Tämän päivän Hesarin jutuissa jäin ihmettelemään muutamia asioita.
Ikääntyneistä työntekijöistä kertovassa jutussa sanottiin, että vuoden 2011 lopussa kymmenen prosenttia 63-67-vuotiaista kävi töissä. Siis vain kymmenen prosenttia. Siihen prosenttilukuun minäkin kuuluin. Silti tai ehkä juuri siksi ihmettelen. Olisin kuvitellut, että lähemmäksi 65-vuotta useampi vielä painaisi töissä. Kun on kuitenkin työpaikkoja, kuten omani, jossa henkilökohtainen eläkeikä voi olla yli 63. Toki 63-vuotiaana eläkkeelle voi jäädä. Tässä sitä melkein tuntee itsensä työn sankariksi, kun olin lähemmäs 65-vuotiaaksi töissä. Eipä vainkaan. Työhistoriani pituus ei alkuunkaan vedä vertoja jutussa haastatelluille, joista moni on 50 vuottakin jo paiskinut töitä ja paiskii edelleen. Pitkän koulutuksen jälkeen itse käytin vielä hyväksi kaikki mahdolliset vapaat: hoitovapaat, vuorotteluvapaat, opintovapaat ja loppujen lopuksi vielä osa-aikaeläkkeen.Sairaslomilla sitä vastoin en juurikaan joutunut olemaan. Joku keski-ikäinen hiljakkoin totesi työtoveristaan, joka pitää pari palkatonta viikkoa vuodessa, että kyllä se sitten eläkkeessä näkee. No jaa, erilaiset vapaat näkyvät toki eläkkeissä. Itse olen kuitenkin näissä ajatellut eläväni nyt-elämää, enkä sitku-elämää. Mitään varmuutta kun minullekaan ei kukaan ollut antanut siitä, että edes eläisin eläkeikään asti. Eikä ole kaduttanut pätkääkään, edes eläkkeellä.
Toinen ihmettelyn aihe.
Anna-Maija Kohijoki on tutkinut yli 55-vuotiaiden päivittäistavarakaupan valintaa.Hän tekee johtopäätöksen, että tämänikäiset ovat palanneet tai palaamassa aikaan, jossa kauppaan mennään tuttuja tapaamaan. Etenkin eläkkeellä olevat kuulemma valitsevat marketin sosiaalisten syiden takia. Siis tavatakseen tuttuja ja kahvitellakseen heidän kanssaan. Jutusta ei käy ilmi, sovitaanko niitä kahvitteluja etukäteen vai törmätäänkö tuttuihin. Jos sovitusti mennään kahville, onko se nyt sitten sen kummempaa kuin nuorten meneminen kahvilaan lattea juomaan? Itse en kyllä alkuunkaan ymmärrä markettia ja ostosmatkaa sosiaalisten suhteiden hoitamisena. Toki joskus jonkun tutun tapaa ja hyllyjen välissä voi praatata pitempäänkin. Kassahenkilön kanssa voi heittää läppää ja joskus jopa muiden kassalle jonottajien kanssa. Ihan mukavia hetkiä ne ovat, mutta en nyt toki siksi tiettyä kauppaa valitse.Onnekseni sosiaalisia suhteita voin hoitaa muutenkin. Äkkiä kyllä harrastuksessa, jota en ole valinnut sosiaalisten suhteiden takia, mukavia ihmissuhteita saattaa syntyä. Mietin tässä vuoden alussa esimerkiksi vesijumpparyhmän vaihtoa. En kuitenkaan haluaisi menettää niitä noin neljää vesijumppaajaa, joiden kanssa jutellaan ja nauretaan niin jumpan jälkeen saunassa kuin pukuhuoneessa. En edes tiedä heidän nimiään, mutta se ei haittaa. Päivittäistavarakaupan valikoin sitten ihan muiden syiden perusteella: on automatkan varrella, on tarjouksia, on lähellä. Milloin siis mitenkin.
Kolmas ihmettelyn aihe.
Luen tunnollisesti aina kuolinilmoitukset. Sehän on yksi keski-ikäistymisen merkki ja olen niitä jo pitkään lukenutkin. Tänään taas oli ilmoitus, jossa samassa oli kaksi henkilöä: toinen kuollut 2002 ja toinen 2013. Siunauksen sanottiin tapahtuneen viime joulukuussa. Näitä olen aina ihmetellyt: mitä tarkoittaa, että kuolinajassa on vuosien, tässä tapauksessa yli vuosikymmenen ero ja ilmoitus on vasta nyt? Ei kai sentään tuota 2002 kuollutta ole voitu siunata vasta kuukausi sitten? Ei kai nyt sentään ole niin, että ajatellaan säästää, kun saadaan nimet samaan ilmoitukseen ja odotetaan toisenkin kuolemaa? Hui sentään, että kehtaan tuollaista epäillä. Näin nyt tuskin on, Mutta kun en oikeasti ymmärrä.
Vielä lopuksi hyvä elämänasenne, jonka kertoi televisiossa räppääjä-mummo Eila Nevanranta. "On parempi, että on yksi ruuvi löysällä kuin kymmenen kireellä!" Näin on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti