Onnea, Santtu-Matias!

Olinpa eilen synttärikemuissa!

Paikalla oli noin pari tuhatta muutakin. Paikka oli Tamperetalo. Kutsu oli käynyt, joskin mukaan päästäkseen piti kaivaa kukkaroaan. Näinhän se on aina. Ainahan ne synttärikemut maksavat, vieraanakin.

Tampereen Filharmoonikkojen kapellimestari Santtu-Matias Rouvali järjesti konsertin kolmikymppistensä kunniaksi. Tarjolla oli hänen mielimusiikkiaan, tällä kertaa kevyemmältä puolelta. Orkesterina oli Tampere Pops, jota johti ja jossa soitti päivänsankari itsekin. Lisäksi oli yllätyksenä laulajia, jopa klovnipari.

Hauskempia synttäreitä saa hakea! Soitto ja laulanta oli mahtavaa ja erittäin nautittavaa!  Kovan luokan ammattilaisista toki oli kyse. Päivän sankari itse, paitsi johti ja juonsi, soitti välillä viulua, välillä rumpuja, mutta etenkin ksylofonia. Tico-tico- kappaleessa esimerkiksi palikat (tai mitä ne oikeasti lienevätkään) viuhuivat niin vikkelästi, että silmä tuskin ehti mukaan.

Joopa joo. Jo musiikki olisi riittänyt nautittavaan kokemukseen. Mutta toki Santtu toi santtumaisuutensa tähän juhlaan. Se yhdessä musiikin kanssa, teki juhlasta erittäin hauskan ja energisoivan. Santtu tuskin olisi Santtu, ellei höpöttäisi höperöitä välillä. Huippuna oli muutaman soittajan yhdessä klovnien kanssa muodostama ihmispyramidi, jossa Santtu-Matias oli ylimpänä! Kuinka moni kapellimestari saa soittajat yllytetty kesken soiton osallistumaan ihmispyramidiin ja itse menemään mukaan, kysyn vain. Kertonee esimerkiksi erinomaisista keskinäisistä väleistä.

Santtu- Matias ei ota turhan virallisesti ammattirooliaan, vaikka lahjakkuutta sillä alalla oikeasti paljon on, jos asiantuntijoihinkin on uskomista. Joku saattaa jopa ajatella, että pieni määrä enemmän asiallisuutta voisi olla hyväksi. Minulle sitä vastoin sopii oikein hyvin tämä spontaani nuorukainen! Voisin vaikka ruveta faniryhmän jäseneksi (tosin tietääkseni sellaista ryhmää ei ole?). Ilman virallista fanitustakin tai ehkä juuri siksi, käyn lataamassa akkujani konserteissa, musiikista nauttien. Jollakin käsittämättömällä tavalla tämä nuori mies tuo positiivisen energiansa koko saliin, vaikka vain johtaisi, eikä sanoisi sanaakaan.

On käsin kosketeltavaa se myönteisyys ja innostuneisuus, joka yleisöstäkin huokuu, kun vain Santtu tulee saliin. Mehän suorastaan syömme hänen kädestään!

Kun ei vain menisi pilalle kaikesta ihailusta tämä Santtu-poika!

Onnea siis Santtu! Pidä jalat maassa, vaikka pää on pilvissä!

Hei hulinaa!

TÄMÄNKIN MÖKIN TERASSIN PÖYDÄN ÄÄRESSÄ ON SYÖTY JA JUOTU MONENLAISILLA KOKOONPANOILLA.

Hulinaa on ollut!

Enpä muista kesää, jolloin olisi näin paljon sukulaisia ja sukulaisten sukulaisia ja läheisiä visiteeraillut!  

On ollut suomalaista, saksalaista ja ranskalaista. Välillä on ollut käytössä samanaikaisesti useampikin kieli ja porina lähes sallitut melurajat ylittävä. Ihan hiljaista ei ole silloinkaan, jos kymmenkunta ihmistä istuu pöydän ääressä täydennettynä kaksikuukautisella ja nelikuukautisella vauvalla sekä kahdella koiralla ja yhdellä kissalla.

On taatusti tapahtunut sitä pahamaineista kulttuurien sekoittumista. Immoslaiset taitavat olla turhan hellämielisiä. Kyllä sen lisäksi, että ihmisiä muista maista ei tänne huolita asumaan, tulisi pitää huoli, että muunkaanlaista kontaktia ulkomaalaisiin ei tapahdu. Tätä täydennystä kirjoituksiin jään odottelemaan.

Mukavaa meillä kuitenkin  on ollut! Vierasmaalaisista huolimatta tahi ehkä juuri siksi. Vieraat ovat poikkeuksetta tarttuneet tarvittaessa hommiin eli yksin ei ole tarvinnut ruokailuja ynnä muita hoidella. Toki se suunnittelu ja kaupassa käynti on ollut emännällä, etenkin, kun isäntä on paljon työkeikkaillut.

Mökillä tiskaustakin on riittänyt, kun kone ei hoitele hommia. Välillä vaan on tullut kiistaa siitä, kuka saa tiskata ja kuka kuivata. Monikaan kotihomma ei ole itselleni lähtökohtaisesti vastenmielinen, mutta astioiden kuivaaminen ja paikoilleen pano on paljon tylsempää kuin tiskaaminen! Joku vieras on valittanutkin, että annoin jonkun toisen tiskata, mutta en hänen!

Eli hyvin menee, jos taloushommissa sanomista tulee vain siitä, että ei ole saanut niitä tehdä!

Serkkutapaamisenkin järkkäily mökillä tuntui sujuvan keveästi, kun Saksan Sisko teki hommia kanssani. Kukaan ei muuten pese uusia perunoita meillä yhtä puhtaaksi kuin hän! Siskon valmisteluja ei edes haitannut, vaikka kuumuudesta johtuen heitin nakupelleksi. Sanoi, että ei juurikaan ole sitä huomannut. Sekin on paremmin kuin hyvin, kun on osannut serkuikseen valita vähintäänkin yhtä mukavia ihmisiä kuin itse on. Tahi ainakin luulee olevansa.

WIMMA IHMETTELEE MÖKILLÄ: MITÄS NYT TAPAHTUU!

Maanantaina alkaa sitten arki, kun viimeisetkin vieraat lähtevät. Pääsen taas itseäni palvomaan erilaisten harrastusten puitteissa. Uusiakin olen hommannut. Olin ilmoittautunut jopa lauantaisin tapahtuvaan juttuun. Onneksi järki voitti ja peruin sen. Milloin sitä edes mökille pääsisi, jos lauantaitkin olisi varattuja? Sitä paitsi, mielelläni pidän viikossa jonkun päivän, jolloin ei ole etukäteen sovittuja menoja. Sitä vaan meikäläinen välillä liikaa innostuu, kun kaikkea kivaa ja mielenkiintoista on tarjolla liian kanssa.

Syyskuulle on teatterilippujakin jo monta plakkarissa. Ostettava oli, kun halavalla sai, puoleen hintaan. Tuli siis pelkkää säästöä! Niinhän se Vileenin Sulokin osti mitä vain, vaikka huonon hinurin, jos halavalla sai. Luulenpa, että minun teatterini hinurin voittavat!

Kulttuurisyksyni avasin eilen illalla Tamperetalossa Filharmoonikkojen ja Rouvalin seurassa. Ohjelmassa olivat suuret saksalaiset: Mendelssohn ja Beethoven. Sunnuntaille on liput Rouvalin syntymäpäiväkonserttiin.

Sitä odotellessa.

Kiihkeää rakkautta?

Tulin mökiltä kotona käymään ja selasin vanhoja lehtiä. Jälkijättöisesti näin Iltalehden mainoksen, jossa Dannyn luvataan kertovan kiihkeästä suhteestaan vuosia täyttävään Katri-Helenaan.

Hohhoijaa, sanon minä. Mikä noita vanhoja ukkoja vaivaa, kun niitten pitää kertoilla menneistä miehuussaavutuksistaan? Näin nyt ainakin ymmärsin, että kyse ei ole tuoreesta suhteesta. Mitä siitä nyt sanoisikaan Tommi? Ja sitä paisti, ellen vallan väärin muista, on Danny avautunut asiasta jo joitakin vuosia sitten.

Eipä sillä, ei tuo pussauskopista ulostulo koske ainoastaan varttuneita miehiä. Ihmettelin , kun miesasioistaan vaitonaisena pysynyt Lenita alkoi männä vuosina paljastaa ohi menneitä suhteitaan. Viime talvena telkkarissakin kihersi kuin teinityttö vanhan heilansa Loirin kanssa vanhoista vihjaillen.

Onko kyse siitä, että siitä puhe ,mistä puute, kuten vanha sanonta sanoo? Hieman epäempaattisesti nyt näin arvelen. Vai eikö enää ole kaikki inkkarit kanootissa? Kun nääs en oikein jaksa käsittää, ketä varten näitä vanhoja suhteita täytyy jutuissa lämmitellä. Täysin yli ymmärrykseni meni se leskimies, joka kirjoitti jopa kirjan edesmenneen vaimonsa suhteesta toiseen mieheen ennen avioliittoa. Olihan mies toki kuuluisa.

No joo, kateellinen, mikä kateellinen, voisi joku minusta ajatella. Näinkin tietty voi olla. Kiihkeä rakkaussuhteeni taisi osua kohdalleni, kun olin toisella kymmenellä. Tosin toinen osapuoli ei siitä mitään tiennyt. Minä se vain jaksoin kirjoitella päiväkirjaani: "Rakastan yhä S:ää." Että sellainen suhde!

Totta puhuen on sitä saattanut myöhemminkin joku kiihkeys olla. Mutta niistäpä en aio kertoa. Vannomaan en mene, ettenkö saattaisikin kertoa, jos toinen osapuoli olisi ollut vaikka tuo Danny, Paul Anka tai Kekkonen. Pientä maksua vastaan ainakin.

Vaan kun ei ollut, en puhu, en pukahda!

Haikeeta, haikeeta......

 
.......... kun Esikoinen perheineen palaa taas asuinseudulleen Brysseliin. Siltä osin kesä on siis ohi. Uusia vieraita Saksasta tulee huomenna. Toki kuitenkin lapset perheineen ovat ne rakkaimmat vieraat, vaikka kaikkien vierailijoiden käynnit ovat tosi ilahduttavia. Kukapa sitä nyt visiteerailisi ihmisten kanssa, joista ei tykkää. Toivottavasti ainakaan ei.

Hauskoja muistoja tyttären perheen vierailusta jäi kosolti. Yksi parhaista oli Kultapojan kanssa tekemäni yhden yön reissu Hesaan. Jostain yhteisestä reissusta oli suunnitelmaa jo keväällä ja kohteeksi valikoitui Hesa. Silti hetken mietin, jaksanko juuri nyt, kun Esikoinen esitti, että nyt ylihuominen olisi päivä, jolloin heidän ohjelmaansa sopisi hyvin tämä lapsenlapsi-mummeli -reissu. Olin nääs juuri sinä iltana tullut kahden päivän reissulta Oopperajuhlilta. Seuraavana päivänä oli ensin tiedossa siivousta, leivontaa, ruoanlaittoa, kun siskon tytön perhe tuli yli yön reissulle Särkänniemeen. Heidän lähdettyään parin tunnin päästä olisi sitten lähtö Hesaan.

Se olikin sitten tässä kesätapahtumarumbassa ainut hetki, kun hetken mietin, pitäisikö vähän himmailla. Mutta turhaan mietin. Hyvin nukutun yön jälkeen homma pelitti ihan hyvin.

Hesassa meillä olikin sitten meno päällä koko ajan. Suomenlinnassa kierrettiin kaikki luolat ja testattiin tykit istumalla niiden päällä (tai ainakin toinen meistä kiipesi tykeille istumaan). Iltayhdeksältä Kultapojalla oli hillitön pihvin nälkä. Kaksisataa grammaa pihviä meni hyvin alas kyytipoikineen.

Enpä ollut Suomenlinnassa käynyt kuin yli kaksikymmentä vuotta

Neljän sepän patsas.

sitten! Urheilumuseo oli itselleni täysin vieras paikka. Olympiastadionilla olen  joskus muinoin ollut kisoja katsomassa, mutta tornissa en ollut käynyt. Nyt sekin tuli korjattua. Ja valaistuimme silläkin tiedolla, että arkkitehdit tekivät tornin vain maamerkiksi, mitään muuta virkaa sillä ei ole ollut.

Moniin paikkoihin ehdimme ja kävelimmekin kilometritolkulla. Päätimme kävellä, ellei sada. Pisaraakaan ei tullut, vaan säätiedotus ennusti sille viikonlopulle rankkasateita ja jopa myrskyä. Tässä kohtaa en pannut pahakseni meteorologien erehtymistä.

