Koukutusta ja syksyn harmautta

Pari viikkoa sitten olin Koukkuniemessä Koukutuspäivässä. Siellä luennoi  gerontologi Antti Hervonen pitkän iän salaisuudesta. Hän mainitsi, että itse ei ole vielä vanhus, vaan keski-ikäinen. Piti ihan Valviran sivuilta tarkistaa hänen ikänsä. Ensi vuonna näyttää täyttävän 70- vuotta. Ilahduin tuosta hänen kannanotostaan, koska itse ajattelen samalla tavalla. Tosin olen joitakin vuosia häntä nuorempi, mutta katson eläväni myöhäistä keski-ikää. Tästä meillä oli taannoin erään ystäväni kanssa ihan kiistakin. Hän kun oli sitä mieltä, että jokainen yli 60-vuotias on vanha. Ja minähän en tunnustanut olevani. Nyt tietysti voi spekuloida, onko eroa ja jos, niin mikä ero on sillä, onko vanha tai vanhus. Itse ajattelen, että vanha on vanhus. Ikävuosia tärkeämpää lienee kuitenkin jokaisen oma tuntemus itsestään. Ajattelen, että vanhuuteni alkaa sitten, kun huomaan toimintakykyni selvästi heikentyneen. En kyllä ole samaa mieltä senkään hokeman kanssa, että ikä on vain numeroita. Kyllä jokaisen iällä on merkitystä siinä mielessä, että se kertoo kokemuksesta. Jos verrataan esimerkiksi 25- vuotiasta ja 80-vuotiasta, niin maailma, jossa he ovat eläneet, on osaksi kovinkin erilainen. Saattaa olla, että olen jo jossain aikaisemmassa kirjoituksessani kertonut satavuotiaasta, joka vuosia sitten oli televisiossa. Häneltä kysyttiin, kokeeko hän olevansa vanha. "En. Sitten olisin vanha, jos vain istuisin paikallani tällai lysyssä", oli tämän pirteän, virkeän ja toimintakykyisen naisen vastaus. En minä ainakaan käy tuohon vastaan väittämään.
Nyt elellään sitten tätä syksyn harmautta. Ihan sain väkisin väännettyä itseni pyöräilemään ja haravan varteen. Hyvä, että väänsin. Tämän päivän Hesarissa oli syksyrunoja. Siellä oli tämäkin  lapsuudesta tuttu Lauri Pohjanpään runo, josta ulkoa muistan vain pari ensimmäistä säettä:
"Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon laidalla
Ruskea on rinta kaisliston, taivas harmaa.
Sataa. Syksy on.
"Kurkikin jo lähti", veljelleen toinen virkkaa
niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
"niin maar lähti", sanoo takaisin.
Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee."
Tässä on minusta aivan upeasti tällaisen harmaan ja sateisenkin päivän tunnelma. Tuohon tunnelmaan olisi helppo upota. Onneksi se ei onnistu, kun erilaiset sovitut menot tempaavat taas mukaansa!

