Onnessa on isot erot.
Turvallisuuden tunne herätti tyytyväisyyttä. Tärkeä onnellisuutta lisäävä tekijä oli rakkaus ja rakastetuksi tuleminen, läheiset ihmiset siis. Merkityksellistä oli kuuluminen johonkin ryhmään. Tunne siitä, että on osa jostakin ryhmästä. Tyytymättömille oli tyypillistä yksinäisyys, masentuneisuus sekä epäonnistumisen tunteet.
Ei mitään uutta auringon alla. Näitä asioita aikaisemmatkin onnellisuustutkimukset ovat tuoneet esiin. Muistan lukeneeni siitäkin, että jos ihminen kuolinvuoteellaan jotain katuu, se usein liittyy siihen, että ei ole tarpeeksi antanut aikaa läheisilleen. Siinä vaiheessa maineella ja rahalla ei nähdä enää merkitystä.
Tutkimuksen tekijä Sakari Kainulainen peräänkuuluttaa yhteiskuntaa tekemään ihmisille hyvän elämän. Ihmissuhteiden ja yhteisöllisyyden vaalimisen ei hänestä pitäisi jäädä vain yksilöiden varaan.
No joo, miksi ei näinkin. Rakenteilla, esimerkiksi asuntojen rakentamispolitiikalla, voitaneen vaikuttaa yhteisöllisyyteen. Itse kuitenkin kääntäisin katseen ennemminkin jokaiseen yksilöön. Ihmissuhteita ei voi kukaan toiselle luoda. Kyllä jokaisen on itse mentävä ihmisten pariin ja otettava kontaktia. No, nykyään se saattaa merkitä nettiinkin menoa. Toki sieltäkin moni on löytänyt ystäviä, jopa puolison. Itse kukin voi myös huomioida ympäristössään hänet, jonka arvelee kaipaavan seuraa.
Asiat voivat olla yksinkertaisia. Tai sitten ei.
Tutkimus koski 20-64 vuotiaita eli työikäisiä. Pääsääntöisesti heillä lienee mahdollisuus hakeutua ihmisten pariin. Tilanne on jo toinen vanhemmissa ikäluokissa. Erilaiset sairaudet, liikunnan ja aistien vajavuudet voivat heikentää aktiivisuutta sosiaalisissa suhteissa. Siksi yksinäisyyden tunteet ovat monille tuttuja. Vapaaehtoistyöllä pyritään lisäämään tarvittaessa heidän ihmissuhteitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti