsua, jonka mukaan töissä pitäisi pysyä mahdollisimman kauan.
Kun me, miljoona eläkeläistä, olemme näin valovoimaisia, ehdotan, että ryöstetään samantein valtion kanssa ja muutetaan porukalla veroparatiisiin!
Että tällaista rosvosakkia! Hellurei ja hellät tunteet!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti