Olipa vaikuttava kokemus!

KUVA ON TAMPEREEN TEATTERIN ESITTEESTÄ

Tämä vaikuttava kokemus tapahtui Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä eilen illalla kello 19-21.50.

Kappale oli Mark Haddonin ja Simon Stephensin näytelmä Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Päähenkilönä oli aspergeroireyhtymän omaava nuori, Christopher. Tapahtumat pyörivät siis hänen ympärillään, mutta keskeisiä henkilöitä olivat perheenjäsenet.

Esityksen loputtua täytyi sanoa, kuten toistuvasti todettiin Vain elämää telkkariohjelmassa: Huh huh! Mikä veto!

Jyrki Mänttäri teki oikeasti "mykistävän hienon pääroolin", kuten teatteriesitteessä kirjoitettiin. Hän oli osannut uida mahtavasti aspergernuoren liiveihin. Mietimme ystäväni kanssa, miten kauan mahtaa kestää näytöksen jälkeen, ennen kuin hän pääsee roolista irti. Niin intensiivistä työskentely oli. Hän oli kaiken aikaa myös näyttämöllä eikä todellakaan minkään sivusta seurailijan roolissa.

Jossakin lehtijutussa näytelmästä kerrottiin, että se ei niinkään kerro nimenomaan aspergernuoresta, vaan yleensä erilaisuudesta ja siihen suhtautumisesta. 

Teatteriseuralaisellani on psyykkisesti sairas tytär. Hän totesikin, että tunnisti tapahtumia ja reaktioita. Näytelmässä tuotiin esiin, paitsi oivaltavasti aspergeroireita, myös vanhempien suhtautumista. Kaikesta rakkaudesta huolimatta vanhempi pimahtaa enemmän tai vähemmän välillä ja joutuu pyytelemään ja anelemaan anteeksi. Eipä ole ihme. Niin sanottujen tavallistenkin lasten ja nuorten kanssa päre on välillä sytytysherkkä. Erityislasten ja - nuorten kanssa pärähtämispaikkoja tarjoutuu paljon useammin.

Kaikissa teatteriesityksissä on joku sanoma, motivoi entinen työtoverini miestään teatteriin. Draamakurssilla opin, että silloin puhutaan hienommin premissistä.

Mikä oli siis tämän kappaleen sanoma, premissi?

Varmaan yksi oli tuo edellä puhuttu: inhimillisenä ihmisenä kukaan ei pysty aina toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ole siis armollinen itsellesi. Erityisesti erityisnuori venyttää sietokykyä, vaikka miten rakas olisi.

Toinen sanoma voisi olla se, että jokaisella erityisnuorellakin on vahvuutensa, joita kannattaa vahvistaa ja kiitellä. Itsetunnon kehittäminen on tärkeää.

Näytöksen vaikuttavuudesta kertoi, että täyden salillisen intensiivisen keskittymisen voi melkein aistia. Valtaisista aplodeista puhumattakaan. Seuralaiseni pelkäsi maskaroidensa leviävän mustaksi vanaksi poskille. Minä en moista pelännyt, kun alaripseni olivat luomutilassa. Kyynelet saivat valua.