Jos olisin kahvia ryystänyt eilistä Aamulehteä lukiessani, olisivat sumpit varmasti menneet väärään kurkkuun!
Artikkeli Sateenkaaren päässä kertoi ruotsalaisesta homojen ja lesbojen seniorikodista, jossa kuudella asukkaalla on suomalaiset sukujuuret. Talo on ensimmäinen Euroopassa. Tulijoita olisi paljon.
Valaistuin myös siitä, että Ruotsissa puolueilla ja urheiluseuroilla on omat osastot seksuaalivähemmistöille, jopa oma kuoro jossakin kirkossa. Suomessakin on kuulemma pitkään jo suunniteltu palvelutaloa seksuaalivähemmistöille. Tilausta sanotaan olevan.
Ymmärrän tämän eristäytymisen sitä kautta, että kyseessä ovat ikäihmiset, jotka ovat eläneet ajat, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos ja/tai sairaus ja siksi tarkkaan piilossa pidettävä. Aidsistakin puhuttiin aikanaan jopa homoruttona, kun tietoa ei ollut tarpeeksi.
Silti.
Ollaanko tultu siihen, että aikaisemmin me heterot eristimme homot komeroon? Nyt he eristävät itse itsensä meistä muista.
Olen ymmärtänyt, ja haluan edelleenkin niin ajatella, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole koko ihmistä määrittävä asia. Jos mitään olen tajunnut, homoseksuaalitkin toivovat, että heitä ei määriteltäisi seksuaalisen suuntautumisen kautta.Kyseessä on yksi ominaisuus, jossa me ihmisolennot eroamme toisistamme. Toki siihen on liittynyt enemmän tabuja ja pelkoja kuin esimerkiksi laulutaidon erilaisuuteen. Asenteissa on kuitenkin tutkimusten mukaan meillä menty selkeästi suvaitsevampaan suuntaan.
Voisin ajatella, että esimerkiksi ateistit ja uskovaiset vastaavasti tarvitsisivat omat seniorikotinsa, jos tälle linjalle mennään.
Kouluissamme on pyritty ja pyritään integroimaan erityisoppilaat tavallisten koululaisten luokkiin, ei eristämään omiin ryhmiinsä. Tätä kautta on mahdollista saavuttaa luontevaa yhteiseloa ja toinen toisensa hyväksymistä.
Samaa me tarvitsemme seksuaalisten vähemmistöjen suhteen.
Artikkelin yhteydessä Vanhustyön keskusliiton tutkija Marja Saarenheimo sanoo :" ...palvelujärjestelmään astuva joutuu usein menemään takaisin kaappiin". Pitkäikäinen kumppani voi joutua ystävän asemaan, eikä saa tietoa potilaasta.
Voin olla naivi, kun kuvittelen, että palvelujärjestelmien papereihin voisi ilmoittaa lähimmäksi omaiseksi sen pitkäaikaisen kumppanin, jolloin hän saisi ensisijaisesti tietoa.
Jos ihminen on elänyt työikänsä jo kaapin ulkopuolella, uskon, että hänellä useimmiten olisi rohkeutta tarvittaessa tuoda esiin seksuaalisen suuntautumisensa myös ikääntyneiden hoitolaitoksissa. Vähitellen myös vanhusten hoitohenkilöstö tottuisi asiaan. Ovathan jo ainakin neuvolan ja synnytysosaston henkilökunta tottuneet työskentelemään myös homoseksuaalien kanssa. Haluan uskoa, että takaisin kaappiin ei tarvitse mennä, ellei halua!
Luulen, että tällainen erityisryhmien luominen voi jopa lisätä negatiivisia asenteita homoseksuaaleja kohtaan tyyliin," mitä ne mahtavat tehdä, kummosia olla, kun pitää niin omassa seurassa olla".
Jos minulta kysyttäisiin ( ei kysytä), ei mitään erillisiä blokkeja tässä asiassa. Yhteiskunnan, siis meidän ihmisten, on aika tulla suvaitsevaisemmiksi. Siihen tarvitaan yhteisiä kokemuksia erilaisten ihmisten kanssa ja hoitohenkilökunnalle lisää koulutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti