Ihminen ihmiselle

Bussiin astuu pysäkiltä vanhempi mieshenkilö hieman hoiperrellen. Jonkinasteisessa humalassa.

Katselen tiiviisti ikkunapaikaltani näkymiä ulos. Ettei tuo nyt vain änkeäisi viereeni.

Hyvä. Ohi meni.

Vähän taaempaa kuulen miehen kysyvän:
 "Saako tähän istua?"
"Ole hyvä vain", vastaa nuorenkuuloinen naisääni.
"Uskalsin kysyä, kun katsoit suoraan silmiin."

Mies kysyy naisen nimeä. Vastauksen saatuaan mies kertoo oman nimensä.
Keskustelu jatkuu ihan niinkuin ihmisten kesken on tapana, ystävällisessä hengessä. Mies, humalastaan huolimatta, puhuu asiallisesti.

Tulee ilmi, että mies on 61,5 vuotias ja nainen 30- vuotias.

Pian mies alkaa puhua ryyppyputkestaan ja viinan juonnistaan.
Kun hän alkaa kertoa lapsuuden kovista kokemuksista, kun äiti oli päissään, nainen sanoo:
"Kerro vain, mä kerron sitten."

Tässä kohtaa viimeistään höristäisin uteliaana korviani. Nyt ei  tarvitse, puhuvat riittävän lujaa ja vain kaksi penkkiriviä taaempana.

"Munkin äitini oli ja on alkoholisti. Olen silti saanut luotua itselleni hyvän elämän.Se kannattaa. Sullakin on varmasti elämässä hyviäkin asioita".
"Oon mä ollu välillä kaks kuukautta ryyppäämättä".
"Se on hienoa. Ja se ei ole helppoa, mä tiedän.Mutta sun kannattaa yrittää."

Tähän tapaan keskustelu jatkuu, kunnes mies jää pois bussista. Nainen jää myös ennen minua. Ikäistään nuoremman näköinen, reipas ponnaripää.

Jään miettimään keskustelua. Uskon, että mies lähti jatkamaan matkaa hyvillä mielin. Luultavasti myös nainen. Ihan varmasti hän alkoholistin lapsena tiesi, että hänen kannustuksensa ei tätäkään miestä raitista. Hän kuitenkin näki ihmisen humalan takana.

Ulkopuolisena salakuuntelijana minäkin sain hyvän mielen. Että on tuollaisia nuoria naisia!

Arvokkaat aivomme

Aivoverenkiertohäiriöt vähentyisivät kahdeksankymmentä prosenttia, jos ihmiset huolehtisivat liikunnastaan, terveellisestä ruokavaliosta ja verenpaine sekä kolesterolit olisivat normaalilukemissa.

Näin totesi  TAYS:n neurologian erikoislääkäri Mika Koskinen yleisöluennolla, jonka nimenä oli Korvaamaton kovalevy. Siinä sitä sai rautaisannoksen tietoa tunnissa aivoterveydestä ja aivoverenkiertohäiriöistä.

Näköjään noihin terveellisiin  elämäntapoihin törmää lähes säännönmukaisesti sairauksien ehkäisystä puhuttaessa. Tupakointi on joka viidennen tapauksen taustalla. Nautintoaine, joka saa paljon pahaa aikaan elimistössä. Sitä vastoin toinen nautintoaine, alkoholi, tuotiin täälläkin  esiin myönteisessä mielessä . Joidenkin tutkimusten mukaan korkeintaan kaksi ravintola-annosta päivässä pienentää aivoinfarktin vaaraa. Samasta kahdesta annoksesta se puhui gerontologi Hervonenkin, josta kirjoitin aikaisemmassa kirjoituksessa. Edelleenkään en kuitenkaan ymmärrä, miten yli 65- vuotias pysyy riskirajoissa, seitsemän annosta viikossa, jos ottaa joka päivä kaksi annosta. Muinaisilla laskennon tunneilla ei tällaista matematiikkaa opetettu.

Itselleni yllättävää oli  tieto, että huumeet ovat yksi aivoverenkiertohäiriöiden riskitekijä. Se taas ei yllättänyt, että huumeet ovat sairastumisen taustalla lisääntyneet.

Elimistön rappeutumisesta johtuen yli 60-vuotias ei enää ilman tunnustelua tunnista pulssissa tapahtuvia muutoksia, esimerkiksi eteisvärinää. Olen ihmetellytkin mainoksia: Tunne pulssisi, jossa kehotetaan opettelemaan ranteelta tai kaulasta sydämen syke. Nyt en enää ihmettele. Sitä vastoin ihmettelen, että jo tuossa iässä elimistö on niin rapautunut.

Luentosali oli täynnä lisätuoleja myöten. Väki oli pääasiassa ikääntynyttä. Mikä vahinko. Tietoa tarvitsisivat nuoremmatkin. Aivoverenkiertohäiriöesiintyvyydessä suurin piikki on 70-vuotiailla, MUTTA merkittävä määrä sairastuneista on työikäisiä. Se nyt vaan tahtoo olla niin, että tällaiset asiat eivät taida pahemmin kiinnostaa nuorempia. Enpä itsekään muista moisilla luennoilla vuosikymmeniä sitten vapaa-ajalla käyneeni. Onkohan niin, että vanhuus ja viisaus kulkevat käsi kädessä? Voi olla, että kyse ei ole viisaudesta vaan kuoleman pelosta.

Hyvä on siis pyrkiä alussa mainittuihin hyviin elämäntapoihin. Kun kuitenkin tämä elämä on rajallinen, lienee hyvä myös muistaa muinaisen roomalaisen filosofi Senecan ajatus:

Ala heti elää ja pidä jokaista uutta päivää uutena elämänä.

Vanhuus testissä

Etsintäkuulutettu auton avain Lisää kuvateksti

Selasin viime viikolla netissä Iltalehteä.
Sieltä löysin jutun: Näistä merkeistä tiedät tulleesi vanhaksi.
Ei kun testaamaan omaa vanhuusastetta.


1. JÄYKKYYS - matalista sohvista ja sängystä nouseminen ei enää tapahdu lennosta, vaan tunnet jäykkyyttä raajoissa.

Ihmeassosiaatio:nouseminen ja lento. Onkohan menneet sängyt ja koneet sekaisin? Ehkäpä lähimpänä kiitonousua olen silloin, kun kuulen Wimma-koiran kakovan oksennusta eteisen matolle.Siltä osin lienee pysynyt samana koko koiran iän ajan eli kohta viisitoista vuotta.
Vastaukseni: riippuu tilanteesta.

2. HUOKAILU huomaamattaan,  kun joutuu kumartelemaan tai kyykistelemään pudonneita tavaroita nostaessa.
Kun sen sanotaan tapahtuvan huomaamattaan, en olisi sitä siis voinut havaita. Teinkin koekumarruksen ja kyykistelyn: ei huokailua.
Vastaukseni siis: en huokaile

3. HIUSTENLÄHTÖ - harjaan jää yhä enemmän hiuksia.
Vastaukseni: harjaan ei jää hiuksia. Päässä niitä ei kyllä enää ole kohta yhtään. Mihin lie häviävät. Mystistä.

4. KARVOITUS LISÄÄNTYY- kulmakarvoja joutuu huoltamaan säännöllisesti ja leuanaluskarvoitusta pitää vahtia.
Vastaukseni : ollakseni kunnon nainen, kulmakarvoja olisi pitänyt aina huoltaa säännöllisesti. Näin vaan nyt ei aina ole sattunut käymään. Leuanalusta enemmän vahdin monta muuta asiaa, kuten esimerkiksi perunoiden kiehumista.

