Yksinäisyyttä kokee keskuudessamme yli 300.000 eläkeikäistä. Siis lähes joka kolmas.
Tähän tietoon törmäsin taas eilen yhteiskuntatieteiden tohtori Riikka Kivimäen luennolla.
Ihminen voi olla yksin eikä silti koe itseään yksinäiseksi. Toisaalta ihmisellä voi olla paljonkin ihmissuhteita ja hän saattaa silti kokea yksinäisyyttä. Silloin ihmissuhteet eivät anna tunteenomaista tyydytystä.
Ikääntyneellä aistitoimintojen heikkeneminen ja/tai muistiongelmat saattavat vähentää kanssakäymistä muiden kanssa. Elävässä elämässä olen huomannut, että ihminen itse voi tällöin vältellä toisia ihmisiä. Myös toiset ihmiset voivat vähentää tai vallan lopettaa yhteydenotot. Sinänsä ymmärrettävää ja inhimillistä. Kanssakäyminen voi tuntua kiusalliselta, jos esimerkiksi muistihäiriöisen ajatuksen juoksussa ei pysy mukana. Siltikin, tilanne on surullinen ja asianosaista loukkaava. Jos koskaan, aisti- tai muistihäiriöistä kärsivä ihminen tarvitsisi ihmisten tukea. Vajavaisenakin - ja etenkin silloin.
Tutkitusti ikääntyneen yksinäisyyden tunne on yhteydessä huonoon terveydentilaan, paljoon vapaa-aikaan ja tyytymättömyyteen elämään. Miten päin nämä sitten mahtavatkaan kytkeytyä toisiinsa? Huono terveydentila voi aiheuttaa, että ihminen ei pysty/jaksa hakeutua toisten seuraan. Toisaalta tutkimuksista tiedetään, että yksinäisyys voi heikentää terveyttä ja jopa lisätä kuolleisuutta. Tyytymätön ihminen voi karkottaa ihmisiä. Ja toisaalta, ihminen voi yksinäisyytensä takia olla tyytymätön elämään.
Ikääntyneen hyvinvoinnille on tärkeää, että hänellä on tarkoituksellisuuden tunne, mielekästä tekemistä ja harrastuksia.
Joku viisas on väittänyt, että ihmisen ikääntymistapa on ennustettavissa jo keski-iässä. Minusta tässä on vinhaa perää. Jos elämme virkeää, sosiaalista elämää kunnostamme huolta pitäen nuorenpana, eläkkeellä tätä elämää on helpompi jatkaa. Ei pidä myöskään laittaa kaikkia munia samaan koppaan. Jos työiässä kaiken aikansa ja energiansa laittaa työhön, jää tyhjän päälle, kun työ on jätettävä. Kaapeista kannattaa kaivaa kaikki luurangot ja käsitellä ne jo ennen vanhenemista. Muuten luurangot voivat ruveta ikävästi kolistelemaan vanhemmiten. Voimia ja kykyjä niiden karkottamiseen ei ehkä enää ole.
Jäin miettimään Kivimäen näkemystä, että eläkeläisen täpötäysi kalenteri voi olla keino täyttää yksinäisyyden kokemusta. Olen enemmänkin ajatellut niin, että ihminen silloin yrittää pönkittää itsetuntoaan. Toisaalta, täten hän voi hakea tarkoituksellisuuden tunnetta elämäänsä. Ja ilman sitä hän saattaisi kokea yksinäisyyttä. Olikos tämä nyt jotenkin monimutkaista? Vai tuliko tehtyä kehäpäätelmä?
Vanhustyön keskusliitto koettaa vähentää yksinäisyyden tunnetta ympäri maan perustetuilla ohjatuilla ystäväpiireillä. Yllätyksekseni netissä huomasin, että Tampereellakin niitä toimii useampi. Koskaan en ole missään lehtijutussa törmännyt tähän tietoon. Muistan joskus lukeneeni tutkimuksen, jossa yksinäisten viikottainen ryhmä vaikutti jopa vanhusten lääkäripalveluiden tarpeeseen.
Yksinäisyys ei ole vain ikääntyneiden kokemus. Kaiken ikäisissä on yksinäisiä.
Älä siis kulje ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti