Elämän jälkiruoka

Talvilomalla mm. luisteltiin, lasketeltiin, hiihdettiin, käytiin teatterissa ja elokuvissa sekä pelattiin.

Lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka, sanoi kuningatar Silvia lehtitietojen mukaan käydessään Suomessa viime viikolla.

No toden totta. Vähintäänkin jälkiruoka, eikä mikä tahansa jälkiruoka, vaan ihan herkuista herkuin! Jälkiruoka, josta löytyy joka nautintakerralla uusia, entistä ihanampia makuja. Etenkin, jos sattuu olemaan maailman ihanimmat lapsenlapset, kuten minulla! Onneksi ne ihanimmat ovat jokaisella isovanhemmalla.

Isovanhempana olossa on se hyvä puoli, että mahdolliset hankalat asiat jäävät vanhempien kontolle, ainakin loppu viimein.

Omat herkkujälkiruokani, Kultatyttö ja Kultapoika, viettivät tyttäreni kanssa juuri talvilomaviikon meillä. Ja nyt ovat lähteneet kotiinsa Brysseliin.

Haikeaa.        

Kultatytön jäätelökioski pihassa.

Olen tässä mietiskellyt, että taidan ruveta keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen, että saataisiin aikaan laki, joka kieltää viemästä lapsenlapsia liian kauaksi isovanhemmistaan. Olisiko sopiva etäisyys korkeintaan sata kilometriä? Mieluummin asuisivat samassa kaupungissa, että pysyisi mukana lasten arjessa.

Ai että, entäpä, jos isovanhempia on useampia ja he asuvat eri paikkakunnilla?

Ei nyt tartuta sivuasioihin! Pääasia, että lapset pysyisivät riittävän lähellä meikäläistä.

Kun lakia ei (vielä?) ole, täytynee ruveta katselemaan sopivia, mielellään edullisia lentoja kevään aikana Brysseliin. Kutsu on käynyt.

Kultapojan kaivama salakuoppa pihassa.