5. VAIVOISTA PUHUMINEN  ja toisten vaivojen kuuntelu
Vastaukseni: Itsestä puhuminen on aina niin mukavaa! Vielä mieluummin kuuntelen toista samanikäistä, jolla on enemmän vaivoja. Ai ai pojat, mutta siinä itse nuortuu ainakin kymmenen vuotta!

6. UNOHTELU
Vastaukseni: kyllä, unohdeltu on - ja tullaan unohtamaan. Noin puoli vuotta sitten unohdin, mihin hyvään talteen olin pannut autoni avaimen. Siellä on yhä !Kotona avaimen kuitenkin täytyy olla. Kukaan ei ole kertonut, että olisin tullut kotiin autoa kantaen, työntäen tai vetäen.  Nyt pidän vara-avainta kuin kallista aarretta. Uusi avain maksaisi pari sataa euroa.
Toisaalta, noin kahteenkymmeneen vuoteen en ole enää unohtanut käsilaukkuani Lahden Mariankadulle, siis ihan maahan kadulle. En ole sitä unohtanut Tampereenkaan Marian kadulle.
Lähes parikymmentä vuotta on siitäkin, kun unohdin mihin olin laittanut kirjekuoren ,jossa oli 10.000 riihikuivaa rahaa, Suomen markkoja. Sen jälkeen en ole edes eurokirjekuoria hukannut.Molemmat löytyivät. Rahat tosin vasta usean kuukauden kuluttua.Kaikki, mikä ei ole mennyt hukkaan, löytyy. Avaimetkin, toivottavasti.

7. SELKÄKIVUT - alat vältellä tietoisesti painavien asioiden nostelua peläten selkäsi puolesta. Vastaukseni: Monia asioita saatan pelätä, mutta tämä ei ole tullut mieleenikään. Selkäkin on paljon harvemmin kipeä kuin vuosikymmeniä sitten. Painavaa taakkaa en nosta, jos en jaksa, ja se siinä.


Jos nyt itse saan arvioida tulosta, niin ihan ikivanha ehkä en vielä ole. Testi on nyt kyllä enemmän leikkimielinen, vaikka osaksi asiaakin pitää sisällään. Unohtelun perusteella olen ollut vanha jo ainakin parikymmentä vuotta, enkä edes kertonut siitä, kun  yritin omia naapurin koiraa unohtaen , että oma koira on sisällä. Voi tietysti olla niinkin, että tältä olis olen nuortunut.

Yhdysvaltalainen  koomikko ja näyttelijä George Burns, joka eli satavuotiaaksi, on sanonut: On aivan naurettavaa jäädä eläkkeelle kuusikymmentäviisivuotiaana. Siinä iässä minulla oli vielä finnejä.
Tuossapa yksi uusi ikätesti, finnit . Vanhuuskin asettuu ihan uusille vuosiluvuille itse kullakin.

"Yksinäisyys on polttava ulkopuolisuuden ja tyhjyyden tunne!"

 

Yksinäisyyttä kokee keskuudessamme yli 300.000 eläkeikäistä. Siis lähes joka kolmas.

Tähän tietoon törmäsin taas eilen yhteiskuntatieteiden tohtori Riikka Kivimäen luennolla. 

Ihminen voi olla yksin eikä silti koe itseään yksinäiseksi. Toisaalta ihmisellä voi olla paljonkin ihmissuhteita ja hän saattaa silti kokea yksinäisyyttä. Silloin ihmissuhteet eivät anna  tunteenomaista tyydytystä.

Ikääntyneellä aistitoimintojen heikkeneminen ja/tai muistiongelmat saattavat vähentää kanssakäymistä muiden kanssa. Elävässä elämässä olen huomannut, että ihminen itse voi tällöin vältellä toisia ihmisiä. Myös toiset ihmiset voivat vähentää tai vallan lopettaa yhteydenotot. Sinänsä ymmärrettävää ja inhimillistä. Kanssakäyminen voi tuntua kiusalliselta, jos esimerkiksi muistihäiriöisen ajatuksen juoksussa ei pysy mukana. Siltikin, tilanne on surullinen ja asianosaista loukkaava. Jos koskaan, aisti- tai muistihäiriöistä kärsivä ihminen tarvitsisi ihmisten tukea. Vajavaisenakin - ja etenkin silloin.

Tutkitusti ikääntyneen yksinäisyyden tunne on yhteydessä huonoon terveydentilaan, paljoon vapaa-aikaan ja tyytymättömyyteen elämään. Miten päin nämä sitten mahtavatkaan kytkeytyä toisiinsa? Huono terveydentila voi aiheuttaa, että ihminen ei pysty/jaksa hakeutua toisten seuraan. Toisaalta tutkimuksista tiedetään, että yksinäisyys voi heikentää terveyttä ja jopa lisätä kuolleisuutta. Tyytymätön ihminen voi karkottaa ihmisiä. Ja toisaalta, ihminen voi yksinäisyytensä takia olla tyytymätön elämään.

Ikääntyneen hyvinvoinnille on tärkeää, että hänellä on  tarkoituksellisuuden tunne, mielekästä tekemistä ja harrastuksia.

Joku viisas on väittänyt, että ihmisen ikääntymistapa on ennustettavissa jo keski-iässä. Minusta tässä on vinhaa perää. Jos elämme virkeää, sosiaalista elämää kunnostamme huolta pitäen nuorenpana, eläkkeellä tätä elämää on helpompi jatkaa. Ei pidä myöskään laittaa kaikkia munia samaan koppaan. Jos työiässä kaiken aikansa ja energiansa laittaa työhön, jää tyhjän päälle, kun työ on jätettävä. Kaapeista kannattaa kaivaa kaikki luurangot ja käsitellä ne jo ennen vanhenemista. Muuten luurangot voivat ruveta ikävästi kolistelemaan vanhemmiten. Voimia ja kykyjä niiden karkottamiseen ei ehkä enää ole.

Jäin miettimään Kivimäen näkemystä, että eläkeläisen täpötäysi kalenteri voi olla keino täyttää yksinäisyyden kokemusta. Olen enemmänkin ajatellut niin, että ihminen silloin yrittää pönkittää itsetuntoaan. Toisaalta, täten hän voi hakea tarkoituksellisuuden tunnetta elämäänsä. Ja ilman sitä hän saattaisi kokea yksinäisyyttä. Olikos tämä nyt jotenkin monimutkaista? Vai tuliko tehtyä kehäpäätelmä?

Ihan rosvosakkia!

Ensin ne maksoivat asuntonsa inflaatiolla. Sitten ne pitivät kiinni suojatyöpaikoistaan viimeiseen minuuttiin, vaikka joku nuorempi olisi ehkä hoitanut asiat ajamatta maata hunningolle. Nyt ne pääsevät ensimmäisenä ja viimeisenä sukupolvena täyden uran tuomalle työeläkkeelle. Mitä vielä saisi olla, perkele? Lasten rahat ja asunnot tietenkin. Niiden, joilla itsellään ei eläkkeestä ole toivoakaan.

Näin railaakkasti päästelee Jari-Pekka Vuorela tämän päivän Aamulehden mukaan lehden blogiyhteisössä.

Ihan totta Jari-Pekka, kiva se olisi saada lasten asunnot ja rahat. Ja mitä pikemmin, sen parempi. Ihan tässä on huoli sydämessäni, kun nuorempi tytär vielä opiskelee, eikä rahoista ja taloista ole mitään tietoa. Ehdotankin, että tällaisessa tilanteessa voisi varmuudeksi vapaasti valita jonkun, kenen tahansa talon, jonka haluaa. Tuossa aamupäivällä pyöräillessäni katselin kartanoita jo sillä silmällä.

Ihan rintani ryöhistyi, kun luin, miten suuri vaikutus meikäläiselläkin on ollut Jari-Pekan mielestä maan asioiden hoitoon.  Olkoon vaan, että hunningolle olen maan ajanut. Ihan kaikista jaripekoista ei siihen olisi. Siihen tarvitaan jo aika paljon valtaa ja voimaa. Ja sitähän siis meillä vajaatyökykyisellä suojatyöväellä on ollut. Hyvä me! Siitähän se johtuu, kun en minäkään ole ymmärtänyt lähteä ajoissa eläkkeelle, vaan olen kuunnellut kutsua, jonka mukaan töissä pitäisi pysyä mahdollisimman kauan.

Kun me, miljoona eläkeläistä, olemme näin valovoimaisia, ehdotan, että ryöstetään samantein valtion kanssa ja muutetaan porukalla veroparatiisiin!

Että tällaista rosvosakkia! Hellurei ja hellät tunteet!

Talvilomailua ilman talvea!

Kultatyttö kummitätinsä, Kuopuksen kanssa lumileikeissä!

Lunta siis oli!

Onpa tämäkin ihme nähty! Esikoinen Brysselistä lapsineen tuli perinteiselle talvilomalle viikoksi. Yleensä on kaivettu sukset, luistimet, lumilapiot  ja pulkat kiireesti esiin. Parasta lapsista on ollut kaivaa tunneleita pihaan. Naismuistini ei riitä, että saisin mieleeni lomailun, jolloin  se ei olisi onnistunut. Siis ennen tätä viikkoa.

Vanhassa viisaudessa pyydetään Luojalta rohkeutta muuttaa asiat, jotka voi muuttaa ja hyväksyä asiat joille ei voi mitään. Lisäksi toivotaan viisautta erottaa ne toisistaan. Tässä talviasiassa ei meikäläinenkään tarvitse isoa älyä ymmärtääkseen, että tähän on tyydyttävä.

No, jotain sentään. Ensimmäisenä iltana tulijat ehtivät stiigailemaan mäkeen. Epäilyksistäni huolimatta nurmikkorinne luisti. Kaupunki soi Vinterparkissa ilmaista luistelua. Sen verran löytyi pihasta lumilämpäreitä, että lapset saunasta kirmasivat lumen hakuun.Ja mikä Kultapojasta parasta: jalkapallloiluun löytyi tekonurmikko, kaverina paappa ja tuntematon pelikaveri. Eli hyvinhän se loma meni, höystettynä vielä elokuvilla, teatterilla ja lautapeleillä. Afrikan tähti oli omassa lapsuudessa peli number one ja edelleen se kelpaa lapsenlapsille, ainakin välillä.

Olipa hulinaa! Mutta mukavaa hulinaa seitsemän hengen voimin! Saksassa asuva sisareni oli samaan aikaan puoli viikkoa meillä ja toki myös Kuopus Jyväskylästä. Logistiikkaongelmia tosin tuppasi olemaan ja autot olemaan vähissä, kun yksi, kaksi tahi monta meni samaan aikaan eri paikkaan. Etenkin, kun mies vielä välillä teki töitä ja yksi auto meni mukana.

Arki alkaa taas. Mieli on hyvä, paitsi kivasta viikosta, myös siitä, että saimme juuri miehen kanssa siivottua kaikki paikat ja petivaatteet puisteltua. Kaksi koneellista pyykkejä on pestynä. Kylpyhuoneessa odottaa vielä vuori lakanoita ja pyyhkeitä. Mutta hyvin sopivat odottamaan vuoroaan. Kiitokset miehelle, joka vietyään brysseliläiset Helsinki-Vantaalle vielä jaksoi osallistua siivoushommiin!

Haikein mielin sitä aina hyvästelee matkalaiset. Vaan muutaman kuukauden päästä taas tavataan!