Tällaiselle maalaiselle Hesassa on aina paljon nähtävää ja koettavaa, puhumattakaan Kultapojasta, joka on syntynyt ja kasvanut Brysselissä.

Molemmat annoimmekin  reissulle täyden kympin!

Totesin jo aikoinaan Kuopuksen ollessa pieni, että lapsi voi olla vähintään yhtä hyvä, ellei parempi matkaseura kuin toinen aikuinen. Muistanpa senkin kerran, kun Kuopus oli noin kaksi vuotta ja olimme hänen kanssaan kahdestaan Lontoossa. Päiväunet käytiin aina hotellissa nukkumassa, muuten panin tytön rattaisiin ja menoksi. Tyttö kysyi aina "Mihin me nyt mennään ?". Kun sitten kerroin, kysyin aina: "Sopiiko?" Ja tyttö vastasi kirkkaalla lapsen äänellä aina yhtä varmasti :"Sopii!".

Oi niitä aikoja!

Kun on elämä

Kun on elämä, ei ehdi notkua netissä edes blogia kirjoittamassa! No, kuka ehtii, kuka ei. Minä näköjään en.

Kesä on ollut touhukas ja samanlaisena näyttää jatkuvan. Vieraita tulee, on, ja menee. Toisia tulee, on, ja menee. Välillä olen polkaissut mökille tai Savonlinnaan oopperaan tai elokuviin tai johonkin muuhun häppeninkiin.


Kuopuksen ja Kultatytön yhteinen sormiväritaideteos.



Eilen illalla tulin mökiltä. Uskaltauduin monen vuoden pidättäytymisen jälkeen marjametsäänkin siskon tytön ja tämän saksalaisen kumppanin kanssa. Pidättäytyminen on johtunut käärmefobiastani. Miehen mukaan olenkin varsinainen käärmemagneetti: yleensä joka kerta metsässä kyy minulle näyttäytyy. Yksi syksy kaikista tömistyksistäni huolimatta boan kokoinen kyy luikerteli ihan edestäni.

Ja tämä tarina on tosi. Siihen metsään en enää jalallani astu!

Ihme ja kumma. Tällä viikolla sain poimia melkein sangollisen mustikoita ilman häiriöitä! Täst mie tykkään!

Esikoinen lähti Brysseliin tänään. Vävy lasten ja Armi-koiran kanssa tulee huomenna käymään ja syömään. Suuntaavat sitten laittamaan venettä talvitelakalle ja autolla Brysseliin. Maanantaina on muutaman ystävän kanssa perinteiset Litukkabileet, siis Litukan siirtolapuutarhamökillä.

Tänä päivänä olen leiponut yhtä ja toista. Täytyy varautua ensi viikolla tuleviin saksalaisiin vieraisiin. Ensi viikonloppuna saattaa mökille tulla myös Kuopus avokkinsa ja tämän Ranskasta vierailulla olevan äidin kanssa.

Että näin se kesä menee. On jo lopuillaan. Joidenkin ajanlaskun mukaan tosin kesä alkoi vasta viime viikolla. Kun nääs tuli lämpimämpää. Näin totesi esimerkiksi Teatterikesän avajaisissa viime tiistaina valtiovallan edustaja.

Erikoisin Teatterikesän avajaisiin osallistuja.

Olen aina luullut, että vuodenajat menevät kalenterin mukaan. En ole myöskään kuullut, että jossakin on luvattu, että näillä leveysasteilla kesällä on aina helteistä.

En suostu marisemaan huonosta kesäsäästä! Etenkään, kun minun kokemukseni mukaan se ei ole kesän viettoani haitannut. Tilanne olisi toki eri, jos lempipuuhaani kesäisin olisi auringossa makaaminen. Näin ei ole. Jo noin  45 vuotta sitten sain auringon otosta opetuksen: auringon pistoksen. Ei ollut kiva lojua kuumeessa pari viikkoa petin pohjalla.

Näin Vapaana Kansalaisena on näitä lomapäiviäkin huomattavasti enemmän kuin Työn Raskaan Raatajilla. Tässä ei joku sadepäivä haittaa siksikään. Enkä niistä ehdi lukua pitämään.

Näillä sitä paitsi on mentävä!

Miksi pilaisin kesäpäiviäni, edes sadesellaisia, tyytymättömällä jurnuttamisella?