Ruumiin ja mielen kulttuuria

Tulinpa juuri taas Poltesalilta. Nyt kokeilin kahvakuulailua. Se kuuluu salin kategorian mukaan lajeihin HELPPO, mutta ei siellä pahus vieköön helpolla päässyt! Hyvä tietysti niin. Helpolla sitä pääsee kotona möllöttäessä, mitäpä sitä helppoutta salilta hakee. Kun on niin hyvä hikoilemisessa kuin minä, niin hikirätti (paidasta puhumattakaan) on märkänä joka liikuntatunnin jälkeen. Positiivisesti voipi ajatella, että sekään riepu ei siis ole turha.
Hengen ravintoa sain Tamperetalon Kurkistus konserttiin -tapahtumassa aamupäivällä. Se oli Tampere Filharmonian kenraaliharjoitus illan konserttiin. Kapellimestarina oli Adriel Kim (korealainen?), pieni, nuori kaveri. Soittivat mm. Chopinia ja Stravinskyä. Filharmonian uutta, legendaarista kapellimestaria, Santtu-Matias Rouvalia, en ole vielä nähnyt saati hänen ohjaustaan kuullut. Kyseessä on myös nuori kaveri, joka on kehuttu maasta taivaaseen. KOvin harvoin hän syksyn mittaan on puikoissa. Täytyy yrittää konserttiin kevätpuolella ja tilata liput ajoissa, muuten jää ilman.
Eilen illalla olin teatterissa katsomassa Tsehovin Lokkia. Joskus aikoinaan olen katsonut Kolme sisarta. Samaa alakuloa ja haahuilua maailmassa tässäkin ihmisillä oli. Ja rakkaudessa riuduttiin, etenkin, kun vastarakkautta puuttui. Näyttelijäsuoritukset olivat hyvin, myös kolmella näyttelijäopiskelijalla.Mieleeni jäivät erityisesti tilanhoitajan sanat näyttelijälle: "Voisin antaa kymmenen vuotta elämästäni sinun takiasi, mutta hevosiani en anna!" Mikähän se tässä itse kullakin voisi olla se asia, josta ei luovu, vaikka henki menisi? Äkkinäisesti en omalla kohdallani sitä keksi. Joka tapauksessa jotain tosi jännää tuohon lauseeseen sisältyy.
Viime sunnuntaina Kultatyttö, lapsenlapsi, täytti kahdeksan vuotta. Kuopuksen kanssa soitimme hänelle onnittelut laulun kera."Neilikkani puutarhassa hehkuvana kukoistaa, sua tuskin koskaan voisin kaukanakaan unoihtaa." Vedimme vallan kaksiäänisesti, jahka olin opetellut alton stemman. Kaunis laulu. Kultatyttö oli kuin lentoon lähdössä, kun kertoili lahjoista: "Robinin kuvalla varustettu paitakin, IIK". Tuollaisen innostuksen kun asioihin voisi säilyttää. Ei olisi elämä väritöntä!

Hohhhoijakkaa kuinka aika kuluu!

Viisi kuukautta on keväisestä kirjoituksestani. Olen siis niin paljon taas vanhempi, viisauden lisääntymisestä en tiedä. Kesä meni hulinassa, mukavassa sellaisessa! Ilma oli kuin morsian koko kesän, siltä nyt ainakin tuntuu.Viimeiset kesävieraat lähtivät elokuun lopussa Saksaan kotiaan kohti ja sitten elämä rauhoittui. Tuntui ihan ensiksi oudolta.

Nyt on syksy sitten jo pitkällä, joulukin kohta ovella.Syksyiset kujeet ovat alkaneet, liikuntajutut ja kulttuurit.

Uuttakin liikuntarintamalla on, liityin yhden ystäväni kanssa kuntoilukeskuksen jäseneksi. Yllätimme itsemmekin. Olen aina ajatellut, että sitähän en tee, kuntoilen muuten ja muualla. Vaikutusta on sillä, että se on tamperelaisittain lähellä, parin kilometrin päässä. Kuukausihinta on kohtuullinen ja irtisanomisaika kuukausi. Nyt sitten käymme nuorten naisten kanssa cross trainingissa ja hiki lentää. Ihan kyllä huvittaa, kun me eläkeläiset siellä yritämme voimailla.Tai emmehän me yritä, toki voimailemme ihan voimiemme mukaan. Mukavasti niin ohjaajat kuin nuoret ovat meihin suhtautuneet, vaikka ensimmäistäkään leukaakaan emme saaneet vedettyä. Vastapainoksi käymme tämän tunnin jälkeen toimintakyky-tunnilla, jossa jo sitten on vain meitä ikääntyneitä. Astangajoogaakin olemme käyneet kokeilemassa. Muuten meni hyvin ja hikisesti, mutta päälläseisontaa ilman käsiä en lähtenyt edes yrittämään. Joku itsesuojeluvaisto sentään pitää olla. Ystäväni tosin nousi keveästi päälleen, entinen telinevoimistelija.

Jyväskylän avoimessa yliopistossa kirjoittamisen perusopinnot ovat jatkuneet aineopinnoilla. Rauhallisen aloituksen olen siihenkin nyt tänä syksynä ottanut, vain yhden kurssin. Draamakurssin ennakkotehtävään olen analysoinut elokuvia annettujen teorioiden pohjalta. Ei hassumpaa ajankulua.

Nämä syksyiset päivät ovat olleet myös pääasiassa kauniita. Tänään auringonpaisteessa kävin taas kertaalleen lehtiä haravoimassa. Viime perjantain tuuli niitä taas heitteli. Puissakin niitä vielä on, joten haravointia riittää, ellei lumi ehdi ensin. Esikoinen Brysselistä väitti, että siellä on kaksikymmentä astetta lämmintä. Kai se uskottava on.