Haikeeta, haikeeta......

 
.......... kun Esikoinen perheineen palaa taas asuinseudulleen Brysseliin. Siltä osin kesä on siis ohi. Uusia vieraita Saksasta tulee huomenna. Toki kuitenkin lapset perheineen ovat ne rakkaimmat vieraat, vaikka kaikkien vierailijoiden käynnit ovat tosi ilahduttavia. Kukapa sitä nyt visiteerailisi ihmisten kanssa, joista ei tykkää. Toivottavasti ainakaan ei.

Hauskoja muistoja tyttären perheen vierailusta jäi kosolti. Yksi parhaista oli Kultapojan kanssa tekemäni yhden yön reissu Hesaan. Jostain yhteisestä reissusta oli suunnitelmaa jo keväällä ja kohteeksi valikoitui Hesa. Silti hetken mietin, jaksanko juuri nyt, kun Esikoinen esitti, että nyt ylihuominen olisi päivä, jolloin heidän ohjelmaansa sopisi hyvin tämä lapsenlapsi-mummeli -reissu. Olin nääs juuri sinä iltana tullut kahden päivän reissulta Oopperajuhlilta. Seuraavana päivänä oli ensin tiedossa siivousta, leivontaa, ruoanlaittoa, kun siskon tytön perhe tuli yli yön reissulle Särkänniemeen. Heidän lähdettyään parin tunnin päästä olisi sitten lähtö Hesaan.

Se olikin sitten tässä kesätapahtumarumbassa ainut hetki, kun hetken mietin, pitäisikö vähän himmailla. Mutta turhaan mietin. Hyvin nukutun yön jälkeen homma pelitti ihan hyvin.

Hesassa meillä olikin sitten meno päällä koko ajan. Suomenlinnassa kierrettiin kaikki luolat ja testattiin tykit istumalla niiden päällä (tai ainakin toinen meistä kiipesi tykeille istumaan). Iltayhdeksältä Kultapojalla oli hillitön pihvin nälkä. Kaksisataa grammaa pihviä meni hyvin alas kyytipoikineen.

Enpä ollut Suomenlinnassa käynyt kuin yli kaksikymmentä vuotta

Neljän sepän patsas.

sitten! Urheilumuseo oli itselleni täysin vieras paikka. Olympiastadionilla olen  joskus muinoin ollut kisoja katsomassa, mutta tornissa en ollut käynyt. Nyt sekin tuli korjattua. Ja valaistuimme silläkin tiedolla, että arkkitehdit tekivät tornin vain maamerkiksi, mitään muuta virkaa sillä ei ole ollut.

Moniin paikkoihin ehdimme ja kävelimmekin kilometritolkulla. Päätimme kävellä, ellei sada. Pisaraakaan ei tullut, vaan säätiedotus ennusti sille viikonlopulle rankkasateita ja jopa myrskyä. Tässä kohtaa en pannut pahakseni meteorologien erehtymistä.

Tällaiselle maalaiselle Hesassa on aina paljon nähtävää ja koettavaa, puhumattakaan Kultapojasta, joka on syntynyt ja kasvanut Brysselissä.

Molemmat annoimmekin  reissulle täyden kympin!

Totesin jo aikoinaan Kuopuksen ollessa pieni, että lapsi voi olla vähintään yhtä hyvä, ellei parempi matkaseura kuin toinen aikuinen. Muistanpa senkin kerran, kun Kuopus oli noin kaksi vuotta ja olimme hänen kanssaan kahdestaan Lontoossa. Päiväunet käytiin aina hotellissa nukkumassa, muuten panin tytön rattaisiin ja menoksi. Tyttö kysyi aina "Mihin me nyt mennään ?". Kun sitten kerroin, kysyin aina: "Sopiiko?" Ja tyttö vastasi kirkkaalla lapsen äänellä aina yhtä varmasti :"Sopii!".

Oi niitä aikoja!