Onpa päivä ollut ja on kuin morsian! Pyykitkin kuivavat alta aikayksikön.Innostuin jopa pesemään pihassa yhden mökin maton. Varsinainen mattojen pesu tapahtuu joskus myöhemmin painepesurilla ja miehen toimesta. Nyt siihen ei oikein arvaa ruveta, kun jo ylihuomenna on luvattu sateita.
Lehdissä on ollut juttua siitä, että eurooppalaistenkin pitäisi ruveta syömään hyönteisiä saadaksemme proteiinia vähemmän maailmaa kuormittavista ruoista. Tänään satuin kuuntelemaan myös radiohaastattelun, jossa haastateltava, jonka nimeä en muista, itse käytti jo esimerkiksi kenttäsirkkoja, torakoita ja jauhomatoja ruokanaan. Kotoiset heinäsirkkamme olisivat myös hyvää ruokaa. Se nyt sentään menee jo liian pitkälle. Kuka sitä viulua sitten soittelisi, jos heinäsirkat syötäisiin. Hyönteiset täytyy valmistaa ruoaksi elävältä. Haastateltu henkilökin kasvatti ainakin tällä hetkellä kenttäsirkkoja. Liian työlääksi kuulemma tulisi, jos niitä luonnosta yrittäisi pyydystää tarpeeksi. Ilmeisesti jatkossa syntyisi uusia myyntiartikkeleita elintarvikekauppaan, elävät sirkat. Elävät sirkat voi sitten esimerkiksi pudottaa öljyyn paistumaan. Hyönteiset eivät kuulemma maistu juuri miltään, maustamista tarvitaan.
Ihan äkkiseltään en tässä pika pikaa aio kyllä hyönteisiä hankkia. Uskon, että ihan hyvin niitä voisi syödä, mutta itse ajatus siitä, mitä syö, etoo.Tiedän kyllä, että esimerkiksi Aasiassa niitä käytetään ruokana. Radiossa haastateltu kertoi, että tällä hetkelläkin syömme muiden ruokien seassa hyönteisiä. Hän väitti, että esimerkiksi kaakaossa on aina hyönteisiä mukana ja on kuulemma ihan säädetty, kuinka paljon sellaista alkuperää voi kaakaossa olla. Punaisessa väriaineessa, jota käytetään esimerkiksi punaisissa karkeissa, on kuulemma hyönteisiä mukana. Vihanneksissa, joita ei ole tehomyrkytetty, on aina väistämättä hänen mukaansa mukana ainakin hyönteisten munia. No, sen nyt olen huomannut, että itse viljellyssä salaatissa toisinaan on muutakin kuin salaattia, lautasellakin asti. Varmaan joskus mahalaukussa asti. Saa nähdä, mitä tuleman pitää. Maapallohan ei kyllä kestä sellaista lihan syöntiä, jota me nyt harrastamme. Se näkee, ken elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti